Sotasankari, marsalkka C.G.E. Mannerheim on pudotettu jalustalta, ellei peräti hevosen selästä, johon hänellä oli erään tietämän mukaan vaikeuksia jo sotavuosina nousta.
Toinen sotasankari, Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni on kokenut saman kohtalon, tosin eri syystä.
Marskia moititaan nykytutkimuksen valossa huonosta sodanjohtamisesta kriittisellä hetkellä. Törni taas oli kyllä hyvä sotilas, mutta huono ihminen, tutkimustuloksia väljästi tulkiten.
Monet kauhistelevat uusia väittämiä. Etenkin ne, jotka ovat nostaneet sankarit liki jumalalliseen asemaan, kritiikittä.
Edellisten osalta Suomen historiaa kirjoitetaan uusiksi pienessä, mutta merkittävässä mittakaavassa.
Harva taitaa tietää, että Suomelle on alettu kirjoittaa uutta historiaa isommassakin mitassa, 1400-luvulta alkaen. Asialla on Tampereen yliopiston professorin Pertti Haapalan johtama työryhmä.
Se ei olekaan mikä tahansa työryhmä, vaan Suomen Akatemian huippuyksikkö, joka aloitti työnsä viime vuonna.
Miksi Suomi tarvitsee uutta historianäkemystä?
Syitä riittää. Esimerkiksi se, että Suomen aiempi, varhainen historiankirjoitus perustuu liki satuiluun. Se on nojannut Sakari Topeliuksen vuonna 1875 julkaistuun Maamme-kirjaan. Siinä asiaa on tarkasteltu lapsen näkökulmasta.
Maamme-kirjan kuvaamaa historiaa versioineen käytettiin oppikirjana 1950-luvulle asti. Sitä on vuosien saatossa muokattu suomalaisuutta korostavien näkökulmien mukaiseksi.
Suomen historia kaipaa uutta valotusta jo siksi, että ajatus Suomen kansasta on 1800-luvun loppupuolella keksitty juttu. Sitä ennen ei ollut suomalaisuutta.
Venäjä valtasi vain palan Ruotsia. Ja sitä ennen ei ollut Ruotsi-Suomi -kuningaskuntaa, vaan pelkkä Ruotsi, jonka itäisiä maakuntia Suomen nykyinen alue oli.
Valaistusta kaivataan myös siksi, että monilla on liki myyttinen käsitys suomalaisuudesta. Sen mukaan Me suomalaiset olemme jotenkin erityinen väestö, joka on iät ja ajat tämän maan omistanut ja sen rakentanut, jossa ei ole muille jalansijaa.
Kun historiaa, vaikkapa teollistumisen historiaa katsoo, näkemys romahtaa. Ulkomaalaiset ovat sen tehneet. Katsokaa vaikka nimiä, joita historiallisilla ”suomalaisilla” yhtiöillä on ollut.
Väki on tullut aikojen saatossa tänne muualta, lännestä ja idästä. Maahan on ollut aina tulijoita, ja maasta on ollut aina lähtijöitä. Me olemme kaikki ulkomaalaisten jälkeläisiä. Saamelaiset ovat alkuperäiskansaa.
Luultavasti moni vetää herneitä töpseliin kunhan uusi Suomen historia julkaistaan. Turhaan.
Aina on hyväksi tuulettaa pölyt vanhasta. Aina on hyväksi nähdä asioita eri näkökulmista. Ja ennen kaikkea aina on hyväksi tavoitella sitä, mitä oikeasti on ollut ja tapahtunut. Se antaa perspektiiviä tähän päivään. Ja huomiseen.
Eikä siinäkään ole mitään väärää, että muuttaa käsitystään. Se on inhimillistä.
Historiaa on kirjoitettu aina uusiksi, kun uutta tietoa tai uusia näkökulmia on löytynyt. Muistakin syistä sitä on tehty.
Esimerkiksi diktatuureissa sitä on tehty ideologisista syistä. Ja tullaan tekemään.
Toisaalta diktatuurien kaatuminen johtaa samaan.
Voittajat kääntävät tunnetusti historian aina ympäri.
Motiiveja riittää, ja tarkoitusperiä, kuten politiikka, kansallisuusaate ja sen virittämät etniset ennakkoluulot.
Historia on yleensä joidenkin henkilöiden kirjoituksista koottu, paljolti keksitty, ei se, mitä oikeasti on tapahtunut.
Hyvä, että historiaa kirjoitetaan uusiksi. Kun vielä joskus kävisi niin, että se tehtäisiin täysin objektiivisesti. Se tosin taitaa jäädä hurskaaksi toiveeksi.