Kaikki merkittävät puolueet pitivät puoluekokouksensa alkukesästä. Ajankohta on mitä parhain: vaaleihin on vajaa vuosi. Puoluekokouksien linjapäätökset jättävät valtavasti toivomisen varaa kansalaisille äänestyspäätösten tekemiseksi. Mikäli politiikasta voisi kääntyä kuluttajasuojaviraston puoleen, valituksiin olisi aihetta.
Puolueiden puoluekokouksissa linjaukset ovat sen verran yleisiä, ettei niistä äänestäjä saa olennaisista vaalien jälkeisistä linjauksista tietoa käytännöllisesti katsoen lainkaan. Linjaukset ovat toinen toistaan loistavimpia kokoelmia "unelmahöttöä" ja sanahelinää.
Jyrki Kataisen lausunto puoluekokouksen jälkeen kuvastaa laajemminkin suomalaisten puolueiden viestiä meille äänestäjille: "kokoomus vastustaa tarpeettomia veronkorotuksia." Samanlaista epäinformaatiota voi löytää kaikkien puolueiden linjauksista.
Seuraavan hallituksen yksi keskeisiä kysymyksiä tulee olemaan ns. kestävyysvajeen ratkaiseminen. Kestävyysvajeella tarkoitetaan julkisen sektorin rakenteellista alijäämää: tulot ovat menoja suuremmat. Valtiovarainministeriö tuotti alkuvuodesta raportin, jonka mukaan tarvitaan veronkorotuksia, menojen leikkauksia ja velanottoa. Suhdannetaantuman lisäksi menojen ja tulojen tasapainottomuutta syntyy ikääntymisen vuoksi. Raportin keskeisiä tuloksia ei yksikään puolue ole periaatteessa kiistänyt.
Yksityiskohtaisempien vastausten osalta puolueet vaikenevat. Paljonko kestävyysvaje täsmälleen puolueen mielestä on? Miten jakautuvat korjaavat toimet, miten paljon korotetaan veroja, miten paljon ja mistä säästetään ja miten paljon velkaa otetaan lisää? Mitkä ovat konkreettiset päätökset ja miten ne vaikuttavat kansalaisiin? Näillä voisi aloittaa kansanvallan palauttamisen kansanvaltaan.
Toistaiseksi puolueiden talousreseptit ovat olleet lähinnä viitteellisiä. Demarit esimerkiksi tarjoavat lääkkeeksi työllisyysasteen nostoa. Toimenpide on ihan järkevä, mutta se on samaa epäinformaatiota kuin tarpeettomien verojen korottamisen vastustaminen.
Silmiinpistävää ja hämmentävää on puolueiden olematon informaatio laskelmista. Epäselväksi jää, onko laskelmien puuttuminen seurausta kyvyttömyydestä vai haluttomuudesta. Kyse voi olla molemmista. Vaihtoehtoisten laskelmien tekeminen on vaativa tehtävä, mutta se on jopa puolueiden voimin tehtävissä. Pääongelma lienee haluttomuudessa. Vaalien alla ikävien vaihtoehtojen tarjoaminen voi karkottaa äänestäjiä. Toisaalta se voi sulkea vaihtoehtoja.
Vaalikampanjat muistuttavat huutokilpailua kuiskaten. Erottaudu, mutta älä polta yhteistyön siltoja muihin puolueisiin.
Toinen kansanvallan kannalta olennainen kysymys, jota puolueet kiertävät kuin kissa kuumaa puuroa, on liittolaiskysymykset. Monipuoluejärjestelmässä toimiva enemmistöhallitus voi syntyä vain useiden puolueiden yhteistyönä. Viitteitä siitä, minkälaiseen koalitioon puolue pyrkii, ei puoluekokouksien päätöksistä löydy. Tässä suhteessa Ruotsi on kansanvallan toteuttamisen suhteen askeleen edellä. Siellä vaalikampanjassa luodaan hallituskoalitiot. Näin voidaan tarjoilla kansalaisille vaaleissa arvioitavaksi myös konkreettiset vaalien jälkeiset ohjelmat.
Suomen vaaleissa äänestäjä joutuu tekemään valintojaan usvassa. Ratkaisevat valinnat sen suhteen mitä maassa kansalaisille tapahtuu, tehdään hallitusohjelmaneuvotteluissa. Onhan toki vaalituloksella merkitystä sen suhteen, mitkä puolueet säätytalon portaita kevään korvalla nousevat, mutta vaaleilla voisi olla nykyistä suurempi merkitys, mikäli puolueet rohkenisivat paljastaa konkreettiset linjansa ja yhteistyömieltymyksensä jo ennen vaaleja. Olennaisten linjausten vaikenemisesta syntyvä tyhjä tila täytetään arvokeskusteluksi väitetyllä sanahelinällä.
Äänestysaktiivisuuden kohottamiseksi on monenmoista temppua koitettu. Äänestäjän kuluttajansuojan kohentamisella päästäisiin mitä todennäköisimmin parempiin tuloksiin. Puolueiden on tultava ulos usvasta kirkkaaseen päivänvaloon.
Kirjoittaja on STTK:n talouspoliittinen asiantuntija.