Kymmenen prosentin raja työttömyydessä on kohta puhki. Kehnon kehityksen perussyyt ovat Suomen ulkopuolella. Silti uusien avausten vähäisyys työttömyyden hoidossa on silmiinpistävää.
Vielä ei kymmenen prosentin raja työttömyysasteessa pamahtanut rikki. Viimeistään ensi talven aikana niin näyttää väistämättä tapahtuvan. Maailmalla alkaa jo näkyä merkkejä siitä, että talouskriisissä pahin saattaisi olla jo ohi ja nousu alkamassa, mutta ne ovat vasta viitteitä.
Työttömyys kasvaa Suomessa väkisin vielä jonkin aikaa, eikä kukaan voi sanoa, milloin käänne parempaan tapahtuu. Toivottavasti pian, mutta voi siinä mennä pitkäänkin.
Ei asiaan silti pidä minään luonnonlakina suhtautua. Kymmenen prosentin työttömyysasteen pitäisi soittaa suomalaisessa yhteiskunnassa hälytyskelloja kauan ja kuuluvasti. Kesäkuun lopussa työttömänä oli 275 000 suomalaista ja tuore työministeri Anni Sinnemäki arvioi heitä olevan loppuvuonna yli 300 000. Tuo määrä vastaa jo osapuilleen Oulun ja Turun kaupunkien asukkaita, yhteensä. Se on paljon.
Työttömyystilastojen julkistaminen tiistaina tiesi samalla uuden työministerin ensiesiintymistä näissä asioissa.
Sinnemäki luetteli tilastoja, totesi tilanteen heikkenevän tästä eteenpäin ja toivoi lisää elvytystä, kun uutta budjettia laaditaan. Työttömyyttä vastaan on hänen mukaansa "tehtävä kaikki voitava".
Sen sanomiseen ei ministeriä tarvita. Työministerin tehtävänä olisi kertoa, mitä tuo kaikki voitava on. Sinnemäki on ministerinä uusi, mutta hän on jo kuukausikaupalla tiennyt, mikä työ on edessä. Heinäkuun tilastojulkistus olisi ollut luonteva paikka linjata, mitä vihreä työpolitiikka käytäntöön sovellettuna tarkoittaa. Sitä hän ei tehnyt.
Sen sijaan virasta väistynyt Tarja Cronberg on äkkiä ryhtynyt esittämään paljon reippaampia näkemyksiä kuin teki työministerinä. Esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa maanantaina hän moitti metsäteollisuuden kapeita toimintatapoja ja esitti hajautettua energiantuotantoa maaseudun työpaikkojen lisääjäksi.
Miksi Cronberg ei puhunut näin työministerinä? Hänen kokemuksellaan ja taustallaan olisi odottanut työvoimapolitiikkaan paljon enemmän uusia ajatuksia ja avauksia kuin nähtiin. Ja miksi Sinnemäen omalla nettisivulla olevat työllisyyspoliittiset linjaukset ovat ajalta ennen ministerikautta?
Työministeri toisensa jälkeen tuntuu virassa muuttuvan hallinnoijaksi, joka seuraa työttömyystilastoja katseella, kun ei todellisuudessa muutakaan voi. Työllisyyskehitys seuraa talouden syvävirtoja, jotka eivät ole työministeristä kiinni. Enemmän niihin vaikuttavat pääministeri, valtiovarainministeri ja elinkeinoministeri, eivätkä hekään lamoja aloita tai lopeta.
Mutta työministerien näkymättömyydelle on muitakin syitä. Osaltaan kyse on siitä, ettei hallituksessa kukaan voi sooloilla vastoin yhteistä linjaa. Lisäksi ministerit tulevat ja menevät mutta virkamiehet ja työllisyyspolitiikan peruslinjat pysyvät.
Silti Sinnemäen soisi etsivän työllisyydestä uusia tai omia ajatuksia silläkin uhalla että löisi päätään seinään. Sillä tavoin hän ehkä pystyisi haastamaan myös Matti Vanhasta, Jyrki Kataista ja Mauri Pekkarista väkevään väittelyyn työttömyystilanteesta. Luvut ovat menossa niin synkeiksi, että käsiin voi jäädä vielä uusi pitkäaikaistyöttömyyden aalto. Siihen ei missään nimessä olisi varaa.