Arto Nenonen
Utajärven yhteismetsäselvitys on siirtynyt puheista ja suunnitelmista konkreettiselle tasolle.
Pohjoisen metsätilat kasvuun –hanke yhdessä Utajärven kunnan kanssa on kilpailuttanut metsävaratiedon kerääjän yhteismetsäselvityksessä mukana olevien tilojen arviointia varten. Otso Metsäpalvelut Oy voitti kilpailun. Tiloilla oli toukokuu aikaa tehdä tilaukset. Tilat maksavat metsävaratiedon keruusta Otso Metsäpalveluille.
Utajärven kunta ja seurakunta ovat myös tilanneet työn yhteismetsään tarjoamille alueilleen. Aikaisempien yhteismetsäselvityksien perusteella tiedettiin odottaa, että tässä vaiheessa osa tiloista jää pois selvityksestä ja niin kävi Utajärvelläkin. Kymmenkunta tilaa jäi pois, ne eivät halunneet olla enää mukana selvityksessä.
Perustaminen loppuvuodesta
Tilausten kertymä yhteensä on noin 1100 hehtaaria.
Tällä maastokaudella Otso Metsäpalvelut tekee metsävaratiedon keruun maastotyöt yhteismetsäselvityksessä mukana oleville tiloille. Syksyllä aineisto toimitetaan sähköisenä maanmittauslaitokselle, jossa tiloille lasketaan arvot tuottoarvomenetelmällä.
Lasketut tilojen arvot ja niiden perusteella lasketut yhteismetsäosuudet esitellään maanomistajille.
Loppuvuodesta mukana olevien tilojen omistajat allekirjoittavat uuden yhteismetsän perustamissopimuksen. Sopimuksen perusteella haetaan sitten maanmittauslaitokselta yhteismetsän perustamistoimitusta.
– Uudetkin ehdokkaat ehtivät vielä mukaan, mikäli he toimivat ripeästi ja ovat valmiita tilaamaan yhteismetsään kaavailemille alueilleen metsävaratiedon keruun, toteaa yhteismetsähankkeen vetäjä metsätalousinsinööri Mikko Honkanen Maanmittauslaitokselta.
Artikkeli Utajärven yhteismetsähankkeessa edettiin konkreettiselle tasolle julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.