Saksalainen Erich Maria Remarque kirjoitti 1929 maailmankirjallisuuden klassikoksi nousseen sodanvastaisen romaanin Länsirintamalta ei mitään uutta.
Itä-Ukrainan rintamalla oli talvikuukaudet kohtalaisen hiljaista. Olisi helpottavaa sanoa, ettei Ukrainan rintamaltakaan olisi mitään uutta. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole.
Muualla kuin Venäjällä on kohtuullisen yleinen ennuste, että Venäjän tukemat separatistit aikovat kiihdyttää sotaa kesäksi. Viime kesänäkin taisteltiin kiivaasti.
Rauhan piti tulla niin sanotun Minsk II -sopimuksen myötä. Se ei ole kuitenkaan pitänyt juurikaan seulaa paremmin. Nyt on pelättävissä, että loputkin sopimuksesta ammutaan riekaleiksi. Minsk II puristettiin kasaan helmikuussa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ja Ranskan presidentin François Hollanden avustuksella. Alusta pitäen sopimuksen toteutumismahdollisuuksia pidettiin heikkoina.
Osapuolet ovat Minsk II:n jälkeen vetäneet henkeä. Keväällä odoteltiin, että suma olisi nytkähtänyt liikkeelle Venäjän johdon ja Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn tapaamisessa Sotshissa.
EU:ssa säikähdettiin, että Yhdysvallat olisi tekemässä Venäjän kanssa sopimuksen. Spekulaatioiden mukaan Venäjä olisi Sotshissa tarjonnut Kerrylle konfliktin jäädyttämistä eli sitä, että Krimin katsottaisiin hiljaisesti siirtyneen Venäjälle ja että Itä-Ukrainassa nykyisen ei sotaa, ei rauhaa -tilanteen annettaisiin vakiintua.
Diplomaattilähteiden mukaan Yhdysvallat ei kuitenkaan tinkinyt tippaakaan Sotshissa. Kun kumpikaan puoli ei halua antaa periksi, Venäjän presidentin Vladimir Putinin ainoa mahdollisuus on jatkaa sotapolitiikkaansa. Lännellä on taas edessään vähintäänkin nykyisten pakotteiden jatkaminen tai niiden tiukentaminen. G7-maat ilmoittivatkin olevansa valmiita kiristämään pakotteita ”jos Venäjän toimet niin vaativat”.
Muutkaan merkit eivät lupaa hyvää. 300 yhdysvaltalaista sotilasta ovat viime päivinä antaneet ensimmäistä kertaa suoraa sotilaskoulutusta Ukrainan sotilaille Venäjän rajan pinnassa.
Ukrainan armeija on tästä huolimatta pahasti alakynnessä Venäjän tukemien ja aseistamien separatistijoukkojen edessä. Ukraina on keskittänyt paljon joukkojaan Mariupolin kaupungin suojaksi estääkseen Venäjää tavoittelemaa maayhteyttä Krimille. Keskityksen takia Ukrainan joukot ovat heikompia muualla.
Harvoja hyviä asioita on se, ettei Suomen Ukraina-linja muutu, vaikka hallitus onkin vaihtunut. Linjasta ei ole enää epäselvyyttä, vaikka vielä ennen vaaleja joidenkin nyt hallituksessa olevien puolueiden linja ei ollut kristallinkirkas.
Presidentti Sauli Niinistö tapaa Putinin tiistaina. Liikoja ei kannata odottaa. Ukrainan presidentti Petro Poroshenko sanoi viime viikolla, että Venäjällä on keskitettyinä Ukrainan vastaiselle rajalle puolitoista kertaa niin paljon joukkoja kuin vuosi sitten.
Naton Euroopan joukkojen komentaja Philip Breedlove varoitti puolestaan jo huhtikuussa, että Venäjä valmistautuu uuteen hyökkäykseen ja käyttää nimellistä tulitaukoa hyväkseen joukkojensa uudelleensijoittelussa ja separatistien koulutuksessa ja huollossa.
Asetelmia mutkistaa entisestään se, että Ukrainassa tyytymättömyys Poroshenkoa kohtaan on alkanut kasvaa. Hyvää ei lupaa sekään, että rauhanponnistuksia Ety-järjestön puolesta johtanut sveitsiläisdiplomaatti Heidi Tagliavini ilmoitti äsken eroavansa.
Tilanteen mutkikkuudesta kertoo jotakin se, että Poroshenko nimitti äsken Georgian entisen presidentin Mihail Saakashvilin Odessan läänin maaherraksi. Saakashvili sai saman tien Ukrainan kansalaisuuden.
Euroopassa käytävä sota on vaatinut YK:n mukaan yli 6 400 kuolonuhria, ja lähes 16 000 ihmistä on haavoittunut. Pakolaisia on yli kaksi miljoonaa. Suurin ja kyseenalainen kunnia näistä luvuista kuuluu Putinille.
Putin sanoi italialaisessa Corriere della Serassa, ettei Venäjä pidä Eurooppaa rakastajattarena, vaan hakee siihen vakavaa suhdetta. Ensinnäkin: vertaus on mauton. Toiseksi: jos hakee vakavaa suhdetta, ei kannata olla liikkeellä pyssy kädessä.