Kirjoittaja on ulkoasiainministeriön
kansliapäällikkö.
Oulussa järjestettiin viime viikolla suomalais-venäläinen talousfoorumi kaupungin 400-vuotisjuhliin liittyen. Tilaisuudessa puhuneen professori Pekka Sutelan mukaan Venäjän talouskasvu tulee yhä jatkumaan oltuaan viime vuosina 6-7 prosenttia.
Viiden miljoonan asukkaan Pietari kasvaa muuta maata nopeammin. Vientimme Venäjälle saattaa näin ollen lisääntyä vuosiksi eteenpäin viimevuotista yli 20 prosentin vauhtia. Venäjästä on lähivuosina tulossa tärkein kauppakumppanimme kauppavaihdon noustessa tänään kymmeneen miljardiin euroon.
Neuvostoaikaan verrattuna kanssakäyminen maittemme välillä on lisääntynyt merkittävästi. Vuosittain itärajan ylittää kuusi miljoonaa henkilöä. Ruotsalaisten ja saksalaisten jälkeen venäläiset ovat kolmanneksi suurin ulkomainen matkailijaryhmä maassamme. Taloussuhteitten ennustettu suotuisa kehitys tulee kasvattamaan lähivuosina tilastoja entisestään. Oulussa puhuttiin yleisesti "Venäjä-ilmiöstä".
Suomessa asuu pysyvästi 35 000 venäjää äidinkielenään puhuvaa, joista 25 000 on Venäjän kansalaisia. Maahanmuuttajat paikkaavat usein rajakuntiemme muuttotappiota. Rajan läheisyys vaikuttaa ennen muuta Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Noin 4 000 Venäjän kansalaista asuu Pohjois- ja Etelä-Karjalassa. Lappeenrannassa määrä on vähän yli
1 000 ja Imatralla runsaat 400. Myös Kuhmon ja Kostamuksen väliset yhteydet ovat uudelleen vilkastuneet.
Ylen viime viikolla lähettämä ohjelma itänaapuristamme oli uusi avaus. Mukaan oli otettu laidasta laitaan eri alojen ja ajatussuuntien edustajia pohtimaan yhteyksiämme Venäjälle. Osanottajien joukossa oli myös uusia kasvoja, kuten venäläissyntyinen Miss Tampere, suomalainen Venäjällä pelaava jääkiekkoilija, Venäjällä populääri suomalaisnäyttelijä, venäjänkieltä ja kulttuuria opiskelevia nuoria ja heidän opettajiaan jne. Kuva naapuristamme on monipuolistumassa.
Viime aikojen myönteinen kehitys Venäjä-suhteissamme ei kuitenkaan riitä. Kysymys on myös kiinnostuksen puutteen ja välinpitämättömyyden hälventämisestä. Kuten Oulun foorumissa puhunut Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Kari Jalas totesi, Suomen ja Venäjän taloudellisen yhteistyön tavoitteet on kaikesta myönteisestä kehityksestä huolimatta asetettava paljon nykyistä korkeammalle. Hänen mukaansa tähän päästään, "mikäli yhteistyöhön tuodaan merkittäviä uusia aineksia, ennakkoluulottomuutta, uskallusta, riskinottoa ja joustavuutta". Tässä Oulun talousfoorumin kaltaiset tapahtumat tai Sitran Venäjä-ohjelmat voivat tulla avuksi.
Venäjän kulttuurin tuntemisen ja kielen taitamisen suhteen meillä on parantamisen varaa. Emme osaa, kuten autonomian aikana, enää täysin hyödyntää 400 kilometrin päässä Helsingistä sijaitsevan eurooppalaisen kulttuurimetropolin Pietarin läheisyyttä. Olkoonkin, että Pietarin Mariinski-teatteri ja kaupungin muut taidelaitokset ovat aktiivisia Suomi-suhteissaan. Eri puolilla maatamme järjestettävissä kulttuuritapahtumissa esiintyy vuosittain, ei vain venäläisiä maailman-tähtiä, vaan ylipäätään suuri määrä korkeaa kansainvälistä tasoa olevia taiteilijoita. Moni heistä jää usein liian vähälle huomiolle suomalaisyleisön taholta.
Mitä venäjän opiskeluun Suomessa tulee, vilkastuneet yhteydet naapuriin ovat lisänneet aikuisopiskelijoiden määrää ennen muuta itäisessä Suomessa. Sen sijaan kouluissa opiskellaan toisen kotimaisen, englannin, saksan, ranskan ja espanjan jälkeen venäjää suurin piirtein saman verran kuin italiaa. Lukiolaisista 4,8, prosenttia opiskelee venäjää, kun taas espanjaa jopa kaksinkertainen määrä ruotsista, englannista, saksasta tai ranskasta puhumattakaan.
Presidentti Boris Jeltsin totesi aikanaan, että teeskentely Suomen ja Venäjän suhteissa lakkasi neuvostokauden päättymisen myötä. Samoihin aikoihin presidentti Mauno Koivisto totesi, että demokratiakehitys Venäjällä oli Suomen etujen mukaista. Meille ei ole - vuosikymmeniä jatkuneen ideologisen vastakkainasettelun jälkeen - oman tulevaisuutemmekaan kannalta yhdentekevää, mihin suuntaan demokratia, markkinatalous, oikeusvaltio ja kansalaisyhteiskunta Venäjällä kehittyvät.
Puolin ja toisin sopeutuminen uuteen tilanteeseen on vielä kesken ja järjestelmissäkin on edelleen, usein pelkästä koosta johtuvia eroja. Venäjä etsii yhä identiteettiään ja maassa on vallalla uudistusmielisiä, mutta myös vanhakantaisia sekä äärikansallisia ajatussuuntia. Takana ovat ajat, jolloin naapurimme oli monoliitti.
Viimeisen kymmenen vuoden ajan suomalais-venäläisissä suhteissa on vaikuttanut keskeisesti Suomen EU-jäsenyys. Meillä on kahdenväliset Venäjä-suhteet, jotka toimivat samalla EU-Venäjä-yhteistyön raameissa. Tällöin nousevat välistä kiperinä esiin kansainvälisesti muun muassa Tshetsheniaa, Kaliningradia, ihmisoikeuksia, viisumeja, eurooppalaisia arvoja ja Etyjin roolia koskevat kysymykset.
Myös kahdenvälisissä suhteissa on omat tunnetut kipukohtansa ja käytännön ongelmansa ympäristö- ja liikennekysymysten noustessa aikaisempaa vahvemmin etualalle. Kylmän sodan aikaisista patoutumista on kuitenkin päästy eroon ja keskustelua saatetaan käydä estottomasti molemmin puolin aroistakin asioista.
Kun Saksassa hiljattain arvioitiin suhteita naapurimaahan Ranskaan, havaittiin niissä aimo annos keskinäisen ymmärtämyksen sekä kielitaidon puutteita. Johtopäätökseksi tuli, että lähes 60 vuotta jatkunut suhteitten rakennustyö sodan jälkeen vaatii jatkuvaa panostusta erityisesti nuorison osalta. Suomen ja Venäjän suhteet ovat kunnossa ja dynaamisessa vaiheessa. Myös ne vaativat jatkuvaa huolenpitoa. Neuvostoliiton jälkeisellä Venäjällä syntynyt ensimmäinen ikäluokka täyttää pian 15 vuotta.