Tänään alkava hallitusten välinen konferenssi linjaa koko Euroopan tulevaisuutta. Sen vuoksi työ on tehtävä huolella, ja aikaa on varattava riittävästi.
Euroopan unionin nykyisen puheenjohtajamaan Italian ikivanhassa pääkaupungissa Roomassa alkaa tänään lauantaina neuvotteluprosessi, jolla todennäköisesti on Euroopassa vaikutusta vielä jälkipolvienkin elämään. Hallitusten välisen konferenssin (hvk) on määrä valmistella lopulliseen kuntoon EU:n uusi perustuslaillinen sopimus, jota yhtä hyvin voi kutsua myös perustuslaiksi.
Sen on määrä muokata unionia niin, että unioni pystyy toimimaan myös nykyisestä radikaalisti laajentuneena yhteisönä. Kymmenen uutta jäsenmaata on tulossa keväällä mukaan, eikä laajeneminen pysähdy siihen. Maanosaan on syntymässä historiallinen yhteistyön kokonaisuus, eikä vielä edes tiedetä, missä tämän muovautumassa olevan uuden Euroopan rajat lopulta kulkevat. Nyt EU:ssa on jäsenmaita 15, ensi keväänä 25, ja yli 30 maan yhteisö on ennen pitkää täysin mahdollinen.
Roomaan kokoontuvat hallitusten ja valtioiden päämiehet ja ulkoministerit eivät lähde suureen tehtäväänsä liikkeelle tyhjästä. Ilman kesäkuussa päättyneen Euroopan tulevaisuuskonventin tekemää luonnosta hvk:n työ olisi lähes toivoton. Valmista ei syntyisi ainakaan missään järkevässä aikataulussa.
Nyt kyse on ennen muuta siitä, missä määrin konventin työhön voidaan vielä puuttua. Jos mitään ei voida avata, sen paremmin konventti kuin hvk eivät ole vastanneet tarkoitustaan ja lopputulos muistuttaa suurten maiden sanelua aidon vuoropuhelun sijaan. Mutta järkeä ei liioin ole työntää konventin luonnosta yli laidan ja ryhtyä kinaamaan uudelleen kaikesta. Sille tielle ei hevin loppua näkyisi.
Vastuu onnistumisesta lankeaa nyt ennen muuta EU:n puheenjohtajamaan Italian johdolle, viime kädessä pääministeri Silvio Berlusconille, hyvin kiistellylle hahmolle, jonka ohjauksessa maan muut ministerit ja neuvottelijat toimivat. Lauantain avaustilaisuus on lähinnä seremoniallinen, ja hvk:n arkitodellisuus selviää vasta myöhemmässä vaiheessa syksyllä.
Syyskuun lopulla kokoontuneet EU:n ulkoministerit kirjasivat johtopäätöksiinsä, että jokainen valtio osallistuu työhön tasavertaisesta lähtökohdasta ja jokaisella on mahdollisuus nostaa keskusteluun mukaan tärkeinä pitämiään asioita. Juuri tätä Suomikin on toivonut, ja lupausta on myös kunnioitettava. Italialle olisi mieluisaa saada hvk:n työ valmiiksi unionin joulukuun puolivälin huippukokoukseen mennessä, mutta tällaiseen aikatauluun ei pidä hirttäytyä kiinni. Ainoa ehdoton takaraja on, että valmista on oltava hyvissä ajoin ennen ensi kesäkuun europarlamenttivaaleja.
Ennen hvk:n alkua on paljon puhuttu unionin jakautumisesta suuriin ja pieniin jäsenmaihin. Näin selvää blokkirajaa ei kuitenkaan ole olemassa, sillä esimerkiksi Suomi ja Ruotsi ovat lähteneet eri linjoille. Ruotsi ei näe konventin luonnoksessa mitään erityisiä ongelmia, kun sen sijaan Suomi on yhdessä Itävallan kanssa nostattanut eräänlaista pienten maiden protestiliikettä.
Torstaina Suomen, Itävallan, Unkarin, Tshekin, Maltan, Liettuan ja Slovenian pääministerit lähettivät Silvio Berlusconille yhteisen kirjeen, jossa toivottiin tiettyjen tärkeiden kysymysten nostamista esiin hvk:ssa. Tämä yhteisesiintyminen antaa viitettä siitä, millaisia ryhmittymiä on syntymässä ja missä kysymyksissä neuvotteluissa nousee paineita.
Suomen hallitukselle alkava hvk onkin erityisen suuri haaste, kahdella eri tavalla. Toisaalla Suomen selvä tavoite on saada joitakin konventin luonnoksen kohtia avatuksi ja muutetuksi, mikä vaatii erittäin vahvaa ja määrätietoista neuvottelukykyä EU:n pöydissä - ja myös todellisuudentajua. Ulkoministeri Erkki Tuomiojalla on edessään uransa ehkä vaikein paikka, sillä ulkoministerien rooli neuvotteluissa on keskeinen.
Toisaalla koko Matti Vanhasen hallitus joutuu Suomen sisällä kohtaamaan sen tosiasian, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksissa vastuu on otettava tässä ja nyt. Suomen on pidettävä huoli, että se ei sulje itseltään mitään ovia, vaikka niistä ei heti mentäisikään sisään.
Edessä on siis hyvin tärkeitä ja mielenkiintoisia kuukausia, joiden luonteesta ei etukäteen voi varmuudella sanoa paljonkaan. Tärkeintä olisi, ettei Euroopan unioni sorru arvottomaan riitelyyn, vaan osoittaa pystyvänsä rakentavaan keskusteluun kaikista aiheista ja luo nykyistä paremman ja kansalaisille läheisemmän unionin uuden perustuslain avulla.