Sotilasliitto Nato laajenee itään käsikirjoituksen mukaan, mutta sillä ei ole selvää käsitystä omasta roolistaan muuttuneessa maailmassa.
Naton huippukokous Prahassa oli historiallinen tapahtuma, mutta päätös ottaa seitsemän Varsovan liiton siipien suojiin ennen kuulunutta maata sotilasliittoon ei ehkä sittenkään vaikuta Euroopassa tai Suomen lähialueilla niin dramaattisesti kuin vielä jokin aika sitten saattoi odottaa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että Naton rooli on muuttunut ja samalla hämärtynyt.
Viro, Latvia, Liettua, Slovakia, Slovenia, Bulgaria ja Romania pääsevät Natoon 2004. Tämän jälkeen siis Norjan lyhyt maaraja pohjoisessa ei ole ainoa kohta, jossa Venäjä ja Nato ovat suoraan vastakkain, vaan tärkein kohtauspaikka siirtyy Suomenlahden eteläpuolelle.
Jo monta vuotta on pohdittu sitä, kuinka Venäjä suhtautuu Naton laajenemiseen rajoilleen, entisten neuvostotasavaltojen alueelle. Moskovan äänenpainot ovat väliin olleet hyvinkin tuomitsevia ja jyrkkiä. Mutta nyt, kun totuuden hetki koitti, Venäjä ei reagoinut tapahtuneeseen juuri mitenkään. Sen sijaan Yhdysvaltain presidentti George W. Bush matkusti kokouksen jälkeen pikaisesti Pietariin tapaamaan liittolaistaan, Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia.
Venäjä ei vieläkään katsele suopien silmin Naton laajenemista, mutta läntistä sotilasliittoa ei Moskovassa enää nähdä entisenlaisena uhkana. Venäjä on uuden yhteisneuvoston myötä jo mukana Naton sisällä vähintään keskustelemassa asioista. Venäjän huolet ovat nyt maan etelärajalla, eivät läntisen Euroopan suunnalla.
Euroopan sisällä ei tällä hetkellä ole jyrkkää, kylmän sodan tapaista sotilaallista jakolinjaa. Kokonaan poissa historian painolasti ei Euroopasta silti ole. Valko-Venäjä, Ukraina, Moldova ja suurin osa entistä Jugoslaviaa muodostavat yhä asemaltaan epämääräisen ja sen myötä mahdollisesti epävakaan vyöhykkeen.
Suomen Nato-keskustelun ensimmäinen ehto on tällä hetkellä havaita, että Naton luonne on muuttunut. Kylmän sodan käsittein siitä ei enää voida puhua. Sen sijaan keskustelun seuraava askel on jo vaikeampi: jos Suomi liittyisi sotilasliittoon, mihin se silloin menisikään? Naton roolia on tällä hetkellä vaikea määritellä.
Prahan ylevät juhlapuheet peittävät alleen sen etenkin pohjoisamerikkalaisessa keskustelussa selvästi esiin tuodun seikan, että Naton merkitys on vähentynyt. Taustalla on Yhdysvaltain valtava sotilaallinen ylivoima, joka antaa maalle mahdollisuuden toimia yksin.
Naton sotilaalliset rakenteet luotiin torjumaan Neuvostoliiton hyökkäystä. Naton nimissä käydyt sotatoimet Jugoslaviassa olivat käytännössä amerikkalaisten operaatio. Muilla ei yksinkertaisesti ole sellaiseen tarvittavaa kapasiteettia.
Nyt Nato on Yhdysvaltain ehdotuksesta luomassa noin 20 000 hengen suuruista nopean toiminnan yksikköä. Se muuttaa edelleen Naton luonnetta. Euroopan puolustamiseen luotu liitto on saamassa nyrkin, joka voisi toimia maailmanlaajuisesti esimerkiksi terrorismia tukevia valtioita vastaan. Mutta tällöin pitäisi pian 25-jäsenisen sotilasliiton pystyä määrittelemään yhteiset intressinsä.
Yhteisen mielipiteen määrittelyn vaikeutta kuvaa Irakin tapaus. Koska Saksa vastustaa sotatoimia Irakia vastaan, Nato tuskin voi osallistua sotilasliittona mahdolliseen Irakin sotaan. Yhdysvallat kokoaisi liittolaisia, mutta ei Naton nimissä. Toisaalla taas Naton ja EU:n yhteistoiminnan luonne on yhä auki.
Naton tulevaisuuden päävaihtoehdot näyttävät olevan kuihtuminen organisaatioksi muiden joukossa tai muuntuminen globaalisti iskukykyiseksi sotilaalliseksi toimijaksi. Kumpikin vaihtoehto on jo hyvin kaukana sotilasliiton alkuperäisestä tarkoituksesta.