Janne Niinimaa ei ole täysin vakuuttunut NHL:n sääntömuutosten toimivuudesta. Nollatoleranssi koukkauksiin ja estämiseen on periaatteessa hyvä asia, mutta johtaa usein tolkuttomaan jäähysumaan.
"Varsinkin nuoremmilla tuomareilla on vaikeuksia pitää linja samanlaisena läpi ottelun. Pelit eivät ole enää jääkiekkoa, kun mitään ei saa tehdä. Uudistusten puolustajat huomauttavat, että pelaajat olivat mukana, kun sääntömuutoksia sorvattiin."
"Ei se ihan niin mennyt. Mitään yleisäänestystä ei järjestetty. Neljä pelaajaa oli mukana toimikunnassa, joka laati sääntömuutokset."
Niinimaa uskoo, että lisääntyneet erikoistilanteet lisäävät tuntuvasti tähtien pistesaldoja.
"Tällä kaudella parhaat pelurit tekevät enemmän pisteitä kuin moneen vuoteen. Moni pelaaja saa kasaan yli 100 tehopistettä", Niinimaa povaa.
Islandersin kovapalkkaiset tähtihyökkääjät Aleksei Jashin ja Miroslav Satan eivät ole alkukaudesta tehtailleet pisteitä odotettuun tahtiin. Varsinkin Jashinin liikkuminen on kaukana parhaiden päivien porhalluksessa.
"Jashinilla on porukan suurin palkka ja suurimmat paineet. Kyllähän paineet näkyvät hänen pelissään", Niinimaa tuumaa.
Islanders hakee menestystä osin uudistuneella joukkueella ja selkeästi uudenlaisella pelisysteemillä.
"Joukkuetta on rakennettu muuttuneiden sääntöjen mukaiseksi. Varsinkin hyökkäyksessä meillä on paljon pieniä ja vikkeliä kavereita. Nykyisessä NHL:ssä jalkojen pitää liikkua."
Niinimaa myöntää, että sarjan alku on ollut hankala.
"Emme ole pelanneet potentiaalimme mukaisesti. Uusi pelisysteemi vaatii todella paljon töitä. Paletti hajoaa, jos liike loppuu."
Kaikkia joukkueita koskevan palkkakaton toivotaan tasoittavan joukkueiden voimasuhteita. Niinimaa ei väitä vastaan, mutta muistuttaa, että tasaista NHL:ssä oli ennenkin.
"Viimeksi pelatulla kaudella finaalissa olivat Tampa Bay ja Calgary, molemmat pienen budjetin joukkueita. Menestyvän joukkueen kokoaminen vaatii ennen kaikkea ammattitaitoisia johtajia", Niinimaa muistuttaa.
Lue myös:Hevimies paratiisissa!