Kotimaa

Erkki Tuomioja kannattaa Sdp:n ja va­sem­mis­to­lii­ton yhdistymistä – "va­sem­mis­to­liit­to­lai­set ovat valtaosin so­si­aa­li­de­mok­raat­te­ja"

Kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan Sdp:n ja vasemmistoliiton erot ovat poistuneet. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 11.8.2019 6:00
Ilkka Hemmilä

Pitkäaikaisen entisen ulkoministerin mukaan puolueiden erillisyyteen ei ole olemassa muita kuin historiallisia syitä. Yhdistyminen olisi puolueille keino saada paremmin viestinsä läpi.

Ex-ulkoministeri, kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) kannattaa Sdp:n ja vasemmistoliiton yhdistymistä.

Tuomiojan mukaan Sdp:tä ja vasemmistoliittoa toisistaan erottavat syyt ovat nyttemmin poistuneet. Hän sanoo, että yhdistyminen olisi puolueille keino saada paremmin viestinsä läpi.

– Vasemmistoliittolaiset ovat valtaosin sosiaalidemokraatteja. Voi kysyä, miksemme toimisi samassa puolueessa ja keräisi suurempaa voimaa tätä kautta. Olen tämän ennenkin todennut, ettei ole olemassa muita kuin historiallisia syitä, miksi nämä kaksi puoluetta ovat erillään.

Tuomioja olisi valmis harkitsemaan myös vihreiden ottamista mukaan yhteistyöhön, mutta tunnustaa, että kolmen eri puolueen liitto olisi hankalampi toteuttaa.

– Tässä vaiheessa en tätä lähde sen enempää avaamaan. Teen sen joskus omana aikanani, Tuomioja sanoo Lännen Medialle.

Aiemmille ehdottajille vähän vastakaikua

Kahden vasemmistopuolueen yhdistymistä tai muuta lähentymistä on pohdittu julkisessa keskustelussa 2000-luvun mittaan.

Keväällä 2005 puolueiden yhdistymistä ajoi Vasemmisto yhteen -niminen yhdistys, jonka puheenjohtajana toimi vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri Matti Viialainen. Hänen mukaansa suomalaisen vasemmiston yhdistäminen olisi ollut välttämättömän nopeuttamista. Vasemmistoliiton johto tyrmäsi ajatuksen.

Vuonna 2012 Sdp:n entinen puheenjohtaja, silloinen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ehdotti, että Sdp ja vasemmistoliitto voisivat perustaa yhteisiä ryhmiä kunnanvaltuustoihin. Hän perusteli ehdotustaan toteamalla, että puolueet olivat lähentyneet toisiaan merkittävästi.

Heinäluoma ei kuitenkaan ehdottanut puolueiden yhdistämistä. Yhtä kaikki vasemmistoliiton silloinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki hylkäsi esityksen.

Vuonna 2014 Kunnallisalan kehittämissäätiö selvitti suomalaisten kantojen puolueiden mahdollisiin yhdistymisiin. Silloin vastaajille ehdotetuista yhteistöistä mieluisin oli Sdp:n ja vasemmistoliiton liitto. Sitä kannatti 42 prosenttia vastaajista, mutta vastusti 41 prosenttia. Muut eivät osanneet ottaa kantaa.

Samassa kyselyssä Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden yhdistyminen sai vain 16 prosentin kannatuksen. Mallia vastusti 67 prosenttia vastaajista.

Ehdotti yhteistä pohjaa edellisvaaleihin

Kuten Tuomioja toteaa, hän on itsekin väläytellyt vasemmiston lähentymistä.

Vuonna 2016 Tuomioja ehdotti esimerkiksi, että Sdp, vasemmistoliitto ja vihreät olisivat valmistelleet yhteisiä ohjelmallisia tavoitteita kevään 2019 eduskuntavaaleihin.

Sdp viettää 120-vuotisjuhlaansa ensi viikon lauantaina Turussa.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (79)

SDP:n ja Vasemmiston pitää muuttaa puolueohjelmiaan siten, että ne vastaavat nykyajan yhteiskunnallisia olosuhteita. Vasemmisto ei enää haikaile vallankumousta, Neuvostoliittoa ei enää ole ja Venäjän on länsimaistumassa markkinataloudeksi. Mutta tämän päivän yhteiskunnassa on tehtävä työtä perheiden ja eläkeläisen, nuorten ja työttömien toimeentulon parantamiseksi. Puolueissa voidaan miettiä yhdistymistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ongelma on siinä, että kaikki haluavat KALIFIKSI kalifin paikalle. Poliittisen johtajuuden himo on paha asia. Li Aderssoninkin luonteen piirteistä paljastunut despotismi ei ole hyvä juttu mahdolliselle yhdistymiselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikseivät Erkki, Eero ja muut sosiaalidemokraatit vain liity Vasemmistoliittoon? Työväen asia lienee kuitenkin se tärkein, eikä oma lokoisa duuni puolueorganisaation hellässä huomassa veronmaksajien kustannuksella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johan vasemmiston vallankaappaus onnistui, kun Rinne muodosti hallituksen vastoin kansan tahtoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuomioja joutaisi eläkkeelle hourailemaan. Mitään järkevää, ei mies ole suustaan päästänyt moniin vuosikymmeniin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vasemmistoliiton suurin ongelma on näkemys taloudesta ja yhteiskunnan roolista yksilön elämässä. Kaiken pitäisi aina olla heidän mielestään yhteiskunnan vastuulla, työttömyys on aina yhteiskunnan vika, ja yksilöllä itsellään ei ole käytännössä mitään omaa vastuuta omasta elämästään. Jos olet työtötn, niin valtion pitäisi äkkiä kaivaa sinulle jostain työpaikka. Jos näin ei tapahdu, saat vain hengailla kotona 800 euron perusturvalla + työttömyyspäivärahalla (tämä on siis vasemmistoliiton unelma, ei onneksi vielä todellisuutta), ja odotella että työpaikka sitten jossain vaiheessa tupsahtaa elämääsi. Li Andersson on sanonut, että hänen mielestään ketään ei voi pakottaa tekemään työtä. Ei tietenkään voi, mutta silloin meitä veronmaksajia ei voida myöskään pakottaa elättämään ihminen, joka ei halua elättää itse itseään.

Raha tuntuu myös vasemmistoliiton mielestä kasvavan puissa. Missä puissa, herää kysymys? En tiedä. En ole vielä onnistunut selvittämään, mistä vasemmistoliitto sen kaiken rahan kaivaisi esiin, jos saisi pääministerin salkun. Ilmeisesti veronkorotuksista, mutta kun ne rassukat eivät tajua sitä, että jos verotat ihmiset ja yritykset hengiltä, ne ihmiset ja yritykset siirtyvät muualle, jossa heidän työn tekoaan arvostetaan eikä sen hedelmiä jaeta automaattisesti kaikkien käyttöön, siis erityisesti niiden, jotka eivät halua tehdä mitään itse.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valitettavasti meidät pakotetaan elättämään kaikki työnvieroksujat ja elämäntapasiivestelijät, koska emme voi korvamerkitä maksamiemme veroeurojen käyttökohdetta. Nykyinen sosiaaliturvamme pohjautuu vastikkeettoman rahan jakamiseen jokaiselle, joka on riittävän härski ja energinen pummaamaan kaiken mahdollisen toisten taskusta. Toisaalta todellisia avuntarvisijoita pompotellaan sitten byrokraattisessa tukiviidakossa huolella ja hartaasti. Tulis se päivä, että jokin vastuunsa tunteva poliitkko uskaltaisi linjata, ettei yhteiset varat ole laiskoja pummeja varten, vaan niillä autetaan vain ihmisiä pääsemään taas työnteon ja elämän syrjästä kiinni. Sellaistä tyyppiä voisin äänestää hänen puoluekannasta riippumatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Neukku trollaus ja propaganda on tehnyt suomen kansaan niin syvän vaikutuksen etteivät he sitä itsekkään huomaa.Kaikki on niin punaista niin sosialismia ja lakot päälle. Eikö kukaan ajattele enää muuta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SDP on yleispuolue, edustaa jatkuvuutta ja tulevaisuutta, siinä on kannattajia keskustaa lähellä, vasemmistoa lähellä, siltä väliltä, Vihreät arvot kunniassa puolueessa, ihmisen kokoinen puolue, toisin kuin Perussuomalaiset jotka ovat populistinen oikeiston arvoja pelkästään ajava protestipuolue, johonka myös kansainvälisesti kuuluu puheenjohtajan mukaan, ryhmään joka on lähellä Putinia saa rahaa, USA:n nykypresidentti on Perussuomalaisten mielestä suuri sankari, onhan se EU vastainen, vain rikkaiden amerikkalaisten asialla.
Näiden asioiden takia äänestin demareita.
Keskusta on palannut juurilleen oikeiston leiristä ja voisin nyt harkita heitä, mutta puheenjohtajan on tultava pohjoisesta, tulee muuten Vanhasen ajat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SDP edustaa todellakin jatkuvuutta, mutta tulevaisuutta tuskin. Euroopassa sosialidemokratia on ollut laskussa jo pitkään. Sosialismi on menneen maailman ilmiö.

