Matti Vanhasen hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko jatkaa odotetusti liittoutumattomuuden linjaa eikä sisällä muutenkaan suuria uutisia. Selonteko on silti merkittävä uusi avaus.
Suomen turvallisuuspolitiikkaa on määritellyt koko itsenäisyyden ajan suhde Neuvostoliittoon ja Venäjään ja määrittelee yhä, mutta ei niin kuin ennen, jos eduskunta hyväksyy perjantaina julkistetun valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon. Vanhasen hallitus vetää selonteossaan ennakkoluulottomasti uutta kansainvälisyyden ja yhteisvastuun linjaa, joka toteutuessaan merkitsee lopullisesti hyvästejä J.K. Paasikiven ja Urho Kekkosen aikaisille opeille.
Opeille, jotka perustuivat siihen, että Suomi halusi elää omaa elämäänsä rauhassa muiden ja muita häiritsemättä.
Suomi on toki suuntautunut ulkopolitiikassaan kansainvälisyyteen 1950-luvun alkupuoliskolta lähtien yhä enenevässä määrin, mutta turvallisuuspolitiikassa se on käpertynyt enemmän tai vähemmän itseensä. Suomi on ollut mukana YK:n rauhanturvaamistoiminnassa, mutta varsinaisia sotilaallisia operaatioita se on karttanut kuin ruttoa. Enää se ei aio tehdä niin. Se on menossa mukaan kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin nopean toiminnan joukoillaan, ja nykyistä rauhanturvaamislakia on siksi korjattava.
Suomi pysytellyt koko sodan jälkeisen ajan visusti suurvaltaristiriitojen ja kaikenlaisten konfliktien ulkopuolella. Sille on riittänyt asema rauhanturvaamisen suurvaltana. Nyt se havittelee itselleen olennaista roolia EU:n kriisinhallinnassa ja kansainvälisessä sotilaallisessa yhteistyössä. Tämä edustaa johdonmukaista jatketta tähänastiselle kehitykselle EU:n jäsenenä, mutta asennetasolla ja turvallisuuspolitiikan pitkällä linjalla muutoksen merkitys on erittäin suuri.
Venäjä on 1300 yhteisen rajakilometrin takia Suomelle yhä tärkeä naapuri. Venäjän merkitys näkyy siinä, ettei Vanhasen hallitus edes harkinnut vakavissaan liittoutumista, vaikka Suomi on ajanut itsensä niin lähelle Naton kylkeä kuin mahdollista - osittain jo Naton sisään - ja se kehittää myös puolustusvoimiaan Naton standardien mukaan.
Turvallisuuspoliittisessa selonteossa korostuvat kuitenkin aivan eri asiat kuin Suomen suhde Venäjään, jota Suomen hallitukset ovat tarkastelleet jo pitkään osana unionipolitiikkaa. Uuden ajan mantroja ovat transatlanttisuus, Naton rauhankumppanuus, globaali vastuu, yhteiset perusarvot, kansainvälinen oikeus sekä sanahirviö "aktiivinen ja kokonaisvaltainen konfliktinesto- ja kriisinhallintapolitiikka". Tämä kaikki sanotaan nyt ujostelematta, kuten pitääkin tehdä.
Urho Kekkonen korosti, ettei Suomen pidä elämöidä puolueettomuudellaan. Vielä Mauno Koivistonkin aikana Suomi huolehti itse omasta turvallisuudestaan. Neuvostoliiton romahduksen ja YYA-sopimuksen raukeamisen jälkeen Suomen perspektiivi EU-maan on avartunut. Nyt Kekkosen perilliset, etunenässä Matti Vanhanen ja puolustusministeri Seppo Kääriäinen, sekä vanha pasifisti Erkki Tuomioja ovat valmiit panemaan tarvittaessa maailmanlaajuisesti toistenkin asioita kuntoon suorituskykyisten suomalaisten joukkojen avulla, toki kansainvälisesti sopien ja yhdessä muiden maiden joukkojen kanssa. Selonteon on hyväksynyt myös presidentti Tarja Halonen, joka joutui tyytymään miinapäätöksen muotoilussa hallituksen tahtoon.
Uuden ajan turvallisuuspolitiikan alkutahdit on puhallettu. Tämän jälkeen voi vain kysyä, kuinka kauan liittoutumattomuuslinja kestää.
Selonteon sisältö vaikuttaa lattealta, koska keskeiset linjaukset liittoutumattomuutta, aluepuolustusta sekä yleistä asevelvollisuutta myöten olivat tiedossa jo etukäteen. Sekin tiedettiin, että päätökset joukko-osastojen ja varuskuntien sijoituspaikoista siirretään vaalien yli - Kääriäisen mukaan ensi vuoden puolelle.
Nykyiset maanpuolustusalueet ja 15 sotilaslääniä lakkautetaan. Tilalle perustetaan seitsemän uutta sotilaslääniä. Pohjois-Suomi ja Lappi muodostavat vastaisuudessa omat sotilaslääninsä.
Nyt Oulussa on sekä maanpuolustusalueen että sotilasläänin esikunta. Vuonna 2008 kaupunkiin jää vain sotilasläänin esikunta. Oulu säilyy kuitenkin niin sanottuna operatiivisena sotilaslääninä, jonka alaisuudessa Rovaniemi toimii, joten muutos ei ole suuren suuri Oulun kannalta, eikä sen pitäisi heikentää Oulun alueen tai koko Pohjois-Suomen turvallisuutta.