Poliisi on pidättänyt 41-vuotiaan naisen, jota epäillään osallisuudesta terrorismin rahoittamiseen. Nainen on somalialaistaustainen Suomen kansalainen, joka on kiistänyt syyllisyytensä.
Keskusrikospoliisin mukaan nainen otettiin kiinni eilen pääkaupunkiseudulla. Kiinnioton yhteydessä kotietsinnässä poliisi takavarikoi muun muassa tietokoneita ja asiakirjoja. Toistaiseksi on liian aikaista sanoa, sisältääkö materiaali todisteita rahaliikenteestä.
Rikosvyyhdessä on kyse epäillystä islamistisen al-Shabaab-järjestön tukemisesta monin eri tavoin. Epäilyksenä on, että pääasiassa Somaliassa toimivaa ja YK:n sekä EU:n terroristijärjestöksi luokittelemaa al-Shabaabia on rahoitettu ja sen toimintaan on värvätty väkeä.
Jutussa on ollut Suomessa pidätettynä tai kiinni otettuna viisi ihmistä. Jutun epäillyt ovat somalialaistaustaisia miehiä ja naisia, joista osa on Suomen kansalaisia.
Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä laittomuuksiin. Ulkomailla olevia epäiltyjä on yhä tavoittamatta.
Esitutkinnan on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä.