Kotimaa

Fingrid: Talven pakkaskausien sähköpulan riski on kasvanut Suomessa – sähkö riittää, jos tuotanto ja markkinat toimivat normaalisti

Sähkösopimuksen sisällöstä käy ilmi sopimustyyppi, energian hinta, perusmaksu ja yleensä myös tuotantomuoto. Sopimustyyppi on joko määräaikainen tai toistaiseksi voimassaoleva sopimus.
Kotimaa 18.11.2019 20:14
Heidi Peltonen

Talven kulutushuippujen sähköpulariski on kasvanut Pohjoismaissa, arvioi kantaverkkoyhtiö Fingrid. Sähköpulalla tarkoitetaan sitä, että sähkön tuonti ja tuotanto eivät riitä kattamaan kulutusta. Tuolloin sähkön kulutusta joudutaan rajoittamaan hetkellisesti.

Fingridin mukaan edellisvuosiin verrattuna suurin muutos on voimalaitosten sulkemisista johtuva sähköpulariskin kasvu Pohjoismaissa. Voimalaitoksia on suljettu Ruotsissa, mikä lisää riskiä aiempiin talviin verrattuna.

Fingrid arvioi, että tänä talvena sähkön huippukulutus ja sähkön tuotantokapasiteetti ovat Suomessa lähes edellistalven tasolla. Fingridin mukaan sähkö riittää Suomessa talven kovilla pakkasilla, jos sähköjärjestelmä ja sähkömarkkinat toimivat normaalisti. 

Arvioitu sähkönkulutus pystytään kattamaan kotimaisella sähköntuotannolla ja naapurimaista saatavalla tuontisähköllä, mikäli sähköä on naapurimaista saatavilla.

Sähköpula on Fingridin mukaan mahdollinen, mikäli koko Suomea koettelee kova ja pitkäkestoinen pakkaskausi. Fingrid arvioi, että huippukulutustilanteessa sähkön kulutus nousee Suomessa noin 15 300 megawattiin. Tuolloin viidennes sähköstä on tuotava ulkomailta.

Huippukulutustilanteessa sähköä on tuotava Pohjoismaihin jopa 4 900 megawatin teholla. Tuolloin sähköä tuodaan lähinnä Keski-Euroopasta.

Fingridin mukaan tuulivoiman saatavuus kysyntähuipuissa on keskeinen sähkön riittävyyden kannalta. Pohjoismaisten tarkastelujen perusteella tuulivoiman osuudeksi on arvioitu pakkasten kulutuishuipuissa 6-10 prosenttia tuulivoiman kokonaiskapasiteetista. 

– Olkiluoto 3:n käyttöönotto kesällä 2020 vähentää jatkossa sähköpulariskiä merkittävästi. Tästä huolimatta Suomi on jatkossakin riippuvainen tuontisähköstä, tiedotteessa todetaan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (26)

Johtuneeko auringonpilkuista, kun yli kolmenkymmenen asteen pakkasella pierettää aina kun käyn ravintolassa drinkillä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Helsingissä, Suomen pääkaupungissa, vihreät ovat toiseksi suurin puolue. Helsingin energiayhtiö Helenin yhteisteholtaan 4 500 MW lämpöä ja sähköä tuottavat voimalaitokset käyttävät fossiilisia polttoaineita ( kivihiili ja maakaasu ). Helsingissä eikä Kehä III:n sisäpuolella ei ole vielä yhtään päästötöntä tuulivoimalaitosta. Muualla Suomessahan niitä on jo n. 700 kpl ja niiden nimellisteho on yhteensä n. 2 000 MW.

Onhan se häpeällistä, että pääkaupungissamme, jossa Arkadian mäellä sijaitsevasta Eduskunnasta asetetaan jos jonkinlaisia lakeja ja määräyksiä sekä velvoitteita uusiutuvan ja päästöttämän enenrgian käytöstä, ei ole vielä yhtään tuulimyllyä. Siellä lämpö ja sähkö tuotetaan edelleen fossiilisilla.

Mutta eihän tämä ole vihreillekään mikään uusi juttu. Heidän mottonahan näyttää edelleenkin olevan: Älkää tehkö niin kuin me teemme, vaan niin kuin me käskemme. Toinen periaatehan pääkaupunkimme vihreillä ja myös muillakin puolueilla Helsingissä vaikuttaa vahvasti olevan: Not In My Back Yard ( NIMBY ) eli ei tuulimyllyjä Helsinkiin, mutta muualle kylläkin.

