USA teki il­ma­is­kun mos­kei­jan viereen Syy­rias­sa - ainakin 46 ihmisen ker­rot­tiin kuol­leen

Yhdysvallat kertoi perjantaina tehneensä ilmaiskun Syyriaan.

Yhdysvallat kertoi perjantaina tehneensä ilmaiskun Syyriaan. Yhdysvaltain asevoimien Lähi-idän päämaja Centcom kuitenkin korosti, että iskua ei ollut kohdistettu moskeijaan.

Sotaa seuraava Syrian Observatory for Human Rights kertoi, että torstai-iltana moskeijaan osuneessa iskussa ainakin 46 ihmistä sai surmansa.

Centcomin mukaan kyseessä on isku, jonka raportoitiin osuneen al-Jinehin kylään Pohjois-Syyriassa.

- Kohteenamme ei ollut moskeija vaan noin 15 metrin päässä sijaitseva rakennus. Siinä rakennuksessa oli al-Qaida-verkoston tapaaminen, sanoi Centcomin eversti John J. Thomas.

Thomasin mukaan ilmaiskussa tuhoutui puolet moskeijan viereisestä rakennuksesta, jossa tapaaminen oli käynnissä.

Myöhemmin USA:n puolustusministeriö kertoi, että sillä on kuvatodiste iskusta, joka ei osunut moskeijaan.

Centcom lupasi tutkia raportit, joiden mukaan yli 40 ihmistä sai surmansa iskun osuessa myös moskeijaan. Centcom kertoi aiemmin, että ilmaiskussa kuoli useita terroristeja.

- Otamme tiedot siviiliuhreista hyvin vakavasti, Thomas painotti.

Ihmisiä etsittiin raunioista

Syrian Observatory for Human Rights kertoi, että useimmat uhreista olivat siviilejä ja isku tehtiin iltarukousaikaan. Haavoittuneita arvioidaan olevan yli 100, ja heistä monet jäivät sortuneen moskeijan raunioihin. Pelastusryhmät yrittivät vetää ihmisiä esiin kivimurskan keskeltä.

Silminnäkijöiden mukaan suuri osa moskeijarakennuksesta sortui iskussa.

Al-Jinehin kylä sijaitsee noin 30 kilometriä länteen Alepposta. Aleppon alueella tekevät ilmaiskuja sekä Syyrian hallinnon ja Venäjän sotilaskoneet että Yhdysvaltain johtaman liittouman koneet.

Yhdysvaltojen johtama liittouma on tehnyt ilmaiskuja Syyriaan vuodesta 2014 alkaen. Äärijärjestö Isisiä vastaan kamppaileva liittouma kertoi aiemmin tässä kuussa, että näiden vuosien aikana sen Irakissa ja Syyriassa tekemissä iskuissa on kuollut tahattomasti ainakin 220 siviiliä.

Ilmaiskujen siviiliuhrien lukumäärän on kuitenkin myös arvioitu olevan todellisuudessa korkeampi.

--- Korjattu aiempaa uutista: Yhdysvallat on myöntänyt tehneensä iskun moskeijan viereen, ei suoraan moskeijaan. Iskun kohteena ollut kylä sijaitsee noin 30 kilometrin etäisyydellä Alepposta, ei 20:n.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä