Näyttää siltä, että ihminen ei selviä elämästään helposti ilman uskontoa. Hän kaipaa auktoriteettia, joka kertoo, miten on toimittava, ja joka palkitsee siitä, että on toiminut oikein. Hän tarvitsee lohdutusta, merkitystä ja varmuutta.
Vaikka osa länsimaisista ihmisistä ei enää usko kirkon opetuksiin, tarve uskoa ei ole hävinnyt. Se on etsinyt korvikkeita.
Idän kulttuureista on omaksuttu erilaisia psykofyysisiä menetelmiä, kuten jooga, tai chi ja mindfullness.
Niille on tyypillistä uskonnontapainen holistisuus, ihmisen käsittäminen kokonaisuutena, vaikka niitä on mahdollista harjoittaa erillään varsinaisesta uskonnosta.
Ne ovat silti osa suurinta länsimaista uskonnon korviketta, nimittäin terveyteen kohdistuvaa huolta ja vaivaa. Ikuinen elämä ei ole enää tarjolla, mutta terveysusko lupaa pitkän autuaallisen elämän tässä maailmassa, jos syöt oikein, liikut oikein ja pidät painosi kurissa.
Oikean tien löytäminen ja sillä pysyminen on silti yhtä vaikeaa kuin aidossa uskonnossa.
Terveysuskonnossa on profeettansa ja lahkonsa, jonkin ravinto-opin tai liikuntamuodon kehittäjät ja heidän seuraajansa. Ne kilpailevat ja ovat vuorotellen niskan päällä. Kiihkeintä lähetystyötä tekevät nykyisin uudestisyntyneet atkinslaiset eli karppaajat.
Uusi usko tuottaa myös marttyyreita, ikävä kyllä. Anorektikolla psyyken voimat on käännetty totaalisesti oman ruumiin täydellistämistä kohti, ja itsekieltäymykset tuottavat samalla kertaa tyydytystä ja suurta kärsimystä. Ilman hoitoa anorektikko ryntää kohti kuolemaa yhtä sokeasti kuin ensimmäiset kristityt roomalaisilla areenoilla.
Marttyyreja yleisempiä ovat fundamentalistit. He hyörivät netin terveys- ja laihdutussivustojen keskusteluketjuissa tuomitsemassa ja pelottelemassa uskossa heikkoja ja harhaoppisia ja ylistämässä omaa hurskauttaan ja erinomaisuuttaan. Vailla armoa he vuodattavat sappea ylipainoisten, viljatuotteita syövien, päivässä alle tunnin kuntoilevien ja yli tuhat kaloria nauttivien ylle.
Uskontoon liittyy yleensä ajatus synneistä ja niiden rangaistuksesta. Niinpä säännöllisin väliajoin iltalehtiin ilmestyy uutisia milloin minkin ruoka-aineen turmiollisuudesta ja tappavuudesta, joka saa kansan ryntäilemään edestakaisin ravintotottumuksissaan.
Ensin maito ja munat ovat terveellistä perusruokaa, sitten ne muuttuvat sydäntautien aiheuttajiksi.
Painontarkkailu toi kaupan hyllyt täyteen kevyttuotteita, mutta pian huomattiin, että ne ovat täynnä epäilyttäviä makeutus- ja lisäaineita.
Ihmiset komennetaan syömään vihanneksia ja hedelmiä ja kun he sen viimein oppivat, lehdet ovat täynnä elinvoimaa uhkuvia rasvan ja proteiinin mussuttajia.
Terveysuskosta löytyy tuomiopäivän näkyjäkin. Aika ajoin jostain putkahtaa virus, jonka uhataan leviävän kaikkialle kylvämään tuhoa.
Lintuinfluenssan piti tappaa ihmisiä kuin kärpäsiä. Kuinka kävi? Sikainfluenssaa vastaan hankittiin kiireessä rokote, joka ei ollut turvallinen.
Ennustus pahimmasta ei taaskaan toteutunut. Mutta kuka muistaa sen seuraavalla kerralla? Ihmiset tarvitsevat suuren uhkan tuntua, ehkä unohtaakseen kotoiset harminsa.
En väitä, että oman mielen ja ruumiin kunnosta huolehtiminen on turhaa tai naurettavaa. Kannattaa liikkua ja syödä oikein.
Omantunnon vaivat ovat riittävä syy pidättyä syömästä eläimiä. Mietiskely ja hiljentyminen ovat kiistatta hyödyllisiä kiireiselle nykyihmiselle.
Mutta kohtuus kaikessa. Ei ole tervettä palvoa omaa persoonaa tai ruumista ja rakentaa kulttia sen trimmauksen ympärille. Hyvään elämään kuuluvat myös rentous, myönteisyys ja ilo.
Turmiollisinta on suvaitsemattomuus, jota terveysfanaatikot levittävät. Oman ja toisten vyötärönympäryksen tarkkailu ei edistä hyvää tahtoa ihmisten kesken.
Totuus on, että meitä on monenlaisia. Mitä luontevammin hyväksymme toistemme erilaisuuden, sitä onnellisemmiksi tulemme.
Kirjoittaja on kirjailija ja kielen- ja kulttuurintutkija.
”Turmiollisinta on suvaitsemattomuus, jota terveysfanaatikot levittävät.