Suomessa on ollut vallalla vankka usko siihen, että virallinen eläkejärjestelmä pystyy takaamaan myös vanhuuden turvaksi kohtuulliset eläkeansiot.
Moni eläkkeelle jäänyt onkin yllättynyt karvaasti eläkkeen pienuudesta ja verotuksen kovuudesta. Ikänsä veroja maksaneet joutuvat pulittamaan entistä korkeampia veroja.
Avuksi on ehdotettu taitetusta indeksistä luopumista. Eläkevakuutusyhtiöiden asiantuntijat kuitenkin torppaavat aika ajoin esiin nousevan vaatimuksen. Taitettu indeksi on eläkejärjestelmän kulmakiviä, jotta myös seuraavat sukupolvet pääsevät nauttimaan edes jonkinlaisesta eläketurvasta.
Eläkkeet eivät näin ollen seuraa palkansaajien ansiokehitystä vaan elinkustannusten kallistumista.
Pankeista soiteltiin takavuosina harva se päivä ja houkuteltiin jo kolmikymppisiä eläkesäästäjiksi verosuunnittelun nimissä. Vapaaehtoisen lisäeläkkeen säästäminen olikin takavuosina keski- ja hyvätuloisille palkansaajille suunnattu keino keventää verotusta.
Käytännössä verovähennykseen perustuva eläkesäästäminen on vain siirrettyä verotusta. Työssäoloaikana säästetty veronkevennys olisi pitänyt osata sijoittaa viisaasti, jotta siitä eläkkeellä pääsee nauttimaan ilman, että verottaja vie säästöhyödyn.
Palkansaajien verosuunnittelun avuksi on eläkesäästämisen rinnalle ja ehkä ohikin vakiintunut kotitalousvähennys. Kotiin tilatun työn kustannuksista osan voi vähentää verotuksessa. Viime aikoina kotitalousvähennyksen mielekkyys on kyseenalaistettu, kun siitä ei tullutkaan sellaista työllistämisen kultakaivosta kuin odotettiin.
Varmaa on, että kotitalousvähennys on pienentänyt pimeänä tehtyjen kotisiivousten ja pienremonttien määrää. Moni pienyrittäjä on saanut kotitalousvähennyksen ansiosta varman leipäpuun.
Nyt eläkesäästämistä markkinoidaan erilaisilla pitkäaikaissäästösopimuksilla, joissa myös on tarjolla veroetu. Tarjolla ovat PS-tilit, joiden tuotoksista oikein ei osaa sanoa varmaa, vaikka kissan päivistä puhutaankin. Ikävä puoli on siinä, että harvalla keskituloisella on enää varaa ylimääräisiin menoihin kuten eläkesäästämiseen.
Vaikka inflaatio on ollut hillityissä lukemissa ja lainakorot alhaalla, on eläminen kuitenkin kallista. Eläminen myös kallistuu, jos eri verolinjaukset menevät läpi. Toisaalla nostettaisiin ansiotulojen verotusta ja toisaalla kulutuksen verottamista. Tasaveropohjainen arvonlisävero lisää jokaisen kauppakassin hintaa, mutta tuntuu raskaimmin köyhän kukkarossa. Suurituloiselle on sama, maksaako maitopurkki 66 vai 96 senttiä.
Vanhusväestöstä koituva rasitus on parin seuraavan vuosikymmenen aikana ylimmillään. Nyt 65-vuotiaat ovat tuota pikaa vetreitä vanhuksia tai monialaista hoitoa ja palvelua tarvitsevia ikäihmisiä.
Väestön iän ennustetaan edelleen nousevan. Valtiovarainministeriön Hyvinvointia kestävästi -raportissa ollaankin huolissaan siitä, miten käy yli 80-vuotiaiden eläketurvan, kun ennustettavissa on, että tuossa iässä eläke on noin 45 prosenttia keskipalkasta.
Finanssineuvos Urpo Hautala esitteli Kalevassa (5.2.) pitkäikäisyyseläkettä, jonka saisi maksamalla 65-vuotiaana 20 000-30 000 euron kertasumman. Eläke palautuisi takaisin 80-vuotiaasta alkaen 400 euron lisäeläkkeenä kuukaudessa.
Uudet ideat ovatkin tarpeen, sillä ikäihmisten osuus väestöstä kasvaa kohisten. Mikä sen parempi, jos eläke olisi myös elämänkaaren loppuvuosina riittävä.
Kohtuulliselta kuitenkin tuntuisi, että uusi takuueläke tulisi eläkeläisille nykyistä helpommin. Kelalla on tasan tarkkaan tiedossa ne noin 150 000 maan köyhintä eläkeläistä, jotka elävät pelkän kansaneläkkeen varassa. Useimmat heistä ovat oikeutettuja takuueläkkeeseen. Kelalta ei olisi liikaa vaadittu, että virkamiestyönä myöntäisivät takuueläkkeen kaikille siihen oikeutetuille. Tuskin se sen suurempi byrokratiarumba on kuin nyt käytössä oleva hakumenettely.