Kumolleen käännetyn muovisen kukkaruukun alta tuijottaa terävä silmäpari. Hievahtamatta. Yli kolmemetrinen Taiwanin viehkokäärme Letku, 18, on omistajansa Vesa Kanniston mukaan nyt herkällä tuulella sulatellessaan muutama päivä aikaisemmin nautittua rottaa.
Letkun yläkerrassa on pienempi terraario ja siinä asuu toinen kuristajakäärme, Brasilian sateenkaariboa. Sille ei ole ainakaan vielä annettu virallista nimeä, oman väen keskuudessa sitä nimitetään Pikkuiseksi. Boa, 4, on tänään seurallisempi ja Kannisto ottaa puolitoistametrisen lemmikin käsivarrelleen.
”Käärmettä pidellessä sen ei anneta kietoutua käsivarren ympärille, vaan pidetään tällaisina lenkkeinä”, Kannisto opastaa ja kerää käärmettä hevosenkengänmuotoisille lenkuroille.
Hihat ylös
Boa lipoo hanakasti kieltään: asuntoon tullut vieras on tuonut mukanaan uusia hajuja ja käärme napsii kaksihaaraisella kielellään hajumolekyylejä ja vie ne kitalakeensa tunnistettavaksi.
Pakkohan sitä on kysyä, ovatko nämä vaarallisia? Kannisto ei yritä puolustella lemmikkejään: käärme on eläin, joka toimii vaistonvaraisesti.
Juuri nyt esimerkiksi kannattaisi kääriä hihat ylös, käärme kun voi tulkita pelkän käden ruoaksi.
”Tämä on sellaisen kärsivällisen ihmisen harrastus.”
Käärmeen heikko kohta on sen herkkä hännänpää ja sitä puristamalla kuristajakäärmeenkin voi saada hellittämään otteensa. Yleensä kuitenkin kuristajakäärmeen hampaat aiheuttavat enemmän harmia.
”Niillä on suussa lukuisia neulanteräviä hampaita kahdessa rivissä”, Kannisto selittää.
Hänkin on muutaman kerran saanut tuntea ne iholla. Käärmeen suussa on paljon bakteereja ja tulehduksen vaara on suuri.
Boa kuin kissa
Kannisto on kasvanut käärmeiden parissa, sillä hänen isänsä työskenteli tivolissa käärmeiden hoitajana. Kotoa on tullut myös oppi, että käärmeitä tulee aina kunnioittaa.
Ennen Letkua ja Pikkuista Kannistolla on ollut lemmikkinä muun muassa reilu viisimetrinen Burman python.
Kannisto tarjoaa boaa kokeiltavaksi. Melko pienestä koostaan huolimatta se tuntuu raskaalta ja lihakset puristelevat käsivartta voimalla. Sitten tapahtuu jotakin kummaa. Tai ei se Kanniston mielestä ole mitenkään omituista, mutta minusta on. Boa naukaisee kuin kissa.
”Noin se ääntelee”, Kannisto toteaa ja ottaa luokseen pyrkivän käärmeen takaisin käsivarrelleen.
Letku ja Pikkuinen saavat liikuskella vapaasti Kanniston ja hänen puolisonsa Maija Kallisen kaupunkiasunnossa. Yhtä aikaa niitä ei kuitenkaan voi päästää, sillä Letku söisi boan.
Syli on mieluisa paikka
Kesällä käärmeet pääsevät jaloittelemaan lämpimällä säällä ulos nurmikolle. Vaihtolämpöisinä eläiminä käärmeet tarvitsevat lisälämpöä terraarioihinsa. Virikkeenä niillä on kiipeilyoksia, piilopaikkoja ja tekokasveja.
Ruokaa – vähintään oman läpimittansa kokoisia rottia, kananpoikia tai kaneja – ne saavat parin viikon välein. Lisäksi ne juovat vettä.
Vapaana ollessaan käärmeet käpertyvät mielellään syliin lämmittelemään.
”Ja saunomisesta ja suihkussa käymisestä ne pitävät”, Kannisto huomauttaa.
Käärmeet tykkäävät myös uida ja niille on hankittu harrastusta varten lasten punkka.
Yhtäkkiä Letkun lasipalatsista kuuluu pieraisu ja häntäpäästä alkaa tulla linnun ulostetta muistuttavaa, palaneen ruudin hajuista löysää mönjää. Siinä kaikki mitä isosta rotasta on jäljellä neljän päivän sulattelun jälkeen.
