Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) pitää Yhdysvaltain viime aikoina entisestään koventunutta linjaa kansainvälisessä politiikassa hyvin huolestuttavana.
Tuomioja muistuttaa sen olleen nähtävissä jo pitempään. Presidentti George W. Bushin hallinnon alkuvaiheessa Yhdysvallat irtaantui Kioton ilmastoprosessista, kansainvälisestä rikostuomioistuimisesta ja biologisten aseiden valvontasopimuksesta.
"Amerikkalaiset ovat kiitettävän aktiivisia vaatimaan Balkanilla sotarikoksiin syyllistyneitä Haagin tuomioistuimeen. Mutta mikä on heidän uskottavuutensa, jos nämä pelisäännöt eivät koske heitä, vaan pelkästään muita. Heille nämä ovat ideologisia kysymyksiä. Kukaan ei voi amerikkalaisia pakottaa mukaan"; hän muistuttaa.
Tuomioja ei pidä hyvänä suuntauksena, jos he yrittävät sabotoida muiden yritykset ja pyrkivät sanelemaan, etteivät muut saisi tehdä yhteistyötä. "Toivon, että työnsä aloittanut kansainvälinen rikostuomioistuin pääsee toimimaan ja Kioton sopimus ratifioidaan ja Yhdysvallat tulee aikanaan näihin mukaan - ennemmin tai myöhemmin."
Yhdysvallat on uhannut vetäytyä Bosnian rauhanturvaoperaatioista, jos sen tahtoon ei taivuta kiistassa kansainvälisestä rikostuomioistuimesta.
Tuomioja korostaa, että syyskuun terrori-iskujen jälkeen toivottiin amerikkalaisten suuntautuvan monenkeskiseen yhteistyöhön. "Tietyssä määrin näin on tapahtunut. Kaikille kansainvälisille operaatioille on hankittu YK:n mandaatti."
"Syyskuun 11. päivän jälkeen on ollut erityisen tärkeätä korostaa kansainvälistä oikeusjärjestystä ja sitovia oikeusnormeja. Niiden avulla voidaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia vahvistaa. Se on mahdollista vain, että pelisäännöt ovat samat kaikille maille ja ihmisille."
Viime aikaiset kärjistymiset ovat Tuomiojan mielestä huolestuttavia, mutta hän näkee valoakin: " Bush on joutunut toteamaan ilmastomuutoksesta, että se on olemassa ja sille pitäisi tehdä jotain. "Yhdysvallat on havainnut myös YK-sopimusten arvon terrorismin vastaisessa yhteistyössä ja rahanpesun torjumisessa.
Tuomioja asettaa toivonsa siihen, että Yhdysvalloissa on erilaisia näkemyksiä sekä kongressissa että Bushin omassa hallinnossa. "Kaikki varmasti arvaavat sen, että puolustusministerin ja ulkoministerin linjat eivät ole aina samoja, vaikka samaa politiikkaa lopulta edustavatkin."
Hän korostaa, että eurooppalaisten yhteistyö ja luottamus ulkoministeri Colin Powelliin on edelleen erittäin vahva. "Olemme EU:n ulkoministereiden kesken todenneet, että meidän kaikkien on yritettävä laajentaa yhteyksiä Yhdysvalloissa ja ettemme siellä käydessämme tapaa pelkästään hallinnon edustajia."