Lyijyhaulien ja -luotien käyttöön metsästyksessä saattaa tulla uusia rajoituksia. Ravinnon kautta saatu lyijy on Suomessa merikotkien yleisin kuolinsyy. Lyijymyrkytykseen kuolee myös maakotkia ja joutsenia.
Paine lyijyn kieltämiseksi hauleissa ja luodeissa kasvaa. EU:n kemikaalivirasto esittää lyijyhaulien kieltämistä metsästyksessä kosteikkoalueilla koko EU:ssa. Metsästäjäliitossa uskotaan, että rajoituksia on tulossa lisää.
Metsähallituksen Erätarkastaja Jani Suua, otit hiljattain talteen Utajärveltä huonokuntoisen maakotkan. Miten linnulle kävi?
– Lintu kuoli aika pian sen jälkeen, kun se oli toimitettu Ranuan eläinpuistoon. Kuolinsyyksi paljastui lyijymyrkytys. Metsissä on paljon haaskoja, joita petolinnut syövät. Haaskasta tai haavoittuneesta eläimestä lintu saa ruokaillessaan elimistöönsä hauleja tai luodin siruja. Vesilintujen metsästyksessä lyijyhaulit ovat kiellettyjä, mutta valitettavasti jotkut käyttävät niitä edelleen myös lintuvesillä.
Erikoistutkija Marja Isomursu Ruokaviraston Oulun toimipaikasta, tutkitte muun muassa kuolleita lintuja. Kuinka yleinen kuolinsyy lyijymyrkytys on?
– Tuoreen tutkimuksen mukaan 120:stä kuolleena löydetystä merikotkasta kolmasosa kuoli lyijymyrkytykseen. Elimistöön liuennut lyijy tappaa myös maakotkia ja kasvissyöjälintujakin. Esimerkiksi joutsen saattaa niellä hauleja tarkoituksella jauhinkivikseen. Lyijymyrkytys on suurempi riski linnuille kuin esimerkiksi nisäkkäille, sillä linnun tehokas ruoansulatus liuottaa lyijyä nopeasti. Jo muutama hauli tai luodin siru riittää aiheuttamaan myrkytyksen.
Pitäisikö lyijyhaulit ja -luodit mielestäsi kieltää?
– Se olisi järkevintä niin eläinten kuin ihmistenkin kannalta. Lyijyä saattaa joutua ihmistenkin elimistöön riistaa syötäessä. Oireita saattaa tulla etenkin lapsille. Metsästystä ei tarvitse lopettaa, sillä vaarattomammista materiaaleista valmistettuja hauleja ja luoteja on tarjolla.
Miten metsästäjät suhtautuvat kaavailtuihin lyijyrajoituksiin, Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius?
– Osa ei katso asiaa ajankohtaiseksi, osa pitää suunniteltuja rajoituksia ylimoitettuina ja on huolissaan korvaavien materiaalien toimivuudesta. Myös rajoitusten puolesta otetaan kantaa. Uskon, että lisää rajoituksia tulee jollain aikavälillä.
Millaisia vaihtoehtoja lyijyhauleille on, Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen?
– Teräshaulipatruunat ovat kehittyneet huimasti viime vuosina ja ne toimivat erittäin hyvin. Hinta on suunnilleen sama kuin lyijypatruunoilla. Muita materiaaleja ovat lyijyä painavampi ja kalliimpi volframi sekä kevyemmät vismutti ja kupari.
Entä vaihtoehdot lyijyluodeille, järjestöpäällikkö Teemu Simenius?
– Suurriistan metsästyksessä kupariluoti toimii hyvin. Pienikaliiperisille aseille ei ole hyvää luotivaihtoehtoa. Kevyt luoti ei vakaudu kunnolla, joten tarkkuus kärsii.
Mikä jarruttaa vaihtoehtoisten materiaalien käytön yleistymistä?
– Hintamielikuva ja epävarmuus uusien materiaalien toimivuudesta. Myös huoli aseiden kestävyydestä ja kulumisesta vaikuttaa. Onkin tärkeää testata korvaavia materiaaleja erilaisilla aseilla. Vanhaa, mahdollisesti teräshaulilatauksille testaamatonta asetta ei välttämättä pystytä vaihtamaan uuteen teräshaulikelpoiseen. Tiukentunut aseluvan saanti on hankala erityisesti silloin, kun haetaan lupaa samantyyppiseen aseeseen, jollainen hakijalla jo on. Aseen päivittämistä tai edes päittäin vaihtamista ei tueta lupapolitiikassa.
– Kaikilla metsästäjillä ei ehkä ole tietoa lyijyrajoitusten taustasta ja perusteista. Tiedon lisääminen auttaa, sillä metsästäjät kyllä kantavat huolta riistakannoista ja niiden hyvinvoinnista.
Lyijy tappaa linnun nopeasti
Lyijy liukenee nopeasti linnun ruoansulatuselimistössä. Oireet alkavat ilmetä muutamassa päivässä.
Lyijymyrkytys halvaanuttaa linnun: hengitys muuttuu raskaaksi, pää roikkuu ja lentokyky katoaa.
Kun lintu ei voi syödä, se menee nopeasti entistä huonompaa kuntoon ja lopulta kuolee.