Yrittäjiä on aina yli kymmenen, mutta vain yksi voi voittaa. Kärpät ainoa kuuteen Euroopan jääkiekon suurmaahan kuuluva joukkue, joka pystyi uusimaan mestaruutensa
Kärpät on myös Euroopan toiseksi paras jääkiekkojoukkue, mutta tätä vielä tärkeämpää on se, että joukkue on Suomen paras. Mestaruus on osoitus siitä, että myös pohjoisessa - kaukana etelän valtakeskuksista - asioita osataan tehdä oikein.
Ehkäpä Kärpistä tuleekin nyt suunnannäyttäjä. Onko Ouluun pesiytynyt dynastia, joka tietää, mikä on voittamisen kulttuurin ydin.
Omalla tavallaan Kärpät antoi kotikaupungilleen mitä parhaimman synttärilahjan 400-vuotisjuhlien kunniaksi. Vai miten mitataan sitä julkisuusarvoa, jota valtakunnan kaikki mediat pumppaavat ulos nyt ja lähipäivinä. Viimeistä finaalia seurasi varmaan miljoona suomalaista. Lehdet rummuttavat täydellä kapasiteetilla.
Vieläkö jossain päin Suomea on joku, joka ei tiedä, mistä päin Kärpät tulee.
Eipä taida.
Samalla kun tilauskone Helsingistä Ouluun laskeutui ja mestarijoukkue rantautui pohjoisen metropoliin, Kärppien johtokunnan jäsenet Matti Pörhö ja Jorma Terentjeff halusivat tuoda julki ehdotuksensa.
"Oulun jäähalli tarvitsee ison näyttötaulun eli jumbotronin. Aiomme esittää, että kaupunki maksaa siitä puolet ja liike-elämä puolet", kaksikko visioi.
Näyttötaulu maksaa noin 400 000 euroa.
Kari Jalosen panos mestaruuden takana on kiistaton. Kun SM-liiga kokoontuu ensi viikonloppuna Tampereelle viettämään kiekkokauden päätösjuhlia, Kari Jalonen saa ottaa vastaan vuoden valmentajan tittelin kunniaksi jaettavan Kalevi Numminen-palkinnon. Saman, jonka Kari Heikkilä voitti vuosi sitten, ja Juha Junno KalPan hopeavuonna 1991.
Jalonen teki viimeistään nyt lopullisen läpimurtonsa suurten joukkoon. Ei tietenkään vielä Suomen Midaksen Hannu Jortikan tasolle, mutta heti seuraavaan aaltoon. Jos Jalonen tuo lähimmän kahden vuoden aikana vielä yhdenkin tittelin Ouluun, häntä voi huoletta povata A-maajoukkueen päävalmentajaksi syksystä 2007 alkaen. Saavutus, joka jää hänen oppi-isältään Hannu Jortikalta ikuiseksi haaveeksi.
Jalosen ympärillä oli alkukaudesta omat äänekkäät epäilijänsä, menihän toinen päävalmentajakausi 2002-2003 TPS:ssä mönkään, mutta mies on pitänyt omat suuntaviivansa. Työssä on ollut johdonmukainen ja kärsivällinen johtoajatus .
Nyt kun työ on tehty, tunne on täyttymyksellinen. Mutta päävalmentajakaan ei pysty kauan nauttimaan, sillä uuden kauden haasteet odottavat jo toukokuussa.
Mestaruus on osoitus myös hurjasta taistelutahdosta, jossa käytännöllisesti katsoen kaikki olemassa olevat voimavarat pantiin likoon.
Mestaruudessa näkyy koko joukkueen valtava henkinen kasvu, äärimmilleen viritetty paineensietokyky ja henkinen vahvuus. Kahden vuoden takainen kapteeni Lasse Kukkonen kuvasi tunteitaan hyvin kärppämäiseen tyyliin.
"Tämä on täyttymys. Tämä on ihmeellistä. Tämä on pikkupojan unelma, josta tuli totta."
Kukkonen tunnusti suoraan, että tämän parempaa tunnetta hän ei voi edes kuvitella. Voittamisen hetkellä sanomisesta paistoi syvä kiitollisuus ja nöyryys.
"Kiitos kaikille, että he jaksoivat pelata mestaruuden myös minulle."
Tämä on juuri siitä, mistä suuressa kärppäsydämessä on kysymys.
Myös Janne Niinimaa julisti kiitoksen hyökyaaltoa.
"Kiitos, että sain pelata Kärpissä. Tämä oli minun viimeinen otteluni SM-liigassa. Tästä eteenpäin tavoitteet ovat Pohjois-Amerikassa."
MM-kisoihin on miestä turha odottaa. Hän pelasi pudotuspelit puudutuspiikin avulla, ja kaiken lisäksi edessä on polvileikkaus.
Yhtä selvää kuin Jalosen valinta vuoden parhaaksi valmentajaksi, on Jari Viuhkolan nimeäminen liigan parhaaksi play off-pelaajaksi (Jari Kurri-palkinto).Tätä taustaa vasten on selvää, että Viuhkola nähdään myös Itävallan MM-jäällä.
Ilkka Mikkola on mestarijoukkueiden mies. Joku pelaaja tahkoaa SM-liigaa 600 ottelua, eikä koskaan voita mitään. Mikkola on vasta 26-vuotias, ja hänellä on jo kuusi liigakultaa.
Koko liigakausi - ne kymmenet ottelut ja miljoonat hikipisarat - on nyt paketissa.
Kiistatta paras joukkue voitti Suomen mestaruuden. Joukkue, joka sai Oulunsalon täpötäydellä lentoasemalla todella mahtavan vastaanoton.
Meno oli totaalisen villiä, mutta niinhän sen pitkääkin.
JOUKO VUORJOKI
jouko.vuorjoki@kaleva.fi