Kotimaa

Al-Taee STT:lle: "Se Hussein ei enää ole olemassa" – SDP:n edus­kun­ta­ryh­mä kuulee kan­san­edus­ta­jaa vasta syyskuussa

Hussein al-Taee (sd.) palasi maanantaina sairauslomalta julkisuuteen. KUVA: Mauri Ratilainen
Kotimaa 22.7.2019 17:21 | Päivitetty 22.7.2019 18:33
Petteri Lindholm

Muun muassa juutalaisia ja homoseksuaaleja halventaneilla kirjoituksilla jopa tutkintapyyntöjä aiheuttanut al-Taee palasi sairauslomalta julkisuuteen.

Vanhoilla kirjoituksillaan kohua aiheuttanut kansanedustaja Hussein al-Taee (sd.) on palannut sairauslomalta ja samalla julkisuuteen. SDP:n eduskuntaryhmä kuulee häntä kuitenkin vasta syyskuussa.

– Al-taee selvittää aiempia kannanottoja ja toimintaansa ryhmälle tuolloin, toteaa eduskuntarymän puheenjohtaja Antti Lindtman Facebook-sivullaan.

Samalla hän toteaa olevansa iloinen, että al-Taeen kuntoutuminen on edennyt ja että hän on palaamassa töihin.

Katuu yhä salaamista

Kansanedustaja Hussein al-Taee (sd.) sanoo, ettei tunnista itseään vanhoista teksteistään, joissa hän halveksi esimerkiksi sunnimuslimeja, homoja ja juutalaisia.

Al-Taee sanoo myös katuvansa tekstien salaamista ennen eduskuntavaaleja.

– Ajattelin, että se Hussein ei ole enää olemassa, joka joskus nuo kirjoitti, hän toteaa STT:lle.

Paluu julkisuuteen

Ensi viikonloppuna al-Taee osallistuu paneelikeskusteluun Faces-festivaalilla Karjaalla. Al-Taeen lisäksi paneelissa ovat ainakin ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Al-Taee jäi sairauslomalle vapun jälkeen, kun tieto hänen aiemmista kirjoituksistaan tuli julkisuuteen. Sen jälkeen hän irtisanoutui teksteistä ja pyysi niitä anteeksi. Sairauslomansa alussa hän oli myös sairaalahoidossa.

Kirjoitukset nousivat julkisuuteen myös Israelissa, jossa Jerusalem Post käsitteli al-Taeen tekstien antisemitismiä.

Eduskuntaryhmä ratkaisee

Al-Taeen vanhoista kirjoituksista nousi kohu huhtikuun lopussa, vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun al-Taee oli valittu ensimmäiselle kaudelleen kansanedustajaksi.

Sdp kertoi ennen al-Taeen sairausloman alkua, että al-Taeen jatkon puolueessa määrittää eduskuntaryhmä.

Eduskuntaryhmä ehti jo käsitellä tapausta huhtikuussa, mutta käsittely tapahtui ennen kuin al-Taee myönsi kirjoittaneensa tekstit ja valehdelleensa niistä.

Seuraavaksi eduskuntaryhmä siis käsittelee asiaa syyskuussa.

Mutkainen vyyhti

Ennen kuin al-Taee hän myönsi tehneensä kirjoitukset, niistä kertoi Suomen sekulaarit maahanmuuttajat -yhdistyksen puheenjohtaja Anter Yasa blogissaan.

Vuosien 2011–15 aikana kirjoittamissaan teksteissä al-Taee puhui halventavasti esimerkiksi sunnimuslimeista, kurdeista, juutalaisista, kurdeista ja homoseksuaaleista.

Lehdistö kysyi Al-Taeelta tämän solvaavista kirjoituksista ainakin jo viime vuoden marraskuussa, kun hän työskenteli vielä konfliktinratkaisujärjestö CMI:ssä.

Tuolloin hän kiisti kirjoittaneensa tekstejä. Myöhemmin keväällä hän kiisti asian uudestaan ja sanoi, että hän epäilee olevansa mustamaalaamisen kohteena.

Pyysi anteeksi jo aiemmin

Huhtikuun lopussa al-Taee myönsi lopulta kirjoitukset omakseen, irtisanoutui niistä ja pyysi tekstejä sekä niiden aitoudesta valehtelua anteeksi.

– Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen nyt niistä ennakkoluuloista, ajatuksista ja kielestä jota olen käyttänyt homoseksuaaleista, juutalaisista, sunneista, somaleista tai muista ihmisryhmistä, al-Taee kirjoitti blogissaan anteeksipyyntönsä yhteydessä.

Anteeksipyynnössään Al-Taee perusteli aiempia kirjoituksiaan muun muassa sillä, että hän tulee hyvin konservatiivisesta taustasta,

Tutkintapyyntöjä jätetty

Poliisille tehtiin al-Taeen tapauksesta ainakin kaksi tutkintapyyntöä.

Keskusrikospoliisi (KRP) selvitti asiaa jo huhtikuussa kiihottamisena kansanryhmää vastaan.

KRP päätti tekemänsä esiselvityksen perusteella, ettei tapauksesta ole tarpeen aloittaa esitutkintaa, koska valtaosa kirjoituksista on rikosoikeudellisesti vanhentuneita, eikä uudemmissa tapauksissa kirjoiteta yksittäisistä kansanryhmistä.

Valtakunnansyyttäjävirastolle myöhemmin tehdyn tutkintapyynnön johdosta myös Itä-Uudenmaan poliisi selvitti al-Taeen kirjoituksia, mutta esitutkintaa ei aloitettu sielläkään.

IL: Ansioluetteloa kaunisteltu

Maanantaina julkisuuteen tuli myös Iltalehden selvitys, jonka mukaan al-Taee olisi ilmoittanut vääriä tietoja koulutuksestaan.

Lehti selvitti kansanedustajan eduskuntasivuille linkitetyn LinkedIn -profiilin tietoja. Lehden mukaan ansioluetteloa on "vähintäänkin kaunisteltu".

Juttua päivitetty kello 18.33: lisätty SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin kommentit.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (41)

On se kumma kun noille demareille ei löydy kuria, annahan olla jos ois perus s niin kyllä märistäs pressaa myöten

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten on mahdollista että pesidenttien suojeluksessa ja heidän suosituksesta on saanut tämä Altae herra huseerata, tehden muka rauhantyötä. Kun nyt on paljastunut että valehdellut koulutuksensa ja kirjoitellut vihakirjoituksia nettiin. Äänestäjiä huijattu räikeästi. Nyt on saatava päättäjiä vastuuseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt on taas ongelmia, kun on valehdellut tutkintojaan. Kuka tätä herraa enää uskoo missään asiassa? Kaikki valetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nythän ei puhuta rinteestä vaan Al-Taesta:)
Niin ja mikä on arvomaailma kokoomus tai keskustalaisilla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

koulutuksestaan. Al Taeeta silitellään, koska hän on demari. Voi vain kuvitella, että minkälaisen käsittelyn perussuomalainen kansanedustaja olisi saanut. Ihmisiä kohdellaan eri tavoin puolueestaan riippuen. Jos demarit haluavat pelastaa kasvonsa, niin Al Taee on laitettava vaihtoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikeastaan ihmetyttää vain yksi asia enää - kuka ihme tätä on äänestänyt, ja miksi??
Kaduttaako?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt olisi hauska kuulla miten hänen vaikutusvaltaiset tukijansa suhtautuvat tähän
viimeisimpään uutiseen. Sekä mitä mieltä on puolueen puheenjohtaja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Persut olisi suurin puolue, jos tätä herraa ei olisi valittu. Valheella on siis suuri vaikutus suomen tulevaisuuteen ja arvopohjaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä tietää, koska mikään, joka tähän liittyy, niin ei pidä paikkaansa? Aikamoista vedätystä koko touhu. Eniten ihmettelen sitä, että nämä kaikki on mennyt läpi CMI:ssä. No, nyt ainakin tietää, että ei sekään mikään ihmeiden tekijä ole, kun katsoo työntekijöiden tasoa. Miten on mahdollista myös sekin, että hänellä olisi KTM-tutkinto suomalaisesta yliopistosta? Onko alkuperäisiä todistuksia pyydetty nähdä? Minulta on ainakin aina pyydetty kaikki alkuperäiset todistukset nähtäväksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Poliitikoissa on paljon patologisia valehtelijoita, jotka ovat harjaantuneita luikertelemaan aina kiinnijäätyään. Äänestäjän tulisi tunnistaa nämä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luin nämä CV-kaunistelut ja ihmettelen todella, että CMI, joka saa veroeuroja, "suojelee" tämän tyyppistä touhua? Kommentit olivat sen suuntaiset. Aivan käsittämätöntä, että tämänmuotoista tapahtuu. Katsotaan asiaa vähän laajemmin. Paljonko Suomessa on näitä ns. muualla koulutuksen saaneita, joiden tiedot eivät pidä paikkaansa, paljonko heitä todella on? Mitenkä taas Antti Rinne ja Lindman nämä selittävät parhain päin? Mielenkiintoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuntuu, että CMI on pessyt kätensä tässä asiassa täysin. Eikö se ollenkaan huolestusta, että tällainen henkilö on siellä ollut rauhaa tekemässä? Eduskunnan nyt jotenkin vielä ymmärtää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olihan niitä valelääkäreitäkin, kai se on tarttuva tauti. Miksi ei tarkisteta ensin , ennenkuin tulee näitä sekoiluja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansanedustaja Hussein al-Taee ilmoitti vääriä tietoja koulutukseensa liittyen - väitti suorittaneensa kaksi yliopistotutkintoa Puolassa (Lähde Iltalehti).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mediä näkyy edelleen jatkavan penkomista ja oikomista, nyt koulutuksesta ja oppiarvoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja nyt valehdellut myös koulutuksensa. Millainen kohu nousikaan Huhtasaaren gradusta ja vaadittiin eroma yms. ?? Ai niin mutta Lauralla ei olekaan oikean puolueen jäsenkirjaa taskussaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten hän selittää sen, että on kertonut muunneltua totuutta koulutuksestaan?
Tämä on nyt uusin tieto hänestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (41)

Uutisvirta

12:18
92 miljoonan euron Eurojackpot-voitto meni Siilinjärvelle – kuntaan tuli 50 miljonääriä
12:01
Nopea sähköpyörä kulkee mopon vauhtia ja sen kuljettaminen ei käy ilman korttia – Pohjois-Pohjanmaalla niin sanotut S-pedelecit ovat vielä harvinaisia
11:38
Iran teki ohjuskokeen, samoin Pohjois-Korea – Trump kehui jälleen hyvää suhdettaan Kim Jong Uniin
11:00
Operaatio Paulaharju päättää taipaleensa Tuntsan erämaahan – kuuden vuoden aikana erämaateatterissa on tahkottu läpi Samuli Paulaharjun novelleja Tilaajille
10:00
Ministeri Krista Kiuru on huolissaan sovittelun käyttämisestä toistuvaan ja vakavaan perheväkivaltaan – "Tällaiset tapaukset mustaavat sovittelun maineen"
9:22
G7-maiden kokous alkaa: Amazon-kriisi ja Trumpin kauppasota saattavat viedä tilan Macronin toivomilta globaaleilta keskusteluilta
9:00
Paula ja Toni Jaakola jakavat yrityksen ja kodin: "Kun vaihdoimme läpsystä, riitoja ei tullut" – Kahdesta bisnekseen liittyvästä asiasta ei kannata lipsua Tilaajille
37
Fennovoiman paperit viipyvät yhä – STUK on saanut vasta pienen osan Pyhäjoen voimalan rakentamislupaan vaadittavasta aineistosta
35
Suomi yrittää vaikuttaa Brasiliaan naudanlihan kautta – S-ryhmässä ja Lidlissä brasilialaislihaa myydään vain nimeksi
25
Oulun teatterin esitys myöhästyi – syynä myöhässä ollut lentokone, näyttelijä ei ehtinyt ajoisssa paikalle
20
"Jokin tässä meillä falskaa" – lomamatka Kroatiaan avasi silmät: Suomi on pudonnut kelkasta, kun arvioidaan eri maiden siisteyttä
18
Enne tulevasta? Puljujärvi kokeili jo Kärppien ylivoimassa – Manner: "Missä ikinä hän pelaakaan, sen on oltava Jessen oma päätös"
18
Tihkusade ei vienyt virettä ilmakitaroista Oulussa – vuoden 2019 voittaja on yhdysvaltalainen The Marquis
7
Kaupungin päättäjillä edessä isojen päätösten syksy – kovaa tasapainoilua liiallisen velkaantumisen ja välttämättömien investointien välillä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ulkomailta tuodaan turisteja, mutta oman maan poika ei saa töitä

Tasan tarkkaan jokainen työhaluinen saa töitä. Kokenut olen. Ei vaan kelpaa duunit joillekin Ja vas.hallituksen aikana ... Lue lisää...
Tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image