Ouluun on perustettu uusi levy-yhtiö Uho Productions, joka pyrkii heti kättelyssä kansainvälisille markkinoille.
Uho aikoo avata kesän aikana myyntikonttorinsa Helsingin ohella Berliiniin Saksaan. Myös yhtiön levyt valmistetaan Saksassa.
Uhon taustalla on pitkään musiikki- ja viihdealalla toimineita konkareita Oulusta ja Helsingistä. Nimekkäin taustavaikuttaja on Love Recordsista ja Johanna-kustannuksesta tunnettu levytuottaja Atte Blom, jonka neuvoilla yhtiötä on synnytetty.
Panostus vientiin
"Suomeen oli miltei pakko perustaa kokonaan uusi levyjä julkaiseva yhtiö. Vanhat yhtiöt eivät näytä pystyvän vastaamaan musiikin kysyntään. Ne kiinnittävät talleihinsa niin vähän aitoa musiikkia soittavia yhtyeitä", kertoo Uhon perustajiin kuuluva Petri Tyynelä.
Tyynelän lisäksi Uhon takana ovat helsinkiläiset Ritva Karhula ja Pia Harju sekä oululainen Janne Tauriainen.
Karhula ryhtyy hoitamaan Uhon Helsingissä sijaitsevaa toimistoa. Tällä hetkellä Finnkinossa työskentelevä Harju lähtee pyörittämään Berliinin pistettä.
Eurooppaan tähyilemällä Uho aikoo tarttua kotimaiselle kevyelle musiikille avautuneeseen mahdollisuuteen panostaa vientiin. Kotimaiset HIM, Nightwish ja Rasmus ovat kysyttyjä esiintyjiä kansainvälisillä markkinoilla.
"Suomessa ja Oulussa on kiinnostavia yhtyeitä, jotka eivät ole päässeet esille. Tällaiselle yhtiölle on tilaus olemassa", Tyynelä uskoo. Uho lähtee liikkeelle 100 000 euron pääomalla eli aivan harrastesarjassa yhtiö ei paini.
Kaikenlaista musiikkia
Tänä vuonna Uho aikoo julkaista vähintään kolme pitkäsoittoa. Uhon julkaisemat levyt toimittaa kauppoihin maan suurimpiin jakelijoihin kuuluva Edel.
"Uhon toimintaan liittyy oululainen Tonebox-studio, jossa äänitämme kaiken tuotantomme. Levy-yhtiö tavallaan työllistää myös muita levyntekoon tarvittavia tahoja", Tyynelä kertoo.
Alkuvuonna Uho on tehnyt sopimukset kolmen oululaisbändin kanssa, Amplifiren, Brüssel Kaupallisen ja Morleyn. Yhtiö käynnistää toimintansa rockilla, mutta muutkin tyylit aiotaan ottaa mukaan. Tyynelän mukaan Uho uskoo kaikenlaiseen musiikkiin.
"Meitä kiinnostaa todella monenlainen omaperäinen musiikki. Millekään musiikille emme sano ei."