Lähivuodet ovat tärkein ajanjakso ihmiskunnan historiassa. Päästöjä täytyy vähentää rajusti jo lähivuosina. Tämä on hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n vuoden 2018 raportin viesti.
Raportin sisältö on niin raju, että puolueilla ja äänestäjillä on vaikeuksia ottaa sitä vastaan. Tämä näkyy vaalikampanjoja hallitsevassa tavassa rauhoitella äänestäjiä: elämäntapaanne ei tarvitse muuttaa. Ajakaa rauhassa ja syökää lihaa. Kaatakaa metsää, se on ilmastolle ihan hyväksi.
Vaikka IPCC:n raportti on suunnattu ensisijassa päättäjille energiantuotannon ja luonnonvarojen kulutuksen vähentämiseksi, se korostaa, että tavallisten ihmisten toimet ovat olennaisen tärkeitä: asumisessa, liikkumisessa ja ravinnossa. Niistä johtuvan energian ja luonnonvarojen kulutuksen vähentäminen on tärkeää ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Kun uhkakuva koetaan suureksi mutta omat keinot vähäisiksi, ristiriita aiheuttaa ahdistusta. Sitä enemmän mitä vakavammin muutostarpeiden koetaan kohdistuvan omaan elämäntapaan.
Psykologiassa ristiriita tietojen ja omien asenteiden, etujen tai mahdollisuuksien välillä tunnetaan kognitiivisena dissonassina. Mitä suurempi dissonanssi on, sitä helpommin sorrutaan epärealistisiin ja epä-älyllisiin ratkaisuihin.
Dissonanssia ja äänien menetystä vaaleissa voidaan torjua rauhoittelemalla ihmisiä elämään kuten ennenkin, puheilla ilmastohysteriasta ja elämäntapapoliiseista, ulkoistamalla ongelmat ja niiden ratkaisu muualle, kuten Kiinaan tai Intiaan, tai kieltämällä kokonaan tiedot ilmastonmuutoksesta. Tuollainen puhe puree, kun ristiriita äänestäjien omien keinojen ja uhkakuvan välillä on suuri.
Nuorten ilmastomielenosoitukset kertovat heidän kokemasta uhasta elämässään. Puheenjohtaja Sipilä torjui nuorten haasteen kehottamalla heitä metsän istutuksiin. Puheenjohtaja Halla-aho kehotti hoitamaan vanhuksia ja antamaan siitä rahat luonnonsuojeluun. Puheenjohtajat ovat kuitenkin torjumassa ristiriitaa väistöliikkeellä, vaikka osallistun iäkkäänäkin mielelläni molempiin.
Kun Suomen IPCC:n puheenjohtaja professori Markku Ollikainen toteaa, ettei missään tapauksessa pitäisi ruveta tekemään puusta biopolttoaineita, metsänomistajilla ja heidän etupiireillään on kiire väittää metsien kasvun poistavan ristiriidan. Parempi keino helpottaa ristiriitaa on se, että metsänomistajille alettaisiin maksaa hiilikorvauksia, jotta he antaisivat puiden kasvaa vanhemmiksi.
Mikään ei ole nostattanut Suomessa kognitiivisesta dissonassista aiheutuvia tunteita enemmän kuin IPCC:n vaatimus lihan käytön vähentämisestä. Tämä on ymmärrettävää lihantuottajilla, kun heidän toimeentulonsa riippuu lihan kulutuksesta.
Vähemmän sitä voi ymmärtää lihan syöjillä, koska heidän elämänsä ei riipu lihan syönnistä. Metsästäjien ja poromiesten tunnekuohu on tarpeetonta, koska mikään puolue ei ole kieltämässä Suomessa metsästystä tai poronhoitoa.
Tietoisuus ja väitteetkin elämäntapamme kestämättömyydestä altistavat peloille. Niinpä osa puolueista ruokkii halpahintaisesti äänestäjien pelkoja sen sijaan, että toisivat esille tosiseikkoja ilmastomuutoksesta ja ihmisten elämäntapaankin väistämättä ulottuvia ehdotuksia. Kognitiivisesta dissonanssista aiheutuvia harha-askelia ei osata varoa.
Vaikka kuinka keljuttaa, ilmastomuutosta koskevien omien ristiriitojen tunnistaminen helpottaa. Useimpien kokema ilmastoahdistus tulee kääntää yhteiseksi muutosvoimaksi, jotta löydetään yhteisymmärrystä välttämättömiin poliittisiin päätöksiin ja henkilökohtaista valmiutta ilmastolle ja luonnolle tuhoisan elämäntapamme muutoksiin.
Kari Kannala
asianajaja
Helsinki/Tornio
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.