Hallitus tehdään nyt ensi kertaa eduskunnassa. Uusi perustuslaki jättää kuitenkin hyvin paljon avoimeksi siinä, miten hallitusneuvotteluissa edetään. Vanhan eduskunnan ryhmänjohtajat sopivat keskenään, että suurimman puolueen edustaja (ryhmänjohtaja) kutsuu kaikki muut koolle. Polun alkua lukuun ottamatta muu on täsmentämättä.
Missään ei ole sovittu, ei vielä mietitty tarkkaan sitä, kuinka jatko etenee. Ryhmänjohtajien suositus siitä, että suurin käynnistää neuvottelut, ei edes sido tulevia päättäjiä. Suosituksesta on tehty oljenkorsi, johon aiotaan ensiksi tarttua. Se pitää vielä siunauttaa uusissa eduskuntaryhmissä.
Paitsi suotavaa myös todennäköistä on, että näin ensiaskeleet otetaan.
Sen jälkeen kenttä on vapaa luovuudelle, mielikuvitukselle, poliittiselle pelille, henkilökemioille, kuka tykkää kenestäkin -leikeille ja ties mille.
Kuhina kulisseissa alkaa ennen kuin valtiopäivät virallisesti avataan 26. päivänä maaliskuuta. Heti ensi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, vaalituloksen ratkettua, otetaan ensikontaktit. Uudet eduskuntaryhmätkin kutsutaan koolle pika-aikataululla jo ennen kuin valtiopäivät on virallisesti avattu. Valtaosa ryhmistä pitää kokouksensa vaalien jälkeisenä torstaina.
Vaaleista valtiopäivien avajaisiin seuraava kymmenen päivän pituinen muodollisesti hiljainen jakso on kaikkea muuta kuin sormi suussa odottelua. Se on todellista kabinettipolitikointia. Puhelinlangatkin ovat kuumina.
Vain yhdellä suunnalla on hiljaista koko hallituksen tekoajan: Mäntyniemessä. Kolme vuotta sitten hyväksytty perustuslaki työnsi presidentin reserviin hallituksen muodostamisesta. Presidentti Tarja Halonen uskoo, ettei häntä tarvitse huutaa apuun umpisolmujen avaajaksi. Niin uskovat muutkin. On näytön paikka onnistumisesta. Uusien kätilöiden on saatava toimiva hallitus maahan.
Jos kaikki menee juohevasti, asetetaan samalla askelmerkkejä tulevaisuutta varten. Kerran hyväksi havaitusta etenemistiestä muodostuu helposti käytäntö, vaikka asiasta ei ole säädetty lakipykäliin. Todennäköisesti se tullaan kirjaamaan eduskunnan työjärjestykseen.
Jos vaalitulos on selkeä, hallituksen tekonuotitkin ovat kirkkaammat. Jos tulos on tasainen, edessä on mutkikkaampi tie.
Jo ensikeskustelu voi päätyä pattitilanteeseen, jossa ryhmät eivät anna kenellekään valtuutta aloittaa tunnustelukierros. Käytännössä tähän seinään tuskin törmätään. Sen sijaan tunnustelija (hallitusneuvottelujen vetäjä) voi epäonnistua.
Kukaan ei vielä oikein tiedä, mikä on tunnustelijan täsmällinen rooli. Mitä hän tarkasti ottaen tekee, keskusteleeko hän vai esittääkö tarkkoja kysymyksiä? Miten tehtävä rajataan? Kuinka paljon aikaa hänelle annetaan? Kuinka isot porukat tunnustelijan luo marssivat? Miten edetään mahdollisen epäonnistumisen jälkeen?
Kaikkiin näihin kysymyksiin joudutaan miettimään vastauksia puolueiden ja eduskuntaryhmien johdossa. Samaan aikaan ryhmät hiovat omaa pelitaktiikkaansa.
Hallituksen muodostamisesta tulee mielenkiintoinen näytelmä. Roolijako on vielä kiintoisampi.
On mahdollista, että hallitustunnustelija ei ole suurimman puolueen puheenjohtaja. Tosin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen sanoi tiistaina, että on itsestään selvää, että puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki ryhtyy tunnustelijaksi, jos keskusta on suurin. SDP:n Antti Kalliomäen ihmettelyyn laittaa Jäätteenmäki heti "miinanpolkijaksi" voi yhtyä.
Mitä jos tunnustelija epäonnistuu? Miksi Pekkarinen haluaa panna Jäätteenmäen tuleen heti? Vai haluaako Pekkarinen langettaa nimenomaan Jäätteenmäen harteille epäonnistumisen riskin? Virittikö hän jo ennakkoon miinan Jäätteenmäelle? Ainakin ennakkoon olisi turvallisempaa olla hakkaamatta tunnustelijan nimeä kiveen.
Epäonnistujan olisi erittäin vaikea lähteä jatkamaan neuvotteluja. Vaikea kuvitella, että hänellä voisi olla enää keskeistä roolia sen jälkeen. Epäonnistuminen vetäisisi maton alta. Siksi tuntuisi viisaammalta, että puheenjohtajaa ei panna heti tuleen ellei vaalin tulos ole riittävän selkeä.
Eduskunnan puhemiesten valinnassa voitaisiin myös noudattaa uutta käytäntöä ja luopua ns. pätkäpuhemiehistä. Aikaisemmin, hallitusneuvottelujen ollessa presidenttivetoisia, voittajapuolueen puheenjohtaja istutettiin ensin lyhyeksi aikaa eduskunnan puhemieheksi. Näin tekivät myös keskustan Esko Aho vuonna 1991 ja SDP:n Paavo Lipponen vuonna 1995 ennen kuin ryhtyivät kokoamaan hallitusta. Eduskunta puolestaan joutui uuden puhemiesvaalin eteen.
Enää ei ole mitään tarvetta valita pätkäpuhemiestä, vaikka edelleen tuntuu olevan vallalla se henki, että suurimman puolueen puheenjohtaja valitaan ensin puhemieheksi. Missään ei ole poissuljettu sitä, että puhemies voisi toimia myös hallitusneuvottelujen tunnustelijana. Hieman kyseenalainen tällainen yhdistelmä kyllä olisi. Puolueet voisivatkin tarjota puhemieskolmikkoon henkilöitä, jotka jatkavat tehtävissään hallituksesta riippumatta. Jos puoluepoliittista tarvetta on, voidaan puhemiesten keskinäistä järjestystä muuttaa hallituksen syntymisen jälkeen. Pätkäpuhemieskäytäntö joutaisi historiaan.
Kaikesta epäselvyydestä huolimatta hallituksen muodostaminen on helppoa. Vaikeampaa tulee olemaan opposition muodostaminen. Kaikki puolueet pyrkivät hallitukseen ja jotkut sinne myös pääsevät. Oppositioon joudutaan.
Pudotuspeliä pelataan myös kysymyksillä. Viime kerralla Lipponen esitti puolueille seitsemän kysymystä. Nyt kysymysten muotoilukin voi olla melkoista taidetta.