Todettakoon, että koko Suomessa viime vuonna 79 % sähköstä tuotettiin hiilidioksidineutraalisti ( Energiateollisuu ry, Sähkön tuotanto 2018 ). Samana vuonna Saksassa , tuuli- ja aurinkosähkön ihmemaassa, 45 % sähköstä tuotettiin fossiilisilla ( kivihiili, ruskohiili ja maakaasu , Lähde: Fraunhofer ISE, Energy charts, Net public electricity generation in Germany in 2018 ).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja minä kun luulin, että tuulivoima ratkaisee Suomen sähkön tuotannon tarpeet. Eikös niillä tuulimyllytukiaisilla ( ==> tuulivoiman syöttötariffi, v. 2010, Vanhasen kesk. II-hallitus, Pekkarinen,kesk, Cronberg, vih ) , joihin tällekin vuodelle on varattu 231,9 miljoonaa veronmaksajien kustantamaa euroa, saada riittävästi sähköä aikaan ?

Juuri tällä hetkellä, kun Suomen rannikoilla tuulee kohtuullisesti, 11 m/s - 8 m/s , saadaan Suomen tuulisähkön yhteensä n. 2 000 MW nimellistehosta irti peräti 1 119 MW. Suomessa sähköä kulutetaan samaan aikaan 10 334 MW teholla.
Googlaa: StatNett, Tall og data fra kraftsystemet, Import og eksport

Jos haluat tutkia miten Suomessa tuulisähkön tuotanto huojuu tuulen nopeuden muutosten vaikutuksesta, googlaa: Fingrid, Tuulivoiman tuotanto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pohjolaan kunnon pakkaset sähköverkko turvalleen kukaan ei kykene myymään sähköä ulos
posti ei kulje mutta vihreillä toimii e-lasku. Tähän on pyritty ja tähän varmuudella päästään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lisää vaan tuulivoimaloita jauhamaan pakkasviimaisesta tuulisäästä sitä niin halpaa mutta edullista tuulisähköä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viime talvena kovimpien pakkasten aikaan tuulivoiman osuus sähkön tuotannosta oli pari megawattia, eli käytännössä pyöreä nolla.

Tuulimyllyvouhotus loppuisi heti, kun tuulisähköä tilanneet saisivat VAIN tuulisähköä, jos olisi tyyntä, niin ei tulisi sähköäkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eräänä päivänä , 22.1.2018, klo 08:40 Suomessa:

Pakkasta -13 C - -8 C

Suomen sähkönkulutus: 13 289 MW
Tuulisähkön tuotantoteho: 232 MW
Suomen nettosähkön tuonti Ruotsista ja Venäjältä: 2 836 MW ( eli OL3:n + Fennovoiman voimalaitoksen yhteisteho )

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jep jep ja mitäs tekevätkään nämä hallituksemme vasemmistolaiset ja viher-sosialistit? Tuulimyllyjä ja aurinkokennoja pitäisi saada lisää. Voi että mitä hulluutta sanon minä.
Onko edes Suomen lisäksi toista maata maailmassa jonka oma hallitus todellakin suunnittelee iskevänsä kansan elämään sellaisen kapulan että ei ole ennen nähty? Saksa ei ole vähentämässä yhtään mitään. Se Saksan "vihreä-diili-paketti" oli täysi farssi eikä pakota ketään mihinkään ja jätti kaikki mahdolliset porsaanreiät joka paikkaan. Ranska ei ole esittänyt ensimmäistäkään hiilidioksidiveroa viime vuoden joulukuun jälkeen. Nimittäin kun yrittivät asettaa polttoainekorotukset, niin Ranskan kansa marssi kaduille keltaliiveissään ja ovat olleet siellä siitä asti. Kesällä Ranska itse asiassa alensi polttoaineveroja, mutta kansan raivo ei hellitä edelleenkään.
Kiina, Intia, Venäjä ja Yhdysvallat eivät vähennä yhtään mitään eivätkä ole koskaan edes olleet vähentämässä. Mutta me täällä Suomessa sitten jotenkin ajateltiin pistää töpselit kiinni ja pelastaa maailma. Täyttä huuhaata.
Ilmastonmuutos on todellisinta totta, mutta hiilidioksidi ei siihen vaikuta yhtään. Hiilidioksidi on vain ja ainoastaan hyväksi luonnolle ja mitä enemmän sitä on, sitä paremmin luonto kasvaa ja elää. Koitappas vähentää hiilidioksidia ilmakehästä, niin siinä meni metsät ja joka paikka on kuin tundra.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