Vasemmistoliitto on onnistunut paremmin karistamaan sosialismin aaveen harteiltaan, mitä voi tietysti pitää pienenä ihmeenä kommunistisen puolueen perilliselle. Tunnustaahan heidän puheenjohtajakin olevansa peräti marxilainen. Se ei tietenkään näy hänen ajamissaan asioissa, joten ehkäpä se on vain epäonnistunut yritys esittää vasemmistoälykköä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Persut ovat tutkimusten mukaan sdp:n ja keskustan välissä vasemmisto-oikeisto-akselilla, eli ei suinkaan oikeistopuolue. Ei ihmekään, että propagandaa suolletaan, kun haastaja on tullut apajille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vanha "stalinisti" haluaa tehdä vielä enemmän liberaalimpaa politiikkaa ja rikkoa hyvinvointisuomen ja sen konservatiiviset arvot. Kaikki valtion kontrolliin ja lisää veroeuroja jaettavaksi, jotta SDP saisi aina vain enemmän äänestäjiä kortistoon. Tuomioja mukamas puhuu demokratian puolesta, mutta olisiko hän valmis esimerkiksi perussuomalaisten kanssa hallitukseen, tuskin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erkki elää auttamattomasti vanhassa maailmassa.

Demarit ovat vanhan vasemmistolaisen, valtiollisen systeemiajattelun vankeja, joiden kannattajatkin ovat vähitellen poistumassa joukostamme. Nykyinen vasemmistoliitto koostuu pääosin nuorista kaupunkihipstereistä, joille valtiokeskeinen sosialidemokratia on pölyttynyttä museokamaa.

Demarit eivät ole vastavoima perussuomalaiselle ideologialle, kuten ovat vasemmistoliitto ja vihreät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuomiojalta rohkea keskustelun avaus. Vihreissäkin on useita vasemmalle kallistuvia. Monipuoluesysteemissä puolueiden yhdistymisillä voi olla hyviä seurauksia ehdokkaiden kannalta. Odotetaan mitä tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyinen sdp en tunne että se vastaisi minun aatteita ja mitä ne on vuosien saatossa olleet.
Puolue on unohtanut sen aatteen jota se aikanaan luotiin edistämään. Työntekijät eivät enää voi luottaa nykyiseen sdp linjaan. Tulee mieleen kenen asialla sdp on tänä päivänä? Omia ei pidä unohtaa jonka niukka vaalivoitto jo oli osoitus tyytymättömyydestä sdp: n linjaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhä harvempi suomalainen mieltää itsensä työläiseksi.

Tilanteen näkee selvästi vappuna. Helsingissäkin järjestettiin tänä vuonna vain yksi vappumarssi, tunnuksena "Ihmisyyden puolesta - kapitalismia vastaan". Osallistujia oli aika vähän. Antti Rinnekin oli jo unohtanut vappusatasensa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tottakai puolueet yhteen. Bolshevikit ovat sen verran fiksuja, että tapppelevat sitten keskenään kuten taistolaiset aikanaan muita punikkeja vastaan. Tappelultaan eivät sitten ehdi sekaantua valtakunnan asioihin, jotka ovat jo nyt tarpeeksi huonolla tolalla. Kannatan, hieno idea bolshevikki-Erkiltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Porvareita on monenlaisia Suomessa populistinen oikeistopuolue Perussuomalaiset ja oikeistopuolue Kokoomus.
Kumpikin on työväkivastaisia puolueita ja heikommassa asemassa olevia vastaan.
SDP on yli 100 vuotta ollut hoitamassa Suomen asioita.
Vasemmisto kielletty Porvareiden taholta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (79)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image