EU päättää viikon kuluttua uusiutuvan energian lisäämistavoitteista. Suomen velvoitteet ovat nykynäkymin nousemassa ylivoimaisen suuriksi, sillä puun käyttöä on vaikea nostaa.
Ensi viikon keskiviikkona EU:n komission on määrä julkistaa ilmasto- ja energiapakettinsa. Sen pohjana on unionin huippukokouksen vajaan vuoden takainen päätös vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Jos sitova uusi kansainvälinen sopimus syntyy, unioni aikoo päästä 30 prosentin vähennykseen.
Tavoite on erittäin kova, mutta ilmastonmuutoksen hidastaminen ei ole mahdollista ilman todella tuntuvia tekoja. Tästä vallitsee unionissa kohtuullinen yksimielisyys. Vaikeaksi asia menee, kun näitä tekoja aletaan yksilöidä.
Osana päätöstä on uusiutuvan energian osuuden nosto viidennekseen kaikesta energiantuotannosta. Nyt sen osuus EU:ssa on alle kymmenen prosenttia. Laskennallisesti yksinkertaisin tapa on lätkäistä kaikille maille vaatimus korottaa uusiutuvan energian tuotantoa 11,5 prosentilla. Silloin päästään suoraan huippukokouksen vaatimaan keskiarvoon.
Suomen teollisuuden pelko on, että komissio aikoo käyttää juuri tätä logiikkaa. Eri maille asetettavat velvoitteet ovat tähän asti olleet tiukasti varjeltu salaisuus, mutta samaan aikaan viestit kertovat, että kaikkien maiden vaikuttamisyritykset komissiossa ovat kaikuneet jokseenkin kuuroille korville. Jos tämä todella pitää paikkansa, silloin Suomea ei tällä kertaa voi syyttää lobbaustaitojen puutteesta Brysselissä. Sama kohtelu on silloin ollut muillakin.
Totuus valkenee viikon päästä. Tällä hetkellä uusiutuvan energian osuus Suomen energiantuotannosta on vajaat 30 prosenttia, ja "tasajako" nostaisi sen 40 prosenttiin. Se olisi kaksinkertainen määrä unionin keskiarvoon verrattuna.
Suomi ylittää jo nyt EU:n tulevatkin tavoitteet. Perustellusti voidaan sanoa, että komission pitäisi ensin patistaa muita maita samalle polulle, jolla Suomi ja vielä enemmän Ruotsi ovat jo olleet. Esimerkiksi ympäristötietoisuuttaan usein korostava Saksa saa energiastaan vain viitisen prosenttia uusiutuvista lähteistä, Britannia vain pari prosenttia.
Tämä ei tietysti tarkoita, etteikö Suomellakin olisi vielä paljon tehtävissä. Omakotitalojen lämpöpumppuja voisi edistää paljon nykyistä pontevammin - kuten Ruotsissa on jo kauan tehty -, ja tuulivoiman hyödyntäminen on oudon sitkeästi pidetty lapsenkengissä. Tällaisia tekoja tarvitaan, mutta niillä ei uusiutuvan energian osuutta 40 prosenttiin nosteta.
Tärkein uusiutuvan energian lähde Suomessa on puu, ja Suomen hyvät lukemat ovat jo nyt pitkälti tulosta puun energiakäytöstä metsäteollisuuden prosesseissa. Mutta viimeistään Venäjän puutullipäätösten jälkeen puun energiakäytön osuutta on erittäin vaikea tuntuvasti lisätä. Suomen puulle on kysyntää pian liikaakin, ja sitä paitsi metsää tarvitaan myös hiilidioksidinieluksi. Vesivoiman lisäämismahdollisuudet ovat vähissä ja lyövät korville EU:n omia suojelutavoitteita.
Vaikeinta on, jos Suomen velvoitteet lyödään nyt lukkoon ja metsäteollisuus sen jälkeen sulkee tehtaita ja siten vähentää uusiutuvan energian käyttöään.
Suomen on oltava energiateknologian ja uusiutuvan energian edelläkävijöitä. Mutta olisi vähintään kohtuullista, että komissio ottaisi huomioon sen työn, jota jo nyt on tehty. Ilmastopolitiikan keinojen ei pidä olla liian jäykkiä. Biopolttoaineidenkin pikaisen lisäystavoitteen vaikutukset ovat osoittautumassa kielteisiksi.