Kolumni

Uus­van­ho­ja nuoria ja rau­tai­sia se­nio­rei­ta

Kaukana ovat ajat, kun kuusikymmenvuotislahja oli hartaan kunnioittavasti ojennettu kävelykeppi tai kiikkustuoli. Nykyajalle tyypilliset kuusikymppiset saavat lahjaksi vuodenajasta riippuen setin alppihiihtovälineitä tai sukelluslaitteet.

Jussi Lähdesmäki
Jussi Lähdesmäki

Kaukana ovat ajat, kun kuusikymmenvuotislahja oli hartaan kunnioittavasti ojennettu kävelykeppi tai kiikkustuoli. Nykyajalle tyypilliset kuusikymppiset saavat lahjaksi vuodenajasta riippuen setin alppihiihtovälineitä tai sukelluslaitteet. Vanhuuteen perinteisesti liittyvät lahjaesineet ovat lempeää huumoria, jos sellaisia juhlakaluille luovutetaan.

Tilanne on suhteellisen lyhyessä ajassa kääntynyt ihan päälaelleen. Keppejä ja kiikkuja pitäisi pikemminkin lahjoittaa kolmikymppisille, sillä nykyajan nuoret aikuiset ovat kuin entisaikojen varhaisvanhuksia. Heidän kuntonsa heikkenee tasaisen tappavaan tahtiin, sananmukaisesti, voisi sanoa.

Vuosien 2006-2009 aikana Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö (LIKES) laittoi 9 000 työikäistä suomalaista kuntotestiin. Saatuja tuloksia verrattiin vuodelta 1990 peräisin olevaan vastaavaan tutkimukseen, ja tulos on karua kertomaa.

45 prosenttia suomalaista 20-34-vuotiaista miehistä kuuluu kolmesta kuntoluokasta heikoimpaan. Parissakymmenessä vuodessa rapakuntoisten nuorten miesten osuus on kasvanut kolmanneksesta melkein puoleen. Eikä nuorilla aikuisilla naisilla mene juuri sen paremmin. Heillä vastaava prosenttiluku on melkein yhtä surkea; 40.

Huono kunto ja siitä usein seuraava lihavuus aiheuttavat nuorille aikuisille väsymistä, laiskistumista ja elintasosairauksia, jotka ajan oloon tappavat. Varmoina veikkauksina voidaan listata ainakin diabetes, nivelongelmat, korkea kolesteroli, sydämen ja verenkiertoelimistön sairaudet ja dementia.

Perheen arjen hektisyys, tietokone töissä ja kotona, sipsit ja olut tekevät tehtävänsä. Vaikutusta tehostaa se, että liikunta tuntuu työläältä ja aikaa vievältä, eikä siihen tunneta mitään kaipuuta pakosta puhumattakaan. Pahalta näyttää, ihan silmiinkin.

Vielä nuorempien eli varusmiesten keskuudessa tehty vastaava tutkimus oli yhtä masentava. Parissakymmenessä vuodessa urheiden sotapoikiemme Cooperin testin keskivertotulos putosi 2 700 metristä 2 400 metriin.

30 vuotta sitten jokainen itseään kunnioittava varusmiesikäinen kipitti Cooperin testin 3 000 metrin pintaan. Siihen aikaan kova kunto oli osa nuoren miehen katu-uskottavuutta ja siksi tärkeä asia. Paljonko menee Cooperissa ja paljonko nousee penkistä, kysyttiin kylillä jokaiselta nuorelta uroolta.

Nyt kysytään voisiko kaveri mitenkään lähettää verkon Mafia Wars- pelissä yhden ylimääräisen tiikeritatuoinnin. Virtuaalisen, virtuaalisessa sosiaalisessa ympäristössä.

Pelaamisen ilo on siirtynyt sohvalle, kun ennen sitä saatiin nelimaalista, jota pelaamaan kerääntyivät suurin piirtein kaikki kulmakunnan 5-20-vuotiaat. Rasittavaahan se oli tietsikkapelaamiseen verrattuna, mutta terveellistä ja todellisuussosiaalista.

LIKESin mukaan 40-vuotiailla työssäkäyvillä miehillämme sentään menee kohtuullisen hyvin. 35-44-vuotiaiden heikkokuntoisten osuus tosin kasvoi vuodesta 1990, mutta samaan aikaan myös hyväkuntoisten määrä nousi.

Mutta varttuneilla on vauhti päällä. Harmaat pantterimme löylyttävät nuorempansa mennen tullen tilastollisesti ja tarpeen tullen varmaan nakkikopillakin, vaikka ei heitä siellä juuri näy. 45-64-vuotiaiden heikoimpaan luokkaan kuuluu vähiten väkeä ja parhaimpaan eniten.

Osittain varttuneen väkemme reippautta selittää tutkimuksen mukaan juuri se, että 1940-1960-luvuilla syntyneiden lapsuuteen ja nuoruuteen kuului liikunta sekä koulussa että vapaa-ajalla.

Liikkumisesta tuli tapa, kun nuorena ei auttanut maata puolille päivin ja tietokonepelien tilalla oli sitä nelimaalia tai / ja 500 metriä seinään naulattavaa paneelia.

Tästä menosta ei nyt hyvä seuraa. Plösööntyvä kansa ei jaksa tehdä töitä, keksiä uutta eikä maksaa sairaanhoitonsa viuluja.