Kotiäitiys ja hyvä vanhemmuus nousivat uuteen arvoon 1990-luvun lopulla. Perhesosiologian professorin Riitta Jallinojan mukaan erityistä vuosikymmenen vaihteessa oli, että perhearvojen puolesta alkoi puhua varsin monipuolinen ihmisjoukko kansalaisista järjestöihin ja tutkijoihin.
Myös Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksen mukaan perhemyönteisyys on voimistunut selvästi kaikissa ikäryhmissä. Muutos ajattelussa on suuri, sillä Euroopassa syntyvyys oli laskenut, perheen perustamisikä noussut ja avioerot yleistyneet. 1960-luvulta alkanut kausi edustaa modernisuutta, jossa jokaisen yksilölliset arvot korostuivat.
- Nuoret aikuiset ajattelevat nykyään, että perhe tulee perustaa vasta kolmekymppisenä tai myöhemmin. Nuoremmat ensisynnyttäjät joutuvat vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin, miksi he ryhtyvät perustamaan perhettä niin nuorina, Jallinoja kuvaili.
Jallinoja kertoi uusista tutkimustuloksistaan Keravalla perheiden tulevaisuutta ja pärjäämistä pohtivassa Tulevaisuusfoorumi 2005 -seminaarissa maanantaina. Tutkimuksessa Jallinoja analysoi Helsingin Sanomissa julkaistuja uutisia ja mielipidekirjoituksia.
Aikaa lapsille
Kotiäitiys sai vuosina 1999-2003 enemmän myönteistä huomiota kuin vuosikymmeniin. Hyvän vanhemmuuden pääsanoma kiteytyi kahteen asiaan: kiireettömään yhdessäoloon ja ajan antamiseen lapsille.
- Uudenlaisessa perheihanteessa perheyhteisyydellä oli keskeinen merkitys, Jallinoja sanoi.
Suomalainen perhemyönteisyys eli familismi oli modernia esimerkiksi päiväkotikeskusteluissa. Äitien työssäkäyntiin ei suhtauduttu kielteisesti. Perhemyönteisen ideologian mukaan äidit ja isät käyvät työssä, mutta eivät tee pitkiä työviikkoja vaan varmistavat, että lapsille jää riittävästi aikaa.
Enemmän etuja
Kansalaiset halusivat parannuksia perhe-etuihin ja niitä myös tuli. Kotihoidontuki nousi, isyysloma piteni ja ensi- ja toisluokkalaiset saivat määrärahat iltapäivähoitoon.
- Päiväkotien lapsiryhmiä ei vaatimusten mukaan pienennetty, joten tässä olisi mahdollisuus jatkaa liikehdintää, Jallinoja sanoi.
Samaan aikaan perhearvojen korostumisen kanssa julkisuudessa puhuttiin lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Se näytti epidemialta ja pahoinvointia liioiteltiin. Usein toistettiin lausahdusta vanhemmuuden hukassa olemisesta. Tämä taas vahvisti ajatusta perheyhteisyyden voimistamisen tarpeesta.