Politiikka on mahdollisen taidetta, johon kuuluu myös kompromissien teko. Jos haluaa saada tavoitteitaan läpi, pitää olla valmis myös antamaan joissain kohdissa periksi. Tämä tosiasia tuntuu eri aatesuuntien jyrkimmistä kannattajista usein tuskalliselta. Uudelleenarviointi joidenkin tavoitteiden kohdalla koetaan koko aatteen pettämisenä.
Tällaisia mielialoja nousi Suomessa parikymmentä vuotta sitten äärivasemmalla, jossa tehtiin pesäeroa kommunismiin. Puhdasoppisia tuon aatteen kannattajia on yhä kahdessa poliittiseen marginaaliin juuttuneessa sirpalepuolueessa.
Nyt samantyyppinen kuplinta oikeasta opista on menossa kahdessa eduskuntapuolueessa, perussuomalaisissa ja vihreissä.
Edellisestä on irtautumassa joukko, joka olisi halunnut puolueelta vielä kriittisempää suhtautumista Suomen nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Kun jyrkän linjan väki ei saanut taivutetuksi kantojensa taakse puolueen puheenjohtajaa Timo Soinia, on nyt käynnissä kireämpää ulkomaalaispolitiikkaa edustavan uuden Muutos 2011 -puolueen rakennustyö.
Tyytymättömyys hallituspuolue vihreään liittoon on puolestaan pannut liikkeelle uuden radikaalin liikkeen järjestäytymisen. Oulussakin jalansijaa saanut Vihreä puolue -niminen ryhmä pyrkii ei enempää eikä vähempää kuin ympäristövallankumoukseen. Käytännössä puolue haluaa esimerkiksi lopettaa yksityisautoilun ja pyrkii radikaalisti pudottamaan energiankulutusta. Erityisen ärhäkästi puolue hyökkää vihreää liittoa vastaan.
Nykyisten ympäristöuhkien edessä tarvitaan herättelyä. Hätkähdyttävää uuden ryhmittymän poliittisissa pohdinnoissa on kuitenkin se, että se hyväksyy "kaikki toiminnan muodot vallitsevaa järjestelmää vastaan". Ryhmä jättää ainakin tiedottajansa puheiden perusteella avoimeksi myös mahdollisuuden väkivaltaiseen järjestelmän muutokseen.
Näin ryhmittymä menee ryminällä ohi esimerkiksi takavuosina toimineesta ekologisesta puolueesta, joka sai jopa kerran yhden edustajan eduskuntaan. Uuden ryhmän periaatteet tuovat jyrkkyydessään mieleen jopa takavuosien Kamputsean punakhmerit, joiden vallankumouksellinen yhteiskuntakokeilu päättyi katastrofiin.
Kun jokin ryhmittymä pitää avoinna väkivallan käyttöä oppinsa toteuttamisessa, se menettää saman tien mahdollisuutensa kansalaisten laajaan tukeen. Nimenomaan tämä tuki on kuitenkin välttämätöntä maapalloa pelastettaessa.