Nobelin tiedepalkintojen jako osoittaa jälleen kerran, kuinka juuri amerikkalaiset yliopistot pystyvät houkuttelemaan huippututkijoita ja takaamaan työskentelyedellytykset.
Nobel-komitea onnistui yllättämään sekä kirjallisuuden että rauhanpalkintojen valinnoissaan. Itävaltalainen Elfriede Jelinek ja kenialainen Wangari Maathai nousivat esiin ennakkoarvailujen ulkopuolelta. Etenkin rauhanpalkinto oli poliittinen viesti: ympäristö- ja ihmisoikeusaktivisti Maathai on ensimmäinen afrikkalainen nainen, jolle tämä tunnustus on annettu. Näin Nobel-komitea haluaa arvovallallaan tehdä näkymätöntä työtä näkyväksi.
Hieman vastaava valinta oli iranilainen naisaktivisti Shirin Ebadi vuosi sitten.
Kirjallisuuden ja rauhan palkinnot ovat Nobeleista kaikkein huomatuimmat, sillä ne ovat suurelle yleisölle läheisimmät aiheet. Mutta tunnustuksia jaetaan myös fysiikan, kemian, lääketieteen ja taloustieteen alalla. Ruotsin Nobel-säätiö ja maan tiedeakatemia ovat onnistuneet säilyttämään jo vuosisadan ikäisen perinteen tiedemaailman tärkeimpänä palkintona. Se on kunnioitettava saavutus.
Samalla tiedepalkinnot kertovat lahjomatonta kieltä siitä, missä maailman huippututkimus sijaitsee. Tämän vuoden taloustieteen Nobelin voittaja kerrotaan vasta maanantaina, mutta fysiikan, kemian ja lääketieteen nobelistit ovat jo tiedossa. Niitä saaneiden työryhmien jakautuma on tämä: kuusi yhdysvaltalaista, kaksi israelilaista tiedemiestä.
Israelilaiset, osa amerikkalaisista ja kirjallisuuden palkinnon saanut Jelinek mukaan lukien tämän vuoden Nobeleista noin puolet on mennyt juutalaistaustaisille henkilöille. Jälleen kerran voi vain hämmästellä, kuinka juuri juutalaisten joukosta saattaa jatkuvasti nousta tällainen määrä tieteen ja kulttuurin huippulahjakkuuksia.
Mutta rakenteellisesti merkittävintä on se kokonaiskuva, jota tämänkin vuoden tiedepalkintojen jakautuma korostaa: amerikkalaiset yliopistot ovat saavutuksiltaan aivan ylivoimaisia muihin verrattuna.
Esimerkiksi California Institute of Technology on vuosien mittaan saanut 16 Nobelia, Columbia University 13, Harvard 24, Massachusetts Institute of Technology 15, Stanford 15 ja niin edelleen. Tämän vyörytyksen kanssa on Euroopassa kyennyt kunnolla kilpailemaan vain brittiläinen Cambridge 16 palkinnollaan.
Kaikenkaikkiaan Nobel-listoilta vuosien mittaan löytyy noin sata amerikkalaista yliopistoa tai tutkimuslaitosta, ja moneen niistä on myönnetty useita palkintoja. Euroopan osuutta nostavat saksalaistutkijoiden ennen toista maailmansotaa napsimat kymmenet Nobelit, mutta sen jälkeen vaaka on pahasti kallellaan Atlantin yli. Eikä muiden maanosien yliopistoille jää tässä jaossa kunnolla edes rippeitä.
Yleensä tiede hakeutuu sinne, missä sen teolle on parhaat edellytykset. Nobelien perusteella suunta on selvä: Amerikka. Yhtä selvää on, että tämä vaikuttaa maan taloudelliseen ja muuhun menestykseen. Tosin juuri tällä hetkellä Yhdysvaltain viisumikäytännöt ovat niin hankalat, että moni lahjakas ulkomaalainen opiskelija on jäänyt rannalle. Euroopan pitäisi käyttää tilanne hyväksi, jos Amerikka on alkanut sahata omaa oksaansa.
Suomessa puhutaan paljon huippuosaamisesta. Ikävä kyllä maan edellinen ja ainoa tiede-Nobel on vuodelta 1945. Suomessa ja laajemmin koko Euroopassa pitäisi kyetä parempaan. Kyse on paitsi resursseista, myös ilmapiiristä.