Yhdysvallat on pudottanut Afganistaniin pommin, joka on sen suurin koskaan taistelussa pudottama pommi ilman ydinlatausta. Asiasta kertoi puolustusministeriö Pentagon.
Pommin kohteena olivat Isis-järjestön tunnelit. Afganistanissa olevien amerikkalaisjoukkojen mukaan pommi pudotettiin Nangarharin maakuntaan puoli kahdeksalta illalla paikallista aikaa.
Pommi tunnetaan nimellä "kaikkien pommien äiti". Uutiskanava CNN:n mukaan pommin pudotti Yhdysvaltojen MC-130-tyyppinen lentokone. Pommin aiheuttaman tuhon laajuutta selvitetään parhaillaan.
Massiivinen GBU-43/B-pommi kehitettiin Irakin sodan aikana. Se on voimakkain Yhdysvaltojen käytössä oleva ei-ydinpommi. Pommi painaa lähes 10 000 kiloa, hieman enemmän kuin Helsingissä tänä vuonna käyttöön otettu täyssähköbussi.
Yhdysvaltain ilmavoimien mukaan kyseistä pommia testattiin vuonna 2003, ja tuolloin pommin aiheuttama valtava pilvi näkyi yli 30 kilometrin päähän.
Yhdysvaltojen joukkoja Afganistanissa johtava kenraali John Nicholson sanoi, että Isis on alkanut käyttää yhä enemmän tienvarsipommeja, tunneleita ja bunkkereita vahvistaakseen puolustustaan, kun äärijärjestön tappiot ovat pahentuneet.
- Tämä on oikeanlainen ase näiden esteiden heikentämiseksi ja hyökkäyksemme jatkamiseksi, Nicholson totesi.
Valkoisen talon tiedottaja Sean Spicer oli samoilla linjoilla.
- Meidän täytyy ottaa heiltä tila pois, ja sen me teimme.
Achinin aluetta Nangarharissa pidetään Isis-järjestön päätoiminta-alueena Afganistanissa. Yhdysvaltain erikoisjoukkojen sotilas sai viime viikolla seudulla surmansa taistelussa Isisiä vastaan.