Viitisen vuotta sitten Mikko ja Eeva Tourusen nelilapsinen perhe lisääntyi vielä yhdellä yksivuotiaalla, kun aiemmin perheeseen lyhytaikaisesti sijoitettu tyttö jäi pitkäaikaiseen sijoitukseen laukaalaiskotiin. Siitä lähtien tyttö on ollut osa perhettä.
- Kävimme koulutuksen sijaisvanhemmuuteen vuonna 2011, minkä jälkeen rupesimme lyhytaikaiseen perhehoitoon. Meille ehti tulla vajaat 10 lasta lyhytaikaisesti ennen pitkäaikaista sijoitusta, Mikko Tourunen kertaa avioparin askeleita sijaisvanhemmiksi.
Hän myöntää, että sijaisperheeksi ryhtyminen vaatii pohtimista. Elämään ei tuolloin tule ainoastaan sijoitettava lapsi, vaan yhteistyön tulisi sujua myös lapsen biologisten vanhempien ja mahdollisesti muiden läheisten kanssa. Nykyään myös toivotaan, että perheessä toinen vanhempi voisi jäädä kotiin ainakin ensimmäiseksi vuodeksi, kertoo Perhehoitoliiton toiminnanjohtaja Pirjo Hakkarainen.
- Meillä yhteistyö vanhempien kanssa on sujunut hyvin. Lyhytaikaisissa oli ainoastaan yksi negatiivisempi kokemus, kun vanhemmat eivät hyväksyneet huostaanottoa ja sitten he uhkailivat meitä. Siinä ei kyllä yhteistyötä oikein pysty tekemään, Tourunen sanoo.
Sijaisperheistä on pulaa
Sijaisperheistä on Suomessa puutetta, ja niitä etsitään jälleen valtakunnallisella Ajoissa kotiin -kampanjalla. Hakkaraisen mukaan sijaisperheiksi sopivat monenlaiset perheet, sillä sijoitettujen lasten ja nuortenkin tarpeet ovat erilaisia.
Tourunen sanoo, että lyhytaikaiseksi perheeksi lähteminen on hyvä kanava kokeilla sijaisvanhemmuutta.
- Siinä voi nähdä, miten oma perhe reagoi, varsinkin, jos on omia biologisia lapsia. Pitkäaikaiseen vanhemmuuteen en rohkaise, jos on epävarma. Siinä kuitenkin sitoudutaan todennäköisesti pidemmäksi aikaa, ja on hirveän hankalaa, jos sopimus joudutaan purkamaan.
Tourusen mukaan parasta sijaisvanhemmuudessa on se, kun lapsi voi hyvin ja kokee olevansa osa perhettä.
- On myös hienoa, kun lapsi alkaa kutsua isäksi, hän lisää.