Uutinen tunnetussa kansainvälisessä lääketieteellisessä lehdessä Lancetissa hätkähdyttää: joka kymmenes kuolema johtuu liian vähäisestä liikunnasta! Osuus ennenaikaisista kuolemista on tietysti vielä korkeampi.
Tunnettua on että jos lihasta ei käytä, se surkastuu. Sama koskee muitakin ihmisen elimiä.
Rapistunut keho on hyvä kasvualusta erilaisille sairauksille.
Tutkijoiden mukaan laakereilla lepääminen altistaa muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille, kakkostyypin diabetekselle ja monille syöville.
Kuolemaan johtavien sairauksien lisäksi liikkumattomuus aiheuttaa myös muita vakavia ongelmia, esimerkiksi osteoporoosia, erilaisia kroonisia kiputiloja ja masennusta.
Dementiaakin liikunnallinen laiskuus ruokkii siinä missä henkinenkin, ylipaino-ongelmasta puhumattakaan.
Kaikki vain siksi ettei ihminen laiskuuttaan saa ahteriaan irti sohvasta.
Liikkumattomuuden kustannukset kansantaloudelle ovat hurjat.
Mitä enemmän liikunnan ja liikkumattomuuden vaikutuksia on tutkittu, sitä selvempiä ovat johtopäätökset: liikunta kannattaa aina!
Miksi sitten ei liikuta?
Yksi syy lienee se, ettei opita liikkumaan. Koululaitosta on osoitettu sormella jo pitkään. Nyt liikuntaa ollaan onneksi lisäämässä.
On kuitenkin syytä kehittää myös koulujen liikuntaopetusta. Sen ei pidä olla liian kilpailuhenkistä, hampaat irvessä vääntämistä, mutta kuitenkin sellaista että otsa hikoaa.
Kilpaurheilua harrastavat saavat kyllä riittävästi ohjausta seuroilta ja löytävät roolimalleja mediasta ja pelikentiltä.
Sormi kannattaa kääntää myös koteihin. Sieltä iso osa elämisen opeista ammennetaan. Jos kotona ”kasvatetaan sohvaperunoita” ja oman esimerkin voimin vielä näytetään, miten sellaiseksi tullaan, lopputulos on ilmeinen.
Pitsan haku lähiravintolasta ei ole riittävä määrä liikuntaa.
Monilla työpaikoilla väkeä innostetaan liikkumaan. Se on hyvä asia.
Toisaalta ei niin hyvää, etteikö jotakin huonoakin.
Liikuntaseteleitä ja muita kannustimia hyödyntävät etupäässä ne, jotka liikkuvat muutenkin. Passiiviset pysyvät passiivisina.
Avainkysymys kansanterveyden näkökulmasta onkin se, miten saada laiskat liikkeelle.
Totuus on, että liikkumattomuus ruokkii liikkumattomuutta.
Selityksiä sille, miksi ei liikuta, löytyy joka lähtemättömyyteen: kipeät paikat, huimaus, väsymys, nuha, yskä, hengenahdistus, kiire, rahapula ja niin edelleen.
Oikea selitys on, ettei huvita liikkua kun on rapakunnossa. Mitä huonommaksi kunto romahtaa sitä vaikeampi on saada itsensä liikkeelle. Mitä tiiviimmin sohvan sopukoihin ässittyy, sitä syvemmällä makaa.
Ei muuta kun liikettä niveliin! Mahdollisuuksista ja rahasta liikkuminen ei ole kiinni. Siitä voi maksaa paljon jos haluaa, mutta ilmaiseksikin voi harrastaa.
Käveleminen ja juokseminen ovat halpaa hupia. Lihaskunnon kohentaminen onnistuu oman painon avulla, ei siihen kuntosalia, ostostelevisiovempaimia tai muita kommervenkkejä tarvita.
Liikuntamuotoja riittää pilvin pimein. Ihme jos ei jokaiselle jotakin löytyisi. Ja lisää keksitään koko ajan.
Liikkuminen ei edellytä yhteiskunnan tarjoamia palveluja, vaikka niitäkin on.
Kun (tämän syyllistävän paasauksen jälkeen) lähtee telakalta liikkeelle, on syytä muistuttaa, ettei kuntoilua kannata aloittaa maratonilla eikä rautakangen väännöllä.
Lyhyt kävelyretki riittää aluksi. Turhan monen liikunta on hyytynyt liian kovaan alkuvauhtiin. Määrää ja tahtia on hyvä lisätä hissukseen.
Liikunta palkitsee. Elämänlaatu kohenee kaikilla mittareilla mitattuna.