Menossa oleva kuntakentän uudistus tähtää nykyistä isompiin kokonaisuuksiin, joissa palveluita tuotettaisiin kerralla mielellään ainakin 20 000 asukkaalle. Mutta mitä voi tehdä noin 1 300 asukkaan kunta, josta seuraavaan kuntakeskukseen on yli 150 kilometriä ja jonka lisäksi on järjestettävä kaikki palvelunsa suomeksi ja saameksi?
Liitytään Norjaan, oli Utsjoella takavuosina puolitosissaan tehty ehdotus. Totta onkin, että monissa asioissa lähimmät yhteistyökumppanit löytyisivät Tenojoen toiselta puolen. Rajoja ei sentään oikeasti kukaan halua muuttaa, mutta rajaesteiden poistamisessa Suomen ja Norjan välillä olisi vielä paljon tehtävissä. Tornionjokilaaksossa mennään paljon vauhdikkaammin eteenpäin - pitkälti siksi, että sekä Suomi että Ruotsi kuuluvat EU-alueeseen.
Mutta Norja ei unioniin ole liittymässä, ja Utsjoen pulmien ratkaisu kuuluu joka tapauksessa Suomelle. Nyt kunnan tilanne on se, että menojen ja tulojen välistä aukkoa on rakenteellisesti ilmeisen mahdotonta täyttää. Mitään todellisia mahdollisia säästökohteita ei ole, ja palvelut on tuotettava kahdella kielellä. Utsjoen asema on siinä paljon haastavampi kuin vaikkapa jonkin kaksikielisen rannikkokunnan. Suomessa nimittäin valtiotasolla kaikki toimii ruotsiksi, mutta hyvin harva asia saameksi.
Utsjoella toivotaan selkeää ratkaisua saamenkielisten palveluiden rahoittamiseen. Toive on kohtuullinen. Nyt pysyviä aukkoja paikataan tilapäisiksi tarkoitetuilla harkinnanvaraisilla valtionavustuksilla. Kun ylimääräistä tukea on kuitenkin pakko antaa, se on järkevintä tehdä pitkäjänteisesti. Enontekiö on toinen kunta, jossa olosuhteista - pitkät välimatka, vähäinen väestö ja kaksikielisyys - syntyy samantapaisia pysyviä lisäkustannuksia. Manner-Suomessa juuri Utsjoki on silti kaikkein eniten oma lukunsa.
Saamelaisalueen kunnat ja viranomaiset tosin eivät aina itsekään ole tehneet kaikkea mitä voisivat velvoitteidensa rahoittamiseksi. Tammikuussa julkaistiin saamelaiskäräjien puheenjohtajaksi sittemmin valitun Klemetti Näkkäläjärven tekemä selvitys, jonka mukaan kielilain täyttämiseen tarkoitetuista määrärahoista kolmannes on jäänyt hakematta. Kuntiin ei ole edes perustettu kääntäjien virkoja, joihin olisi saatu täysi valtionavustus.
Tässä on kyse eri asiasta kuin Utsjoen kassakriisissä, mutta kaikki Ylä-Lapin kunnat valittavat resurssiensa niukkuutta. Silloin on ristiriitaista, jos kielilakiin tarjottuja rahoitusmahdollisuuksia jää käyttämättä.
paakirjoitus@kaleva.fi