hienoja satuja kirjoittelet,mutta persuja uusi asia on aina pelottavaa ja uutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sähkölämmitteisten talojen ja kiinteistöjen sähkönkulutusta rajoitetaan huippukulutuksen aikana jaksottamalla syöttöä aluettain. Tämä on nimeltään huippukulutuksen rajoitus ja on voimassa tänäkin päivänä, Jos ja kun sähkönkulutus lisääntyy sähköautojen myötä tuleeko tehon rajoitukselle lisätarvetta. Nykyään sähkötaloissa on jo oma laite yksinomaan lämmityssähkön kontrollointiin, tarvitaanko tulevaisuudessa myös autosähkön vuoksi lisää rajoituksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikkiin uusiin taloihin tunnutaan rakentavan sähkökäyttöinen ilmanvaihtojärjestelmä, vaikka painovoimainen ilmanvaihto olisi ympäristö- ja ilmastoystävällisin.
Sähköpyöriä on lobattu oikein ministerin toimesta vaikka perinteinen fillari olisi ympäristöystävällisin. Myös sähkökäyttöisiä autoja ja busseja pusketaan tulemaan.
Ilmankos alkaa sähkö loppua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vuoden päästä ei ole enää nuusaa sähköstä kun Olliluoto3 on valtakunnan verkossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

perussuomalaisilta tähänki on ratkaisu eli kivihiiltä niin "ilmasto"kiittää taas kerran.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

persujen ratkaisu kivihiiltä kehiin niin ilmasto kiittää siitä.kivihiili on persujen taikaseinä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tietenkin ratkaisuna on toimintavarman tuulivoiman lisärakennus.

Näin virheet ajattelevat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten käy sähköautojen. Vanhat bensa syöpöt autot hinasvat niitä ja muut maat nauravat meille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luotan antti rinteen vihervasemmistohallitukseen kuin vuoreen. Sähkö tulee töpselistä ja raha seinästä. Tuuli ja aurinkovoima riittävät sähköntuotantoon vallan hyvin. Kaikki vesivoimalaitokset ja ydinvoimalaitokset voidaan purkaa. Kaikille autoja ja valtio maksaa verot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä loppuuko vihreiden taikaseinästä sähko.miten sitten käy ku laitetaan tohon verkkoon 100000 sähköautoa.aivan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitten kun alkaa pakkaset, niin sähkön tuotantoa pitää kuormittaa oikein kunnolla .. todistetaan idiooteille ettei Suomella ole varaa luopua fossiilista

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sähköpatteriautoilla rällääminen ja lataaminen lopetettava pakkasten ajaksi jotta sähköä riittää tähellisempään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (26)

Uutisvirta

11:42
Nainen pa­hoin­pi­del­tiin yk­si­tyis­asun­nos­sa Ke­min­maas­sa – uhrin mukaan häntä lyö­tiin, pot­kit­tiin ja re­vit­tiin hiuk­sis­ta
11:40
Mies hyök­kä­si autossa is­tu­neen tun­te­mat­to­man miehen kimp­puun Ter­vo­las­sa
11:35
Oululaisen Jesse Kangasniemen kokoelmissa on satoja nukkeja, joita hän hoitaa ja pukee tekemiinsä vaatteisiin
10:34
Eduskuntaryhmät vastaavat Rinteen kysymyksiin tänään – pääministeriehdokkaasta päätös sunnuntaina
9:36
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
9:00
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin
9:00
Hiljaiseloa tragedian jälkeen – Melina-tyttären tapaturmainen kuolema järkytti oululaisen mestaripainijan Mikael Lindgrenin, 50, elämän perusrakenteita: "Suru on arjessa edelleen läsnä" Tilaajille
28
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
11
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
11
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
10
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
4
Oululaiset koululaiset suunnittelivat ja tekivät kirjailija Katariina Vuoren korut Linnan juhliin – "Olisi ollut ihanaa ottaa heidät mukaan"
4
Puolustuskyvytön pieksettiin Raahessa – Hovioikeus ei pitänyt pahoinpitelyä törkeänä
3
Onko sinulla sanottavaa Kalevalasta? Lukupiiri puhuu muinaiseepoksesta kaksi tuntia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

226 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image