Yhdysvaltain edustajainhuoneen äänestyspäätös roskapankin hylkäämisestä syöksee koko maailmantalouden hyvin vaarallisille vesille. Amerikka on vajoamassa tavalla, jota mikään sodanjälkeinen sukupolvi ei ole kokenut.
Maanantaina noin yhdeksältä illalla Suomen aikaa tapahtui jotain, jonka jälkeen moni asia ei ole entisellään. Yhdysvaltain edustajainhuone äänesti niukalla enemmistöllä jättimäisen roskapankin perustamista vastaan.
On toistaiseksi mahdotonta arvioida, mitkä tämän päätöksen varsinaiset seuraukset ovat. On hyvin mahdollista, että äänestystulos jää väliaikaiseksi. Lakiesitystä saatetaan hieman muuttaa ja viedä loppuviikosta uuteen äänestykseen. Silloin poliittinen hämminki jäisi tilapäiseksi, mutta taloudelliset seurannaisvaikutukset ulottuvat siinäkin tapauksessa pitkälle.
Presidentti George W. Bush ilmestyi tiistaina heti aamulla Yhdysvaltain aikaa televisioon ja vetosi voimakkaasti sopimuksen hyväksymisen puolesta. Hän on pannut kaiken arvovaltansa peliin, mutta nykyisessä tilanteessa se ei ole paljon. Mikään ei ole enää etukäteen varmaa, eikä rahoituskriisin hoito näytä olevan kenenkään hallinnassa. Jos olisi, emme eläisi nyt keskellä nopeasti kärjistyvää talouskriisiä.
Käytännössä kukaan ei ollut varautunut siihen, että roskapankkilakiesitys kaatuisi tässä vaiheessa. On selvää, että roskapankki ei ratkaisuna olisi täydellinen, kaukana siitä. Mutta se on kuitenkin osoitus siitä, että kasvava kaaos halutaan ottaa hallintaan.
Oli kaikki järkisyyt olettaa, että presidentin tukema, valtiovarainministeri ajama ja molempien puolueiden johdon kannattama malli roskapankista menisi läpi. Toisin kävi, sillä järkisyyt eivät enää riittäneet. Vastaan äänestäneitä löytyy niin demokraattien kuin etenkin republikaanien riveistä.
Osalla republikaaneista syy oli ideologinen. Roskapankki haiskahti liikaa valtion puuttumiselta talouteen, siis tämän tulkinnan mukaan sosialismilta. Osalla edustajista syyt liittyivät oman poliittisen edun tavoitteluun, sillä äänestäjäkunnassa moni on hyvin haluton antamaan verorahojaan tähän käyttöön. Osalla kyse oli vain lyhytnäköisestä pikkupolitikoinnista.
Olipa taustalla mitä tahansa, lopputulos on karmea. Tässä jos missä kelpaa vanha sanonta: metsää ei nähty puilta. Nähdäänkö jatkossakaan, sitä ei vielä tiedetä. Mitään kakkosvaihtoehtoa ei ollut olemassa, ja Yhdysvaltain pörssi kääntyi heti erittäin jyrkkään laskuun.
Sama tahti jatkui tiistaina Aasiassa. Euroopassa pörssin suunta vaihteli levottomasti ehkä siinä odotuksessa, että roskapankkilaki tavalla tai toisella menee tällä viikolla vielä läpi. Mutta jo maanantaina oli moni eurooppalainen pankki kaatunut valtion syliin, joukossa suomalaisillekin tuttu islantilaispankki Glitnir.
Ei ole mitään syytä kaunistella tilannetta. Juuri nyt eletään erittäin poikkeuksellisia aikoja. Yhdysvaltain talouden holtittomuudesta liikkeelle lähtenyt tauti leviää pitkin maailmaa. On täysin mahdollista, että edessä on laaja järjestelmäkriisi, jonka seurauksena on eri puolille ulottuva talouslama. Sellainen tuntuu väistämättä myös Suomessa.
Käsillä oleva kriisi ei rajoitu talouteen. Yhdysvalloissa on jo kyse poliittisen järjestelmän syvistä vaikeuksista. Poliittinen johto ei kykene saamaan läpi asioita, joita se pitää välttämättöminä. Kuilu kansan ja politiikan ja talouden eliittien välillä on syvä.
Yhdysvallat syöksyy kohti lamaa tilanteessa, jossa valtion velkasumma on tähtitieteellinen, kansalaisten säästöt ja tulevaisuudennäkymät ovat hiipuneet ja poliittinen johtajuus on kateissa. Sellainen ei voi olla vaikuttamatta maan kansainväliseen asemaan, joka on heikentynyt nopeasti.
Yhdysvallat horjuu, markkinatalouden perusopit järkkyvät, valtiot puuttuvat voimalla talouteen pankkiromahdusten välttämiseksi. Nämä eivät enää ole spekulaatiota, vaan tosiasioita. Muutos on ollut nopea ja raju. Finanssikriisi on kärjistynyt poliittisesti erittäin huonolla hetkellä.
Pörssiromahdusta 1929 seurasi 1930-luku, tunnettuine seurauksineen. Ei historia itseään toista, mutta talouden kriisiytyessä demokraattisen poliittisen järjestelmän toimintakyky on elintärkeä.