Tutkijat ovat saaneet käyttöönsä ennennäkemättömän avaruuskaukoputken, jonka tehtävänä on valokuvata Aurinkoa.
Oikeastaan on vähättelyä puhua yhdestä avaruuskaukoputkesta, sillä luotain koostuu monista eri aallonpituuksilla toimivista instrumenteista, joiden tuottamista tiedoista valokuvat ovat vain pieni osa.
SDO, Solar Dynamics Observatory, laukaistiin avaruuteen 11. helmikuuta. Se on tuottanut jo hämmästyttävän tarkkoja kuvia Auringosta, vaikka luotaimen työ ei ole vielä edes kunnolla alkanut.
SDO poikkeaa monissa suhteissa aikaisemmista aurinko-observatorioista. Tavallisesti mittausdata ja valokuvat varastoidaan luotaimissa tietokoneen muistiin ja radioidaan Maahan. Datan määrää on jouduttu rajoittamaan, jotta lyhyenä yhteysaikana kaikki tiedot saataisiin siirrettyä tutkijoille.
SDO ei varastoi dataa vaan lähettää ne suoraan Maahan. Tätä varten on rakennettu Uuteen Meksikoon luotaimen oma vastaanottoasema.
Luotain on sijoitettu maapalloa kiertävälle geosynkroniselle radalle.
Dataa tulee vauhdilla, josta jokainen laajakaistan omistaja olisi kateellinen: 150 miljoona bittiä sekunnissa. Tällä vauhdilla yksi CD-levyllinen täyttyisi vain 36 sekunnissa.
Vaikka Aurinko on lähin tähtemme, sen toiminta ja käyttäytyminen vielä 400 vuoden tutkimisen jälkeen on pitkälti mysteeri. Auringon toiminta näyttää meistä hyvinkin vakaalta. Tämä johtuu ihmisen rajoittuneisuudesta tehdä havaintoja muilla valon aallonpituuksilla kuin sillä kapealla aallonpituuskaistalla, jota kutsumme valoksi.
Jos voisimme havaita omin silmin esimerkiksi ultraviolettivaloa, olisimme havainneet muutamana viime vuotena, että Aurinko on merkittävästi himmeämpi kuin koskaan aikaisemmin.
Tästä ja monesta muusta syystä Auringon havainnoiminen avaruudesta on välttämätöntä. Aurinko vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme, koska se saa aikaan avaruussääksi kutsutun ilmiön maapallon ympäristöön.
Avaruussää vaikuttaa suoraan siihen, miten hyvin voimme käyttää monia jokapäiväisiä palveluja mannertenvälisistä kaukopuheluista Internetiin.
SDO:n instrumenttivalikoima muodostuu kolmesta kokonaisuudesta: HMI:stä (Helioseismic and Magnetic Imager), AIA:sta (Atmospheric Imaging Assembly) ja EVE:stä (Extreme ultraviolet Variability Experiment).
HMI havaitsee Auringon fotosfääriä, kaasukehän kerrosta, jonka näemme myös paljain silmin.
Auringonpilkkujen lisäksi siinä esiintyy erilaisia värähtelyjä, jotka kertovat Auringon sisällä tapahtuvista ilmiöistä. HMI laite tekee havaintoja myös Auringon magneettikentän ilmiöistä.
AIA havaitsee Auringon koronassa tapahtuvia ilmiöitä. Tavallisesti näemme koronan vain täydellisen auringonpimennyksen aikaan sinertävänä Auringon ympärillä.
Koronan lämpötila on useita miljoonia asteita, ja siinä esiintyy monia sellaisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat ns. avaruussäähän.
Aurinkotuulen lisäksi ilmiöitä ovat koronamassapurkaukset ja Auringon pinnalla flare-purkauksista lähtöisin olevia hiukkaskuuroja.
Myös Auringon magneettikenttä vaikuttaa koronan hiukkasvirtauksiin, joten AIA-laitteistolla saadaan myös välillistä tietoa Auringon magneettikentän synnystä.
EVE toimii usealla eri aallonpituudella ultraviolettivalon aallonpituuksilla. Se tuottaa myös näyttävimmät kuvat Auringosta ja sen lähiympäristöstä.
Laitteisto tuottaa tietoa näyttävimmistä ja ehkä voimakkaimmista ilmiöistä Auringon pinnalla. Näitä ovat auringonpilkkujen, koronamassa- ja flare-purkausten lisäksi erilaiset magneettikentän aikaansaamat protuberanssit ja filamentit.
SDO ei ole ainoa Aurinkoa havaitseva avaruusobservatorio. Vanhin vielä toiminnassa oleva on vuonna 2005 avaruuteen laukaistu Soho (Solar and Heliospheric Observatory). Lisäksi tietoja saadaan kahdesta Stereo-luotaimesta (Solar TErrestrial RElations Observatory), jotka kiertävät Aurinkoa Maan radan tuntumassa.
Maata kiertävällä radalla on myös muun muassa kansainvälisenä yhteistyönä rakennettu Hinode, joka osittain korvaa jo hieman vanhaksi käyneen Sohon.
