Ruokolahden leijona kuumensi kymmenen vuotta sitten suomalaisten kesätunnelmia. Samanlaista jymyuutista ei ole vielä tälle suvelle löytynyt.
Poliitikot ovat kuitenkin kehitelleet oman "Ruokolahden leijonan" poliittisesta valtiosihteerijärjestelmästä. Keskustelu siitä, tarvitaanko uusien poliittisia virkamiehiä, on sähköistänyt muuten hiljaista keskikesää.
On tärkeätä, että avoimesti keskustellaan poliittisten valtiosihteereiden tarpeesta tai tarpeettomuudesta. Toinen kysymys on, miten kiinnostuneita lomailevat suomalaiset ovat asiasta?
Oikeuskansleri Paavo Nikulan johtama valtiosääntötoimikunta ehdottaa, että ministereiden kasvaneen työtaakan helpottamiseksi otettaisiin käyttöön poliittinen valtiosihteerijärjestelmä. Jokaiselle ministerille tulisi oma poliittinen valtiosihteeri.
Idea ei ole erityisen uusi. Sitä ehdotettiin jo vuonna 1978. Asia pulpahti pintaan vuonna 1995. Virkamiestyöryhmä ehdotti silloin ministerien avuksi tärkeimmille ja suuritöisimmille toimialoille poliittisia alivaltiosihteereitä. Silloinen hallintoministeri Jouni Backman (sd.) yritti hivuttaa ehdotusta eteenpäin, mutta epäonnistui siinä.
Kokoomuksen napamiehet, Ville Itälä ja Sauli Niinistö vastustavat valtiosihteerijärjestelmää. He haluaisivat varaministerit hallituksen kakkosketjuksi.
Perustuslaki uudistettiin vuosituhannen vaihteessa Itälän johdolla. Perustuslakivaliokunta keskusteli varaministerijärjestelmästä. Jos varaministerit valittaisiin kansanedustajista, se aiheuttaisi ongelmia eduskunnan työskentelyyn. Silloin pitäisi ottaa käyttöön järjestelmä, että ministeriksi siirtyvien kansanedustajien tilalle kutsuttaisiin varaedustajat. Nämä uudistukset hylättiin.
Miksi perustuslakivaliokunnan entiset puheenjohtajat Itälä ja Niinistö eivät silloin ajaneet varaministerijärjestelmää? Perustuslakia ei ole sentään syytä rukata ihan muutaman vuoden välein.
Poliittisten valtiosihteereiden virkojen perustaminen olisi avoimempaa ja rehdimpää poliittista kulttuuria kuin nykyinen käytäntö, että ministerit palkkaavat oman puolueensa henkilöitä määräaikaisiksi neuvotteleviksi virkamiehiksi. Tämä ninisteri Jari Vilénin esille nostama näkökulma on tärkeä. Ainakin viidellä ministerillä on tällä hetkellä oma neuvotteleva virkamies erityisavustajan lisäksi. Muutamilla on lisäksi lehdistöavustajia ja virkamiesavustajia.
Niinistö on nostanut esille huolen, että valtiosihteeriportaan luominen voi sekoittaa vastuusuhteita. Valtiosihteerin pitäisi toimia ministerin poliittisen luottamuksen varassa ja hänen tehtävänään olisi ministerin avustaminen politiikan muotoilussa ja ministeriön toiminnan johtamisessa. Tehtävät olisi määriteltävä selkeästi.
Jos Niinistön huoli on se, että valtiosihteerit sotkeutuvat ministerin tehtäviin väärällä tavalla, niin ministereiksi on valittava kyvykkäitä ja koeteltuja henkiöitä, joiden silmille virkamiehet eivät hypi.
Uusien virkojen perustaminen maksaisi vuodessa yli kaksi miljoonaa euroa. Vaalien lähestyessä kovapalkkaisten virkojen perustaminen ei ole helppoa poliitikoille. Esitys on aiemmin kaatunut pelkoon, miten kansa reagoi.
Ministeriöiden on oltava poliittisessa eikä virkamiesohjauksessa. Jos ministerit tarvitsevat ministeriön strategiseen johtamiseen apua, niin valtiosihteerijärjestelmä voisi olla siihen sopiva. Samalla on syytä lopettaa määräaikaisten neuvottelevien virkamiesten virat.
Uusien virkojen perustamisen pohdintaan on uhrattu vuosien mittaan sen verran paljon aikaa ja resursseja, joten eiköhän nyt ole poliittisen päätöksen hetki.