Elinkeino- ja työasiat ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Kahden ministeriön yhdistäminen voi olla silti yllättävän vaikeaa.
Ruotsissa työministeriö yhdistettiin 1999 osaksi elinkeinoministeriötä. Työministeriö aloitti toimintansa uudelleen vuoden 2007 alussa, uuden porvarihallituksen päätöksellä. Yhdistymiskokeilu kesti alle vuosikymmenen.
Suomessa työ- sekä kauppa- ja teollisuusministeriöt liitetään nyt yhteen työ- ja elinkeinoministeriöksi, uuden porvarihallituksen päätöksellä. Uudistusta sanotaan pysyväksi.
Kun Ruotsissa hajautetaan uudelleen, Suomessa yhdistetään. On mahdollista, että molemmat tekevät oikean ratkaisun. Ruotsissa lopputulos kuitenkin kertoo, ettei yhdistyminen onnistunut. Suomessa lähtökohtatilanne voi olla toinen. Työ- ja elinkeinoasiat ovat saman kolikon eri puolta, ja siksi niiden keskitys yhteen ministeriöön on perusteltu ratkaisu.
Suomessa ei leikata ja liimata, vaan koko paketti pannaan kerralla uusiksi. Elinkeinoministerin tittelin saava Mauri Pekkarinen puhui torstaina tähän asti radikaaleimmasta muutoksesta Suomen julkishallinnossa. Hän tarkoitti tällä "ministeriökonsernin johtamisjärjestelmän" luomista.
Julkisuudessa huomio kiinnittyi pitkälti Pekkarisen ja työministeri Tarja Cronbergin salkkujen painavuuteen. Siinä Pekkarinen voitti odotetun selvästi. Molemmat näyttävät kuitenkin olevan uudistuksesta innoissaan ja toiveikkaita.
Into ja toiveikkuus eivät silti vielä takaa onnistumista. Siihen tarvitaan kahden ministerin lisäksi kaikki ministeriön 670 työntekijää ja maakuntien TE-keskusten väki sen päälle.
Kauppa- ja teollisuusministeriö ja työministeriö ovat olleet kaksi täysin erillistä organisaatiota, niin fyysisesti kuin henkisesti. Joka organisaatio kehittää aina oman toimintakulttuurinsa. Monissa yrityskaupoissa on nähty, ettei kulttuureja voi olla vaikea yhdistää. Valtionhallinnossa asia on tässä mittakaavassa vielä uudempi kuin yritysmaailmassa.
Helsingin ulkopuolella on totuttu siihen, että jos valtionhallinto yhdistää ja tehostaa jotakin, se tarkoittaa aina virkojen ja työpaikkojen vähenemistä. Pääkaupungissa näin ei näköjään ole laita, valtionhallinnon tuottavuusohjelmasta huolimatta. Alueellistaminenkin on tässä yhteydessä unohdettu, vaikka sen muuten pitäisi uutta luotaessa olla yksi periaatteista.
Valtion työpaikat siis säilyvät, eikä yhdenkään henkilön tarvitse muuttaa toiselle paikkakunnalle. Nämä ovat pääkaupungin luontaisetuja muuhun Suomeen verrattuna. Sekään ei takaa organisaatiomuutoksen onnistumista. Suomessa elää hyvin vahva perinne, jossa eri ministeriöt ovat mustasukkaisia omista reviireistään.
Henkilöstöä on kuultu ministeriöiden sulauttamisessa, mutta haaste ei jää tähän. TE-keskusten organisaatiorakenne uusitaan kautta maan. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriöön luodaan mittava aluekehitysyksikkö samaan aikaan kun kunta-asiat ja aluepolitiikka siirretään sisäministeriöstä valtiovarainministeriöön.
Tekeillä on siis samaan aikaan kuntauudistus, alueuudistus, TE-keskusten uudistus ja monta ministeriöuudistusta, mukaan lukien uuden ministeriön aivan uudenlainen ja muista poikkeava rakenne. Tämä kaikki tapahtuu tilanteessa, jossa tuottavuusohjelmat ja säästötavoitteet ovat jo valmiiksi hämmentäneet henkilöstön tunnelmia. Kaikella tällä pyritään tehostamaan toimintaa. Johtamisen ja koordinaation on oltava todella hyvää, jotta lopputuloksena ei olisi monivuotinen sekavuus ja epätietoisuus vastuusuhteista.