
FilmMe Oy esitteli perjantaina Pikkaralassa maailman ensimmäistä videointijärjestelmää, joka zoomaa kohdettaan automaattisesti.
Ympäri maapalloa sukkuloiva hevosalan promoottori ja agentti Maucca Kärki aikoo avata tuliterälle oululaistuotteelle ovia vaikutusvaltaisiin piireihin.
Penttilän maneesin neljään ylänurkkaan on asennettu isot, valkoiset, lääketablettia muistuttavat paikantimet. Oven syrjässä on ulkolampun näköinen vekotin, videokamera.
Toimitusjohtaja Tapio Koivukangas kannustaa Ollin laukkaan. Kun hän painaa kuperaa, mustaa ranneketta, videokamera aktivoituu ja bluetooth-tekniikka alkaa jäljittää ratsastajaa.
Tuoteidea lähti itsestä. Koivukangas halusi nopeammin palautetta Ruotsissa toimivalta valmentajaltaan.
Ratsastuksen lisäksi videointia voidaan soveltaa minkä tahansa tekniikkalajin analysoinnissa. ”Aiomme perustaa satoja työpaikkoja”, ennakoi markkinointijohtaja Lauri Salovaara.
Heinäkuussa yritys asentaa ensimmäiset videointilaitteet Oulun seudulle ja Etelä-Suomeen. Laitteet on suunniteltu kokonaan Oulussa ja ne valmistetaan seudulla.