Uu­dis­tus­ta ei pidä jyrätä

Suomen sosiaaliturvajärjestelmää uudistetaan tiukan aikataulun mukaan. Työlle on täydet perusteet, mutta sitä ei pidä viedä läpi jyräämällä. Uudistuksesta tarvitaan keskustelua jo sen valmisteluvaiheessa.

Suomalaisen sosiaaliturvan uudistus kuuluu meneillään olevan vaalikauden suuriin tavoitteisiin. Valmistelutyötä tehdään paraikaa niin sanotussa Sata-komiteassa, jonka on määrä saada linjauksensa valmiiksi ensi vuoden alkuun mennessä. Uudistuksen vaatimat lait tulisivat voimaan vuoden 2010 alussa.

Kokonaisuudistuksen tavoitteet ovat järkevät: työn vastaanottaminen pitää aina tehdä kannattavaksi, köyhyyttä pitää vähentää ja kansalaisille pitää turvata riittävä perustoimeentulo kaikissa elämäntilanteissa. Lisäksi koko sosiaaliturvajärjestelmää halutaan yksinkertaistaa. Paineita uudistukselle tuo muun muassa se, että ikääntyminen nostaa sosiaalimenoja samaan aikaan kun työikäisen väestön vähennys alkaa jarruttaa kansantulon kasvua.

Myös järjestelmän yksinkertaistus on aiheellista. Sosiaaliturvaa koskevaan lainsäädäntöön kuuluu useita kymmeniä säädöksiä, ja erilaisia etuusnimikkeitä on lähes sata. Etuudet poikkeavat toisistaan, koska ne ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa ja niitä on muutettu eri aikaan. Sosiaaliturvaan tehtiin 1990-luvulla leikkauksia, joita sittemmin on paikattu, mutta kokonaisuus on jäänyt arvioimatta. Se on korkea aika tehdä nyt.

Kun muutos koskee käytännössä kaikkia kansalaisia, myös mahdollisimman laajan asiantuntemuksen ja erilaisten äänten pitäisi kuulua valmistelussa. Ainakin akateeminen maailma ja kansalaisjärjestöt ovat ehtineet parahtaa keskustelun puutteesta ja valmistelun salamyhkäisyydestä. Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori Veli-Matti Ritakallio piti Aamulehden haastattelussa outona sitä, ettei pienessä maassa käytetä hyväksi kaikkea olemassa olevaa asiantuntemusta. Ei ole yllätys, että komitean puheenjohtaja, tohtori Markku Lehto torjui arvostelun. Hänen mukaansa näkemyksiä voi kertoa komitealle tai suoraan hänelle.

Lehdon valmius kuulla erilaisia näkemyksiä on varmaankin aitoa. Ongelmana vain on se, että asiantuntija- tai kansalaisnäkemyksiä on vaikea esittää, kun ei ole tietoa, millaisia esityksiä komiteassa on noussut esiin. Komitea on tässä suhteessa pysytellyt paksun verhon takana. Komitean jäsenistä laajimman puheenvuoron on viime aikoina käyttänyt Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Lasse Laatunen, joka kertoi Kansan Uutisten haastattelussa työnantajanäkemyksen uudistuksen tärkeimmistä tavoitteista. Se oli hyvä alku keskustelulle, joka ei kuitenkaan voi levitä, jos tietoa komitean käsittelyssä olevista ajatuksista ei pukahdeta ulos. Näiltä pohjilta keskustelu uhkaa jäädä varjonyrkkeilyksi.

Saattaa olla, että komitea toteuttaa suppusuulinjaa omasta tahdostaan. Toinen vaihtoehto on, että kysymys on nykyisen hallituksen aikana noudatettavasta yleisemmästäkin käytännöstä: keskeneräisiä asioita ei tuoda keskusteluun, ei vaikka valmistelu koskee tuota ulkopuolista maailmaa ja vaikka sieltä löytyisi teemasta olennaista asiantuntemusta.

Tämän käytännön mukaistahan on, että kolmikantaisen valmistelun jälkeen pöytään lyödään esitys, jota kutsutaan kokonaisuudeksi ja johon ei saisi edes eduskunnassa enää kajota. Menetelmä on ehkä tehokas mutta myös virkavaltainen ja henkii vanhaa poliittista kulttuuria. Nykyaikaiseen kansalaisyhteiskuntaan tällainen ei kuulu.