Uusi moot­to­ri­tie avat­tiin

Valtatie 4:n Limingan ja Oulun välinen uusi Haaransilta-Kiviniemi-moottoritieosuus avattiin maanantaina liikenteelle.

Valtatie 4:n Limingan ja Oulun välinen uusi Haaransilta-Kiviniemi-moottoritieosuus avattiin maanantaina liikenteelle. Moottoritietä otettiin käyttöön kaikkiaan 16,8 kilometriä, josta 9,5 kilometriä on uutta, säästösyistä kapeaksi rakennettua moottoritietä Haaransillan ja Kempeleen välillä. Lisäksi 7,3 kilometriä vanhaa moottoriliikennetietä on muutettu leventämällä moottoritieksi.

Tiehallinnon pääjohtajan Eero Karjaluodon mukaan hankkeelle myönnetty 31 miljoonan euron rahoitus on pitänyt hyvin.

"Monet tiejaksot Oulun ja Kemin välillä odottavat vielä vuoroaan", Karjaluoto hoksautti avajaisissa.

Tiehallinnon Oulun tiepiirin tiejohtaja Erkki Myllylä muistutti, että piirin rahoitus on alhaisella tasolla. Valtion talousarvioesityksen vaikutuksesta tiepiirin perustienpidon rahoitus putoaa neljällä miljoonalla eurolla 64 miljoonaan.

"Emme tiedä, milloin seuraava tiestön kehittämishanke saa rahoituksen."

Myllylän mukaan Kuusamontie kaipaisi pikaista parantamista Ruskon arvokkaan vientiteollisuuden takia.

Moottoritien vihkiäisissä valtioneuvoston tervehdyksen esittänyt pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) myönsi, että budjettiesityksessä liikenneministeriöllä on tiukat raamit.

"Menopainotukset on tehtävä hallinnonalan sisällä."

Vanhasen mielestä tiestön kehittämisessä yksittäiset hallituskaudet eivät ole ratkaisevia, sillä investointipäätökset pitää tehdä harkiten ja puolueettomasti. Hallitus ei ole esittänyt uusien tiehankkeiden aloittamista ensi vuodelle.