Kelan pääjohtaja, entinen keskustapoliitikko Liisa Hyssälä puhui Ylen aamu-tv:ssä keskiviikkona tarpeesta uudistaa suomalainen sosiaalipolitiikka perusteellisesti. Hänen mielestään sosiaalipolitiikka on jumiutunut 1960-luvulle eikä se jousta riittävästi työllisyyden ja talouskasvun kohentamiseksi.
Hyssälän täkyyn on syytä tarttua. Sosiaalipoliittinen rakennelma on kehittynyt sitten 1960-luvun, jolloin sen perusta luotiin niin monimutkaiseksi ja kerrostuneeksi, että se on kääntynyt jo itseään vastaan.
Tällä hetkellä päällimmäisin ongelma on työpaikkojen puute. Mutta työllistymistä hidastavat myös sosiaaliturvaan liittyvät vinoutumat. Jossain on silloin vikaa, jos työnhakijan täytyy laskea tarkkaan, onko hänellä varaa ottaa vastaan työtä.
Tähän törmää, jos työstä saatava palkka on pieni, mutta kuitenkin sitä suuruusluokkaa, että sen vuoksi menettää sosiaalietuja. Menetys saattaa olla suurempi kuin työstä saatava hyöty. Jokainen voi kysyä itseltään, miten toimisi.
Luonnollinen lähtökohta tulee olla, että työn pitää aina kannattaa ja sen vastaanottamisen palkita.
Suomalaisen sosiaalipolitiikan isänä tunnetun, Alkossa pitkän päivätyön tehneen Pekka Kuusen (1917–1989) teos ”60-luvun sosiaalipolitiikka” viitoitti suunnan 1960-luvulla aloitetulle hyvinvointivaltion rakennustyölle. Toisin kuin siihen saakka, Kuusi korosti sosiaalipolitiikan kasvua edistävää vaikutusta. Uudistukset veivät kehitystä pitkään tähän suuntaan.
Nyt se tie on kuljettu. Tarvitaan uudenlaista sosiaalipoliittista ajattelua, joka sovittaisi yhteen työllisyyden, talouskasvun ja sosiaalisen turvan vaatimukset. Siinä riittää haastetta seuraavalle hallitukselle.
Pääkirjoitus