Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Pohjoismaiden ja Suomen historian professori.
Normaalijärjestykseen kuuluu, että uuden vuoden lähestyessä tähyillään tulevaisuuteen. On paikallaan pohtia, mitkä päättyvän vuoden kehityskuluista vahvistuvat, mitkä kenties heikkenevät tai katoavat kokonaan.
Hankalaksi tulevaisuuteen näkemisen tekee se, että ennustajan kristallipalo on pahasti öljyn ja veren peitossa. Niin on jatkossakin, sillä amerikkalaisten mieltymys polttoainetta hotkiviin citymaastureihin ei osoita kuin lieviä heikkenemisen merkkejä. Muoti on myötätuulessa myös Euroopassa, Suomessa ja Aasian nopeasti kehittyvissä talouksissa, jotka autoistuvat pikavauhdilla.
Tästä seuraa, että tuonnista riippuvaisen Yhdysvaltojen on pidettävä sotaväkensä Irakissa maailman rikkaimpien öljylähteiden tuntumassa. Mahdollisimman halvalla ja runsaalla öljyllä on korkea hinta, mutta maksajina eivät voi olla vauraat kuluttajat, jotka eivät myöskään siedä verojen korottamista. Kalliit operaatiot on siksi kustannettava siviili- ja sosiaalipuolen julkisia menoja leikkaamalla ja valtionvelkaa kasvattamalla.
Amerikkalaisen valtionvelan rahoittajista ei ole pulaa: öljysheikkien, Kiinan vallanpitäjien ja kansainvälisten suursijoittajien ylijäämämiljardit hakevat kaiken aikaa sopivia kohteita. Suuret öljy- ja energiayhtiöt voivat sitä paitsi presidentti Bushin erityisessä suojeluksessa hyvin. Niiltäkin löytynee rahoitusapua.
Kidutuskammioskandaalit ja sinkkiarkkujen jatkuva virta kotiin voi radikaalisti muuttaa skenaariota. Vaikka kymmeniä tuhansia irakilaisuhreja ei lasketa, sisäpoliittinen paine voi pakottaa Washingtonin vetämään joukkonsa pois. Seurauksena sekasorto Irakissa syvenee ja maa ajautuu veriseen sisällissotaan. Amerikkalaisten sotilaallista läsnäoloa Saudi-Arabiassa ja Kuwaitissa on siksi vahvistettava, mikä puolestaan ruokkii sikäläisiä ääriliikkeitä. Kansainvälinen terrorismi lisääntyy - ja erilaiset turvapalvelut länsimaailmassa jatkavat kysyntäimun vedossa dynaamista kasvuaan.
Vaihtoehto kaksinkertaistaa toteutuessaan myös öljyn hinnan. Se on etu koko energia-alalle ja sellaisille öljyntuottajille kuin Norja ja Venäjä. Suomalaisillekin siitä on iloa. Voimme ihailla skandinaavisten veljiemme rahassa kylpemistä ja nauttia vaurastuvan Venäjän kasvavasta kysynnästä, joka kiihdyttää rekkarallia Hangosta läpi eteläisen Suomen. Myös Fortumin kurssi ja johdon optiotulot paranevat ja valtiokin saa niistä veroina osansa. Kaikki on siis aika hyvin.
Kiina jatkaa nousuaan maailman johtavaksi suurvallaksi. Ikivanha kulttuuri on onnistunut jäntevään puoluediktatuuriin, perhepolitiikkaan ja naisia hyljeksivään perinteeseen yhdistettynä tuottamaan nousunsa tueksi myös suuren poikalasten ylijäämän. Muutama kymmenen miljoonaa perheetöntä nuorta miestä alkaa näkyä kiinnostavina ilmiöinä arkisessa yhteiskuntaelämässä ja samalla se muodostaa käyttökelpoisen voimapotentiaalin.
Taiwan voi olla tämän elävän voiman kanavoimisessa ensimmäinen suupala, mutta lännessä odottavat suuremmat haasteet. Kiinalla on yli miljardi ihmistä, nopeasti kasvava talous eikä juuri lainkaan omia öljyvaroja. Siperiassa sen sijaan sijaitsevat maailman suurimpiin kuuluvat energia- ja metsävarat, jotka nyt ovat 150 miljoonan venäläisen hallinnassa - ja näistäkin venäläisistä suuri osa rapakunnossa tai kuolee viinaan ennen keski-ikään ehtimistään. Asetelma tuskin purkautuu toiminnaksi ensi vuonna ja ehkei koskaan, mutta maailmanpolitiikkaan vaikuttavia jännitteitä se varmaan luo.
Suurista asioista pieniin siirtyäksemme: Venäjältä tuttu alkoholikulttuuri lieveilmiöineen voi Siperian läntisellä niemimaalla Suomessa edelleen hyvin. Ilo ilman viinaa on suomalaisen kulttuurin pyhimpiä kieltoja, ja vaikkei viinallakaan iloa oikeasti saada, sen liiallisen käytön aakkoset ovat niin erottamaton osa aidointa suomalaista elämänmuotoa, että ne on opetettava ja sallittava jo kouluikäisiille lapsille.
Tähän puuttuminen ja asiaankuuluvien käytöstapojen moitiskelu ovat osoitus urbaanin elämäntavan ymmärryksen puutteesta: kaikenikäisten kansalaisten luovuttamattomiin perusoikeuksiin kuuluvat jalkakäytävien roskaaminen, pullojen rikkominen, leikkipuistojen hävittäminen ja luonnollisten tarpeiden tyydyttäminen kadun kulmissa ja porttikäytävissä.
Poliisi ei ehdi tai uskalla puuttua juopottelijoiden likaavaan, väkivaltaiseen menoon - eikä kai saakaan. Uhkana on lainsäädäntö ja kai kohta ihmisoikeustuomioistuin, jotka näyttävät sallivan kyllä juoppojen ja narkkareiden terrorin ympäristöään kohtaan, mutta ei rikollisiin kohdistuvaa kurinpalautusta. Sama ilmiö koskee Länsi-Euroopan väkivaltaisimman kansan toista mieliharrastusta: toistensa tappamista holtittomalla autonajolla nokka kiinni edellä menijän puskurissa. Linjaan sopii, että suojatiet ja jalankulkijoiden kadunylitykset kielletään pian häiriöttömän ajon turvaamiseksi.
Ehkä asiaan vaikuttaa myös uuden palvelu- ja piikayhteiskunnan läpimurto, joka muodikkaaseen narsismiin yhtyessään tiivistyy tunnuslauseeseen: minä sotken, muut siivoavat ja yhteiskunta maksaa.
Eikä unohdeta luovan talouden etenemistäkään. Sen etujoukon yrittäjäsankareita ovat rumia graniittilinnoja, muistopatsaita ja asuintaloja koristelevat graffitintekijät, joista jotkut on väärinkäsitysten vuoksi haastettu oikeuteen. Tämä vääryys oikaistaan tulevaisuudessa, kun itseään toteuttavat taiteilijat palkitaan linnatuomioiden sijasta Pro Finlandialla.