Turku Uudet tulkinnat jatkosodan historiasta herättävät selkeästi kielteisiä tuntoja varttuneen väen keskuudessa. Valtioteiden maisteri Markku Jokisipilän väitöstilaisuus lauantaina Turussa antoi aineksia ylimääräistenkin vastaväittäjien kommenteille, eivätkä ne olleet juuri myönteisiä.
Jokisipilä on tutkinut vuoden 1944 kesäkuulta peräisin olevaa ns. Rytin-Ribbentropin sopimusta eli kirjettä, jolla presidentti Risto Ryti antoi Saksalle henkilökohtaisen takuun siitä, ettei Suomi tee erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa. Kritiikin ymmärtää sinänsä, sillä Jokisipilä päätyy tulokseen, jonka mukaan sopimuksella ei ollut sen enempää poliittista kuin sotilaallistakaan pakkoa. Tämä romuttaa selkeästi sopimuksesta esitettyä myyttiä.
Tutkija päätyy myös siihen, ettei Saksan ulkoministerin Joachim von Ribbentropin Suomeen suuntautuvalla painostuksella ollut Adolf Hitlerin tukea. Sopimus merkitsi myös sitä, että viimeistään tuolloin ei enää voinut puhua Suomen erillissodasta.
Jokisipilä on kuitenkin historiantutkimuksen keinoin kyseenalaistanut monet sotaan liittyvät myytit. Sekä väitöskirjassa että väitöstilaisuudessa väittelijä toi näkemyksensä vakuuttavasti esiin.
Vastaväittäjänä toiminut jatkosodan historiantutkijoiden suurin auktoriteetti, emeritusprofessori Mauno Jokipii oli ainakin vakuuttunut Jokisipilän tulosten merkityksestä. Hänen mielestään tutkimuksen tulokset ovat ilman epäilyksiä sensaatiomaisia.
Toki pientä huomautettavaa Jokipiilläkin oli tutkimuksesta. Hän olisi halunnut esimerkiksi, että tutkimuksessa olisi tarkemmin paneuduttu mm. Saksan ja Suomen taloussuhteisiin. Huomautukset olivat kuitenkin lähinnä kosmeettisia. Kokonaisuutena tutkimus oli hänen mielestään joka tapauksessa vahva esitys.
Jokipii on paitsi jatkosodan tutkimuksen asiantuntija, niin myös sodan käynyt mies. Hän itse asiassa liikuttui puhuessaan suomalaisjoukkojen vetäytymisestä jatkosodan loppuvaiheessa.
Vanhat myytit eivät kuitenkaan Jokipiitä pidättele. Kun Jokisipilä oli esittänyt loppupuheenvuoronsa, Jokipii antoi ohjeen yleisölle.
- Kovaa puhetta. Kun olette lukeneet, voitte vastustaa.
Tutkijan velvollisuus on
tuoda tulokset esiin
Jokipiin ohje ei mennyt ihan perille. Toisin kuin tavallisesti, väitöstilaisuudessa esitettiin useita kysymyksiä ja kommentteja. Niistä ilmeni selkeästi, että Jokisipilän tuloksia ei haluta hyväksyä. Väittelijän sanomaa ei myöskään ollut selvästikään kuunneltu.
Yhdessäkin puheenvuorossa Jokisipilän tulkittiin arvostelevan Rytin-Ribbentropin sopimusta siitä, että se tehtiin turhaan. Jokisipilä kuitenkin vastasi, että tutkijan velvollisuutena on tuoda esiin juuri se tulos, joka tutkimuksessa on saatu.
Jo avauspuheenvuorossa Jokisipilä myönsi, että hänen tutkimusaiheensa on herkkä asia.
- Totuttuja suomalaiskansallisia tulkintamalleja kyseenalaistava saa helposti silmilleen kysymyksen sydämensä todellista paikasta.
Jokisipilä toi esiin saksalaistutkija Salewskin toteamuksen Saksan ja Suomen eroista. Saksa kävi sodan aikana rotuideologista tuhoamissotaa, kun taas Suomi kävi taistelua itsenäisyytensä turvaamisesta. Saksalaiset vetäytyivät sodasta sotilaallisen tappion ohella myös moraalisen tappion kärsineinä. Suomalaiset saattoivat olla pystypäin.
- Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että tutkijoiden moraalisena velvollisuutena olisi lakaista maton alle kaikki, mikä on ristiriidassa erillissotateesin kanssa. Päinvastoin, kun sodan tärkeimpänä lopputuloksena Suomen kannalta oli demokraattisen järjestelmän säilyminen, tulisi demokratian keskustelun avoimuutta painottavien ihanteiden mukaisesti pystyä keskustelemaan myös menneisyytemme sellaisista piirteistä, jotka eivät tähän myyttiseen kansalliseen selviytymistarinaamme istu, hän tiivisti.
Joksipilän väitöskirja on nuoren tutkijan avaus uudenlaisiin tulkintoihin. Oletettavaa on, että tutkijapiireissäkin väitöskirjasta keskustellaan. Niin ikään oletettavaa on, että kaikki eivät hyväksy koskaan Jokisipilän päätelmiä.