Irakissa Amerikan vastaisuus kasvaa, sotilaita kuolee, miehityskulut nousevat ja kotimaassakin vaaditaan lisätutkimuksia. Asiat ovat karkaamassa käsistä. Yhdysvallat liittolaisineen valloitti Irakin kolmessa viikossa ja diktaattori Saddam Husseinin hallinto kaatui. Samalla kaatuivat myös järjestys sekä vesi-, energia- ja ruokahuolto. Sotaviikkoina tärkeämpää oli suojella öljykenttiä ja -putkia kuin sähkö- ja vesilaitoksia tai mittaamattoman arvokkaita kulttuuriaarteita. Kun amerikkalaiset eivät ole saaneet aikaan järjestystä, rikolliset juhlivat.
Viha amerikkalaisia kohtaan on kasvanut etenkin Bagdadissa. Kymmeniä amerikkalaissotilaita on kuollut sen jälkeen, kun sota virallisesti julistettiin päättyneeksi. Vaikka maa on saanut väliaikaisen hallintoneuvoston ja ottanut askeleen kohti normaaleja oloja, lopullinen valta on miehittäjällä, siviilihallinnon johtajalla Paul Bremerillä; hän voi kumota neuvoston päätökset. Jatkossakin amerikkalaiset vastaavat asein maan turvallisuudesta.
Irakin varsinainen sota oli lyhyt ja menetyksetkin kohtuullisia. Myös siviiliuhrien määrä jäi pelättyä pienemmäksi. Bagdadin valtaus ja Saddamin hallinnon kukistuminen 9.4. eivät kuitenkaan lopettaneet väkivaltaa. Nyt isketään amerikkalaissotilaita ja öljyputkia vastaan.
Irakissa eletään ratkaisevia viikkoja. Jos rikollisuus ja väkivalta eivät laannu eivätkä olot vakiinnu, seurauksia voi vain arvailla. Pahimmassa tapauksessa George Bush ja Tony Blair voittivat sodan, mutta häviävät rauhan. Molempia syytetään Saddamin uhan liioittelusta, jopa suoranaisesta valehtelusta ja tiedustelutietojen vääristelystä. Olivatpa lisätutkimusten tulokset johtajille miten kiusallisia tahansa, he eivät niihin kaadu. Sen sijaan äänestäjät voivat rangaista niin Bushia kuin Blairia, ellei Irak pian rauhoitu niin, että miehitys voidaan päättää.
Maailma on perusteellisesti muuttunut. Kylmän sodan opit ja menettelytavat eivät enää päde. Kansainvälinen yhteisö edellyttää pitäviä perusteluja voiman käytölle. Tämän hetken tietojen mukaan niitä ei ollut, vaan hyökkäystä perusteltiin virheellisin tiedoin. Kemiallisia ja biologisia aseita ei ole löydetty, ydinpommin raaka-ainetta uraania ei ostettu Nigeristä eikä yhteyttä al-Qaidan ja Irakin välisestä yhteistyötä ei ole kyetty näyttämään toteen. Valloittajille jäi käteen Musta Pekka.
Yhdysvallat asettaa toiveensa Irakin rauhoittamisessa 25-jäseniseen hallintoneuvostoon, joka voi nimittää diplomaatit, hyväksyä budjetin ja aloittaa uuden perustuslain säätämisen. Vaikka kysymyksessä on ensimmäinen askel kohti irakilaisten omaa hallintoa ja vapaita vaaleja, neuvoston nimittäminen tuskin hillitsee väkivaltaisuuksia. Amerikkalaiset nähdään yhä röyhkeinä miehittäjinä, jotka valloittivat maan vain öljyn tähden.
Maanpaossa oleva Irakin entinen tiedustelupalvelun johtaja on kertonut englantilaisen Independent-lehden mukaan, että Saddam piileskelee Bagdadin lähellä yhdessä kemikaali-Alin kanssa. Al-Qaida -verkoston osaksi itseään väittävä ryhmä on ilmoittanut olevansa vastuussa iskuista Yhdysvaltain joukkoja vastaan. Amerikkalaisten kannalta vaarallista on, jos Saddam Hussein ja al-Qaida "löytävät toisensa". Sitä eivät kykene estämään Bagdadin valtauksen eli 9.4. julistaminen Saddamin kaatumisen muistopäiväksi eikä diktaattorin patsaiden hävitys.
Sissisotavaihtoehto näyttää viimeaikaisten levottomuuksien valossa mahdolliselta. Tällöin USA ajautuu Vietnamin sodan kaltaiseen hetteikköön, josta se pääsee eroon vain perääntymällä kotimantereelle. Silti ei kannattaa toivoa paluuta Saddamin aikaan. Siitä kärsisivät vain irakilaiset siviilit.