Oulun kaupunginteatteri aloittaa syksyn esityskauden avoimilla ovilla. Yleisö pääsee tutustumaan kaksivuotisen peruskorjaus- ja uudisrakennustyömaan läpikäyneeseen teatteritaloon kauttaaltaan. Ovet ovat avoinna syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 4.-5. syyskuuta.
Lauantaina teatteritalo avataan lasten suosikin Teemun pukuleikin esityksellä. Päivän aikana yleisöllä on mahdollisuus päästä kiertämään teatterin tiloissa merkittyä reittiä pitkin. Esillä ovat mm. harjoitussali, suuren näyttämön takatilat, lavastamo ja puvustamo.
Lisäksi on tarjolla on mm. teatteriooppera Reviisorin avoimet harjoitukset, näytelmien Sihteeriköt ja Americako esitykset, tekninen show suurella näyttämöllä sekä Lasten ja nuorten teatteripäivillä nimen Sipriina saaneen tytön jännittäviä saturetkiä teatterin uumeniin. Illalla on luvassa perinteiset lavatanssit teatterin pihamaalla.
Sunnuntaina avoimien harjoitusten, esitysten, Sipriinan saturetkien ja teknisen shown lisäksi JoJo - Oulun Tanssin Keskus esittää otteen Syli-teoksesta ja lapsille on tarjolla työpajoja. Tekniikasta kiinnostuneille on kaksi erikoiskierrosta, jolloin tutustutaan talon uusiin laitteistoihin.