Nuoret ovat keskimäärin fiksumpia ja koulutetuimpia kuin koskaan aiemmin. Myös päihteiden käytön suhteen ollaan edistytty positiivisesti suhteessa aiempiin kosteisiin sukupolviin.
On kuitenkin asioita, joissa ei olla yhtä hyvällä kehityksen polulla, kuten nuorison heikohko tietotaito yksinkertaisista arkipäivän asioista. Esimerkiksi ei tunnisteta, mistä ruokapöydässä olevat einekset kuten maito tai perunat alun alkaen ovat peräisin, saatikka sitten miten eri kotiruoat valmistetaan.
Ei myöskään tunnisteta vaikkapa kaloja, puita tai ylipäätään eri hyötykasveja ja miten niitä käsitellään ja valmistetaan maittaviksi ruoka-annoksiksi.
Kaikelle tälle kehitykselle on olemassa luonnolliset selityksensä. Yhteiskunnalliset olot ja paineet ovat aina jättäneet jälkensä paitsi vanhempiin, myös jälkikasvuun. Yhteiskunta on muuttunut. Enää ei lapsia synnytetä suunnitelmallisesti suurperheiksi lisäämään tilan työvoimaa, vaan tänään lapset ovat pikemminkin aviollista sidettä vahvistavia.
Jos on saanut elää nuoruutta, jossa jo polvenkorkuisena on oltu mukana arkiaskareissa, tieto myös niistä on karttunut ja auttanut myöhemmin pärjäämistä. Tämä oli tuttua tarinaa agraariyhteiskunnan ajoilta, mutta tänään kun kaupungistumisen myötä yhä useammat viihtyvät kaupungeissa, onko samalla uusavuttomuudelle synnytetty hedelmällinen maaperä?
Näin ei tarvitse välttämättä olla. Se, ettei nähdä läheltä, miten leipää, lihaa ja maitoa tuotetaan ja asuta keskellä tuotantoalueita ei tarvitse merkitä sitä, ettei maataloustuotteita tunnistaisi tai elintarvikkeiden tuotantoketjuista oppisi mitään. Kyse on enemmänkin asenteista ja kiinnostuksesta tai paremminkin siitä, miten tätä kiinnostusta eri asioita kohtaan voidaan edistää. Nythän nuorten kiinnostukset ohjautuvat paljolti toisaalle, kuten tietokonepeleihin, mikä sekin toki luo hyvää pohjaa myöhemmin niin tärkeän viestittämis- ja näppäimistötaitojen harjaantumiselle.
Kysymys onkin elämän kokonaisuuden hallinnasta niin, ettei mikään myöhemmin elämää säätelevä ja ohjaava osa alue jäisi toisen varjoon ja heikentäisi myöhemmin pärjäämistä. Elämän yksipuoliseen kehittämiseen liittyy aina suuri riski. Kaikista ei voi tulla esimerkiksi muutaman vuoden ammattilaisena miljoonat tienannutta huippu-urheilijaa tai nopeasti eläketurvansa ansainnutta poliitikkoa.
Suurin osa valmistaa edelleenkin ruokansa itse ja monet hankkivat lisäksi riistaa, marjoja ja sieniä metsistä, kalaa vesistöistä ja monilla kaupunkilaisillakin on mahdollisuus omaan vihannesmaahan.
On ymmärrettävää, että kasvattajien hektinen elämän rytmi, ajan puute ja ehkä omienkin taitojenkin vajavaisuus sysää nuorten valmiuksien kehittämisvastuuta näissä asioissa lastentarhojen ja koulujen suuntaan. Ongelma lienee tunnistettu, sillä monin paikoin löytyy hyviä esimerkkejä ohjelmista nuorten arkivalmiuksien kohentamiseksi.
Tälle työlle ja siihen panostamiselle tulisi antaa enemmän yhteiskunnallista näkyvyyttä, sillä kyse on tässäkin ennalta varautumiselta, jolla saavutetaan satsauksiin nähden tulevaisuudessa moninkertaiset säästöt.
Toisaalta maailma saattaa jatkossa hyvinkin muuttua suuntaan, jossa omavaraisuudella ja luonnossa selviytymisellä on tärkeä elämää ylläpitävä rooli.
Kari Luostarinen
Iisalmi
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.