Virassaan aloittaneen Naton uuden pääsihteerin, hollantilaisen Jaap de Hoop Schefferin mukaan sotilasliiton ensisijainen painopiste on alkaneena vuonna Afganistan. Liitto johtaa siellä YK:n valtuutuksella toimivaa kansainvälistä Isaf-rauhanturvajoukkoa, mutta se ei riitä alkuunkaan Kabulin ulkopuolelle laajennetun toimialueen kontrollointiin saati rauhoittamiseen. Isafin toiminnan ulottaminen vain joihinkin maakuntapääkaupunkeihin edellyttäisi ilmeisesti sitä, että eurooppalaiset maat taivuteltaisiin antamaan tuplasti nykyinen miesmäärä.
Se ei ole sinänsä paljon. Mutta jos Afganistanin uusi perustuslaki ei rauhoita maata, vaan paikalliset sotaherrat jatkavat taisteluaan vallasta tai oopiumista, niin de Hoop Scheffer on pulassa.
Ei siinä kaikki. Pääsihteerin mielestä on mahdollisuuksien rajoissa, että Nato saa lähitulevaisuudessa roolin myös Irakin vakauttamisessa. Tehtävä ei tietenkään putoa taivaasta, vaan se - kuten pääsihteeri sanoi - "riippuu kunkin ajankohdan poliittisesta tilanteesta".
Jotta näin tapahtuisi, väkivallan olisi pudottava Irakissa selvästi alemmalle tasolle. Lisäksi vaikka amerikkalaiset jakaisivat siellä nopeasti sotilaallista vastuuta, heidän olisi ensin myönnettävä omien valmiuksiensa riittämättömyys.
Samalla liittouman Irak-operaation muuttaminen edes osittain "Nato-operaatioksi" edellyttäisi ilmeisesti sopimusta YK:n turvallisuusneuvostossa. Sitä ovat edellyttäneet ennen muuta Ranska ja Saksa. Ranska olisi halukas lähettämään joukkojaan, mutta Saksa ei edes YK:n mandaatilla.
Nato ei ottaisi kuitenkaan järjestönä vastuuta, vaan sen yksittäiset jäsenmaat voisivat mennä esimerkiksi vapauttamaan Puolan komentovastuusta laajalla sektorilla Irakin keskiosassa. Voitaisiin myös perustaa lisää kansallisesti johdettuja sektoreita.
Samalla eurooppalaiset osoittaisivat Yhdysvalloille, että sotilaslitto on yhä voimissaan ja osapuolille tarpeellinen.
De Hoop Schefferin mukaan liiton toinen päätehtävä on Afganistanin ohessa seitsemän uuden maan ottaminen jäseniksi ensi toukokuussa. Maat Virosta Romaniaan hyväksyttiin jäseniksi ennen muuta poliittisista ja strategisista syistä, vaikka niiden sotilaalliset valmiudet alittavat riman.
Onkin yhä selkeämmin nähtävissä, että pääsy Mustanmeren satamiin ja niiden edullinen sijainti suhteessa Lähi-itään ja Kaukasukselle ovat varsinkin Yhdysvaltain katsannossa merkittävä etu.
Yhdysvallat on ryhmittämässä joukkojaan uudelleen ja muuttamassa siis tukikohtapolitiikkaansa. Sen mukaan Naton uusiin jäsenmaihin olisi edullista sijoittaa kevyempiä tukikohtia kuin mitä amerikkalaisilla on vuosikymmeniä ollut Länsi-Euroopassa. Uusissa "paikallaolon tukikohdissa" olisi valmis infrastruktuuri, mutta ne eivät tarkoittaisi amerikkalaisten sotilaiden jatkuvaa raskasta läsnäoloa.
Baltiaan tukikohtia ei oltaisi ilmeisesti perustamassa. Yhdysvaltain ulkoministeriö luonnosteli sen sijaan syksyllä ajatusta jonkinlaisesta "erityisestä kumppanuussuhteesta" Pohjois-Euroopassa. Monialaisen yhteistyön viiteryhmässä olisivat balttien lisäksi mukana kolme pohjoismaista Nato-liittolaista Norja, Tanska ja Islanti sekä ystävämaat Suomi ja Ruotsi.
De Hoop Scheffer puhui kuitenkin virkaanastujaisissaan vain uusien jäsenmaiden kytkemisestä liiton organisaatioon. Samalla hän korosti Venäjä-yhteyksien edelleen tiivistämisen tärkeyttä. Kumppanusten yhteisellä asialistallahan ovat periaatteessa kaikki kysymykset poislukien Naton viides artikla.