Vankkumaton usko omaan tekemiseen on nupullaan olevan kirjailijan paras apu. Oululainen Joni Skiftesvik takoi 1970-luvun lopulla esikoisteostaan iltaisin, viikonloppuisin ja lomien aikana.
"Vaikealtahan se tuntui, mutta jostakin syystä uskoin, että kyllä tästä vielä kirja syntyy", tuolloin toimittajana työskennellyt Skiftesvik sanoo.
Skiftesvik halusi pitää kirjailijasuunnitelmansa omana tietonaan.
"Kenelläkään en tekstejäni luettanut. Kirjoitusuurastuksestani tiesi vain vaimoni. Lapseni olivat niin pieniä, etteivät he ymmärtäneet, mikä oli se työ jota isä illat teki."
Kempeleläinen lukiolainen Anna-Leena Härkönen lähetti romaanikäsikirjoituksensa isolle kustantajalle 1980-luvun alussa. Hän kiittelee hyvää tuuriaan ja saamiaan neuvoja.
Romaani meni heti läpi.
"Ennen Otavalle lähettämistä luetin käsistä kavereilla ja äidinkielenopettajallani, joilta sain hyviä neuvoja. Käsikirjoitukselle ei tarvinnut tehdä paljoakaan julkaisupäätöksen jälkeen."
Skiftesvik sai paluupostissa kustantajalta kirjeen. Käsikirjoitus oli luettu eikä sitä pahana ollut pidetty.
"WSOY:n kirjallinen johtaja Ville Viksten evästi minua rohkaisevalla kirjeellä sanoen, että teillä on mahdollisuuksia kehittyä kirjoittajana, kunhan teette työtä. Kahden novellin hän kertoi jo olevan julkaisukelpoisia pienin korjauksin."
Sitten tuli se kuuluisa puhelu kustantamosta: kirjasi julkaistaan. Härkönen ja Skiftesvik muistelevat, etteivät tahoillaan paljon juhlineet.
"Sain tiedon kirjan läpimenosta elokuvan kuvauksiin, en voinut kesken työputken juhlia. Olin ilahtunut ja ällistynyt. Olin kuvitellut, että käsistä joutuisi kierrättämään paljonkin eri taloissa", Härkönen sanoo.
Viksten soitti Skiftesvikille keskellä päivää työpaikan ruokalaan.
"Korvia ja ihmisiä oli niin paljon siinä ympärillä, ettei ilonpurkauksiin ollut mahdollisuutta. En kertonut kenellekään asiasta. Menin työhuoneeseeni ja soitin vaimolleni. Tapasimme ruokatunnilla ja joimme Raksilan marketin baarissa viinerikahvit. Siinä se."
Härkösen ja Skiftesvikin esikoiset aiheuttivat ilmestyessään suuret pamaukset. Härkösen sanottiin edustavan sukupolvensa ääntä. Skiftesvik nostettiin televisiossa asti uudeksi Pentti Haanpääksi.
Joni Skiftesvikin novellikokoelma Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja ilmestyi 1983.
Anna-Leena Härkösen esikoisromaani Häräntappoase ilmestyi 1984.