Maailmanpolitiikkaa hallitsee kasvavassa määrin USA:n ja Kiinan välinen kilpailu. Se antaa Venäjälle lisää tilaa toimia omilla lähialueillaan ja luo painetta Euroopan unionille vahvistaa kansainvälistä toimintakykyään.
Monet itsestäänselvät oletukset koskien kansainvälistä järjestystä ja USA:n roolia siinä ovat kumoutuneet. USA lähettää tiuhaan tahtiin signaaleja siitä, että jotain on perustavanlaatuisesti muuttunut.
Yhdysvallat ei katso nykyisten maailmantalouden rakenteiden enää palvelevan omia etujaan. Viime viikolla Argentiinassa pidetyn G20-maiden kokouksen päätöslauselma oli historiallinen sikäli, että siinä ei mainittu protektionismin torjumisen tärkeyttä.
G20-ryhmä luotiin aikanaan vuonna 1999, jotta maailman suurimmat taloudet voisivat yhteistyössä edistää vapaakauppaa ja globaalien finanssimarkkinoiden hallintaa.
Viime vuosina ryhmän kokoukset ovat pikemminkin korostaneet suurvaltojen välistä eripuraa. Vapaakauppa ei enää ole USA:n ihanne, eikä kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden globaalissa säätelyssä ole juurikaan edistytty.
Viimeisimmän kokouksen yhteydessä päähuomio kohdistui USA:n ja Kiinan väliseen kädenvääntöön. Kauppasodan kiihtymisen uhka väistyi hieman kauemmaksi, kun Kiina lupasi ryhtyä ostamaan enemmän USA:n tuotteita vähentääkseen kauppasuhteiden epätasapainoa.
Lisäksi se pyrkii vastaamaan USA:n huoliin koskien teknologiansiirtoja, intellektuaalisen pääoman suojelemista ja kyberturvallisuutta.
Kiinan nousu ja suurvaltojen väliset jännitteet ovat laajemminkin kohdistaneet länsimaiden huomion niihin haavoittuvuuksiin, joita läntisten talouksien avoimuuteen liittyy. Länttä haastavat suurvallat, Kiina etunenässä, eivät ole samalla tavoin avoimia. Protektionismi hiipii takaisin, kun tarve suojata omia strategisesti tärkeitä talouden sektoreita kasvaa. Presidentti Trump puhuu mieluummin ’reilusta’ kuin vapaasta kaupasta.
Tällä viikolla saatiin tuore muistutus siitä, miten iso muutos on tapahtunut USA:n johdon suhtautumisessa Eurooppaan. Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon Brysselissä pitämä puhe vahvisti Trumpin monesti ilmaisemaa syvää epäluuloa Euroopan integraatiota ja YK:ta kohtaan.
Pompeo asetti kyseenalaiseksi multilateralismin, sopimukset ja byrokraatit, jotka eivät välttämättä toimi ihmisten hyväksi. Kovin populistiseen sävyyn hän esitti Brexitin osoituksena siitä, ettei EU kenties palvele jäsenvaltioidensa ja kansalaistensa, vaan ’Brysselin byrokraattien’ etua.
Tällaisiin epäilyksiin voidaan tuskin vastata selostuksella EU:n institutionaalisen järjestelmän rakenteista, kuten Euroopan komission edustaja yritti tehdä kommenteissaan Pompeolle. Populistit vyöryttävät järkevät perustelut tunteisiin vetoavan retoriikan alle. On paljon helpompaa hyökätä epämääräisesti eliittiä vastaan kuin esittää konkreettisia parannuksia monimutkaisiin yhteistyörakenteisiin.
Sekä Trump että Brexit ilmentävät kapinaa olemassaolevaa järjestystä vastaan – tarjoamatta kuitenkaan mitään parempaa tilalle.
Pompeon esittämä kritiikki on tietysti aiheellista sikäli, ettei multilateralismi tosiaankaan ole viime vuosina tuottanut erityisen loistavia tuloksia. Euroopassa on nähtävissä, miten kansainvälisten instituutioiden ja normien heikentyminen luo tilaa Venäjän kaltaiselle toimijalle, jonka pääasiallisena vahvuutena on valmius käyttää sotilaallista voimaa ja rikkoa häikäilemättä sääntöjä.
Viimeisin osoitus tästä saatiin, kun Venäjä 25. marraskuuta hyökkäsi ukrainalaisalusten kimppuun Kertshin salmella, kansainvälisillä vesillä.
Tässä kohtaa on palattava jälleen Kiinan nousuun. Barack Obaman presidenttikaudella USA:n tavoitteena oli nousevien suurvaltojen parempi integrointi olemassaolevaan kansainväliseen järjestykseen. Multilateralismilla oli keskeinen sija USA:n näkemyksessä maailmanpolitiikasta.
Trumpin myötä USA:n politiikkaa ohjaava maailmankuva on muuttunut raadollisempaan suuntaan. Kiinaa pyritään ennen kaikkea patoamaan ja sen kasvusta aiheutuvia riskejä hillitsemään.
Kansainvälisen järjestyksen isot muutokset ovat maailmanhistoriassa yleensä tapahtuneet suurten järistysten, usein myös sotien kautta. Napoleonin sotien jälkeen syntyi Wienin kongressi, ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kansainliitto ja toisen maailmansodan jälkeen YK. Tyytymättömyys olemassaoleviin rakenteisiin yhdistettynä suurvaltojen välisen tasapainon muuttumiseen on monesti ennen johtanut räjähdykseen ja sen kautta uuteen alkuun.
Uusi alku on tarkoittanut uusien instituutioiden ja yhteistyörakenteiden luomista. Multilateralismi ei ole itsetarkoitus, vaan sen tarkoituksena on tarjota vaihtoehto sotimiselle. EU:ssa tämä on onnistunut harvinaisen hyvin.
Kristi Raik on Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja.