jarmo.rantalainen@kaleva.fi
Saksa esitti vastikään uutistoimisto Reutersin mukaan, että Nato neuvottelisi yhteisen ohjustorjuntajärjestelmän rakentamisesta Eurooppaan. Kanta tuli julki päivä sen jälkeen, kun USA oli ilmoittanut rakentavansa oman, kansallisen ohjuskilpensä vaikka ilman Nato-kumppaneidensa hyväksyntää.
Ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier sanoi helmikuun lopulla, että uusia asejärjestelmiä käyttöönotettaessa "olisi hyvä tehdä se avoimesti ja olla hyvissä ajoin yhteydessä kaikkiin niihin, joita se koskettaa". Presidentti Vladimir Putin oli syyttänyt viikkoa aiemmin USA:ta militaristisesta politiikasta, koska se aikoo pystyttää ohjuskilpensä osia Puolaan ja Tshekkiin.
Mitä Saksa yrittää viestittää? Se kantaa huolta ärhäköistä puheenvuoroista Venäjän ja USA:n ynnä Naton suhteissa. Puolan pääministeri Jaroslaw Kaczynski jatkoi vielä, ettei ohjustorjuntakilpeä suunnata mitään "normaalia" valtiota vastaan.
Saksalaisille on lisäksi henkisesti hankalaa siirtyä USA:n tai jonkun muun ohjuskilven kannalle, koska Saksassa naureskeltiin varhaiselle Tähtien sota -idealle lähinnä tieteisfantasiana.
Saksa viittasi samalla Naton yhteiseen ohjustorjuntahankkeeseen, josta on puhuttu Prahan huippukokouksesta 2002 alkaen.
Sen tekninen selvittelyvaihe kesti pari vuotta ja tuotti tiettävästi myönteisen vastauksen: järjestelmä on teknisesti mahdollinen. Poliittiset neuvottelut eivät ole kuitenkaan edenneet, monesta syystä.
Ensin on tietenkin hinta. Muun muassa saksalaisten kukkaron nyörit ovat kireällä.
Toinen syy ovat komentosuhteet. Kuka johtaisi ja kuka painaisi nappia, kun tulisi kova kiire ja jäsenmaita on 26.
Erimielisyyttä on siitä, miten akuuttina ja vakavana Eurooppaan teoriassa kohdistuvaa ohjusuhkaa voidaan pitää, ja tulisiko siihen yrittää vastata lähinnä diplomatialla.
Moni on kysynyt, miksi joku haluaisi ampua ohjuksen kohti Eurooppaa, jos ydinpommin voi yrittää kuljettaa perille kontissa, autolla tai salkussa.
Naton yhteinen ohjustorjuntajärjestelmä oli alun perin myös USA:n ensisijainen vaihtoehto. Ajatuksena oli tuolloin, että jokin maa Lähi-idässä (Iran) tai Pohjois-Afrikassa (Libya) haluaisi ampua ohjuksen USA:han tai Eurooppaan. Yhteinen torjuntajärjestelmä viestittäisi, ettei kannata.
USA päätti kuitenkin Brysselin lähteiden mukaan rakentaa oman, kansallisen ohjuskilven, koska neuvottelut eivät Natossa edenneet. Se on nyt sopimassa asiasta kahdenvälisesti Tshekin ja Puolan kanssa.
Eikä USA halunnut myöskään jäädä odottelemaan vahvistusta sille, kykeneekö ja milloin Iran kykenee hankkimaan kyseisen teknologian.
Hanke luonnollisesti jakaa mielipiteitä Natossa ja Euroopassa. Keskustelu sotilasliitossa jatkuu. Iso-Britannia on ollut liittolaisensa tukena, samoin Italia. Itäeurooppalaisista Nato-maista ei ole kuulunut soraääniä.
Järjestelmä on tulossa, se on realiteetti, sanotaan Brysselissä. Puolaan tarkoitetut 10 ohjusta ovat valmiina kuljetusta varten.
George W. Bushilta odotetaan määräystä ensi kesänä. Infrastruktuurin rakentaminen alkaisi sen jälkeen. Eikä Bushin jälkeinen hallinto aja hanketta alas, siihen on satsattu niin paljon.
Onkin helppo ennustaa, että eurooppalainen keskustelu ohjuskilvestä on kiihtymässä.